Roska
//Kirjoittaja: Elandra
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisö
Kujakissayhteisöön oli pari päivää aiemmin saapunut taas kerran vieraita kissoja. Kuten yhteisön säännöt sanoivat, kaksikko oli liitetty vasten omaa tahtoaan osaksi yhteisöä. Huhujen mukaan harmaanruskea naaras ja oranssi kolli olivat entisiä klaanikissoja sekä Keijukaisen, Mäihän ja Tyrskytiikerin vanhoja tuttavia. Leopardi oli kertonut oranssin kollin olevan Kharonin ja Deimoksen veli, joka hämmästytti minua kovasti. Oranssi kissa ei muistuttanut ulkonäöltään lainkaan veljiään, joiden turkit olivat valkean ja harmaan eri sävyisiä.
Ruskalinnuksi kutsuttu oranssi kissa oli koko yhteisössä viettämänsä ajan ollut alakuloinen ja hiljainen, mutta harmaanruskea Sulkavirta sen sijaan vaikutti puheliaammalta tapaukselta. Olin käynyt partiossa Sulkavirran kanssa, ja entinen klaanikissa vaikutti pintapuolisesti varsin vaarattomalta.
”Oletko nähnyt Mäihää?” Leopardin huolestunut naukaisu kantautui korviini alakerran toiselta laidalta. Käännyin katsomaan leopardilaikukasta kissaa, joka oli esittänyt kysymyksen omalle pojalleen, Menninkäiselle. Nuori kollikissa pudisteli päätään ärsyyntyneen oloisena;
”Hän lupasi opettaa minulle jonkin uuden taisteluliikkeen tänään, mutta eipä ole kissaa näkynyt.” Huoli paistoi vanhemman naaraskissan kasvoilta ja tämä silmäili tarkasti pesää. Otin muutaman askeleen lähemmäs kissoja, jotta kuulisin paremmin heidän keskustelunsa. Oliko Mäihä mennyt ja ottanut hatkat? Ei, tuskin hän niin olisi tehnyt. Vaikka likaisenvalkea kolli olikin häikäilemätön ja epäluotettava, hän näytti viihtyvän yhteisössä hyvin.
”Minun täytyy käydä Keijukaisen puheilla. Mäihää ei ole näkynyt lainkaan sitten eilisen”, vaaleanruskea naaras huokaisi ja kiiruhti kohti yläkertaa. Kiinnostukseni heräsi, sillä kerrankin yhteisössä tapahtui jotakin aidosti mielenkiintoista. Mäihän kohtalo ei minua niinkään kiinnostanut, mutta mikäli hän oli kadonnut omasta tahdostaan, halusin saada syyn selville.
Samana päivänä Keijukainen asteli alakertaan häntä pystyssä. Naaraan katse oli kireä, kun tämä silmäili aukiota kuin etsien jotakin. Pysyttelin visusti nurkassa, mahdollisimman syrjässä ja huomaamattomana. Keijukainen ei näyttänyt tyytyväiseltä silmäiltyään koko alakerran ja siellä olevat kissat läpi.
“Keijo, Deimos, Nefiri, Härmä ja Roska”, naaras lausui kovalla äänellä, pysäyttäen katseensa aina hetkeksi kunkin kissan kohdalle tämän nimen sanoessaan, “lähdette kanssani etsintäpartioon. Mäihä on kadonnut.” Hymyilin pienesti, kun Keijukainen lausui minun nimeni. Kaksijalkalan kujien tutkiminen oli lempipuuhaani, ja nyt se olisi vieläkin mielenkiintoisempaa, kun oikeasti etsisimme jotakin. Nousin ylös ja kuljin rauhallisin askelin yhteisön johtajan luokse yhtä aikaa muiden lähtijöiden kanssa. Vilkaisin Deimosta, jonka kasvoilla oli huolestunut ilme. Minua ei huolestuttanut, sillä Mäihän kohtalo ei oikeastaan edes kiinnostanut minua. Voisi olla koko yhteisölle parempi, että Mäihä löytyisi jostain ennemmin kuolleena kuin elossa, sillä ei hänestä tuntunut muutenkaan olevan mitään hyötyä kenellekään. Eihän hän edes kyennyt huolehtimaan omista jälkeläisistään, eli minusta ja sisaruksistani.
Keijukainen johdatti meidät ulos pesästä. Kadulla hän pysähtyi ja käännähti puoleemme vakavailmeisenä.
“Etsimme mitä tahansa merkkejä Mäihästä; hajujälkiä tai itse Mäihää. Raportoikaa muille partiossa oleville heti, jos huomaatte jotakin epäilyttävää, liittyi se Mäihään tai ei. En ihmettelisi, jos hän on häntä koipien välissä paennut tajutessaan, ettei viihdykään yhteisössä”, Keijukainen naukui koppavasti ja pudisteli päätään, “kuljemme kahdessa porukassa. Minun mukaani lähtevät Keijo ja Härmä, ja Deimos ottaa mukaansa Nefirin ja Roskan.”
Kuten arvata saattoi, kukaan porukasta ei alkanut väittämään vastaan, vaan kaikki hyväksyivät Keijukaisen sanat. Naaras ilmoitti paikat, joista meidän tulisi etsiä kadonnutta Mäihää ja me lähdimme Deimoksen johdolla liikenteeseen.
