Keijukainen

284 sanaa | 6 kokemuspistettä | KP-boosti ei käytössä

//Kirjoittaja: Elandra

//Hahmon sijainti:

//Kujakissayhteisö

Keijukainen kulki Härmän ja Keijon edellä kaksijalkalan kujia pitkin. Harmaan naaraskissan katse kiersi keskittyneesti jokaisen kujan jokaisen kolkan. Keijukainen piti suutaan raollaan Mäihän mahdollisia hajujälkiä etsien. Naaras oli raivoissaan, vaikka hänen ulkokuorensa olikin tyyni kuin vedenpinta tuulettomana päivänä. Mäihä oli kadonnut, ja Keijukainen joutui käyttämään kallisarvoista aikaansa kollin etsimiseen. Aivan kuin hänellä ei olisi ollut parempaa tekemistä.
Naaraan takana kulkeva Härmä esitti Keijukaiselle kysymyksen ja kertoi toivovansa, että partio löytäisi Mäihän. Keijukainen vilkaisi kintereillään kulkevaa harmaata kissaa vakavailmeisenä. Koska Keijukainen ei halunnut näyttää todellista luonnettaan ja todellisia mielipiteitään Mäihästä, hän päätyi heittämään ilmoille todellisia ajatuksiaan neutraalimman kertomuksen kadonneesta kollista:
”Mäihä on kissa, johon ei kannata luottaa sokeasti. Hän ei ota juuri mitään asioita vakavasti ja kuluttaa turhan paljon energiaa muiden hööpöttämiseen. Tähän asti hän on kuitenkin ollut ihan kelpo lisä yhteisölle. Me löydämme hänet, eikä ole olemassakaan vaihtoehtoa, ettemme löytäisi. Mäihän oman hyvinvoinnin kannalta olisi parempi, että hän löytyisi kuolleena tai kaksijalkojen vankina. Sillä jos hän on karannut omasta tahdostaan, hän on rikkonut yhteisön tärkeimpää sääntöä ja saa tuntuvan rangaistuksen.”
Keijukainen jopa hieman toivoi, että he löytäisivät likaisenvalkean kollin jostakin kujan reunalta kuolleena, vaikkapa hirviön alle jääneenä. Naaras ei nimittäin sietänyt sitä, että joku rikkoi hänen laatimia sääntöjään ja toimi hänen käskyjensä vastaisesti. Kieltämättä kuolema olisi myös Mäihälle itselleen parempi kohtalo, sillä jos hän löytyisi elossa, Keijukainen vannoi tekevänsä kollin elämästä silkkaa painajaista.
”Minä en nimittäin hyväksy sitä, että joku yhteisön jäsenistä ei kunnioita minua sen vertaa, että tottelisi sääntöjä. Jos joku yrittää karata, se on heidän tapansa kertoa kunnioituksen puutteesta minua kohtaan”, naaras lisäsi ja väläytti Härmälle pikaisen hymyn. Harmaa naaras ei luottanut toistaiseksi lainkaan yhteisön uuteen jäseneen, joten tämä halusi tehdä alusta alkaen hyvin selväksi, ettei pakoa kannattaisi edes harkita.

//Härmä?

Author: Elandra

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *