Tyrskytiikeri
//Kirjoittaja: EmppuOmppu
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisö
Väräytin toista korvaani kuunnellessani Leopardin lirkuttavan Ohdakkeelle, että jos törmäisimme rajalla Eloklaanin partioon, voisimme aloittaa tappelun. Täplikäs naaras oli yksi Keijukaisen hyvin aivopestyistä seuraajista, jotka olivat sisäistäneet johtajansa kieron ajattelumaailman. Toisaalta Leopardi oli harvinaisen naiivi kissa luonnostaan, joten hänen ohjailemisensa ei vaatinut mitään erityistä taitoa.
”Tappelun aloittaminen on kylläkin täyttä ajanhukkaa yleensä”, murahdin hännälläni huiskaisten ja loin Leopardiin terävän katseen, mutta vaaleanruskea naaras vain räpytteli silmiään harmittoman näköisenä. Tukahdutin huokauksen ja käännyin katsomaan Ohdakkeeseen, joka silmäili minua hieman kysyvästi. ”Tarkoitan vain, että ei ole järkeä kuluttaa energiaa pienissä nujakoissa rajalla ja vuodattaa turhaan verta. Tiedäkin siis, että jos törmäät eloklaanilaisiin rajalla, taisteleminen ei ole ensimmäinen vaihtoehtosi.”
Ohdakkeen pää kallistui hieman ja tämä nyökkäsi hitaasti, mutta en osannut sanoa, mitä mieltä kolli todellisuudessa oli asiasta. Eikä sillä, että se minua olisi varsinaisesti kiinnostunutkaan – halusin vain välttyä turhilta tappeluilta niin pitkään kuin se oli mahdollista, sillä oli selvää, että jossain vaiheessa meitä odottaisi isompi yhteenotto, jossa ratkeaisi kunkin klaanin ja Yhteisön kohtalo.
Jätettyämme uudet hajumerkit lähdimme tassuttamaan takaisin päin. Ehdimme kulkea vain muutaman ketunmitan verran, kun edestäpäin alkoi kuulua rapinaa. Raotin suutani ja maistoin ilmaa – ei tunkeilijoiden hajua. Hetken kuluttua esiin tupsahti Järkäleloikka Iltaruska kannoillaan. Katsoin kumppaniini hiukan yllättyneenä, mutta en voinut estää itseäni kehräämästä nähdessäni hänet.
Tajusin kuitenkin hyvin pian, että kaikki muut saattoivat kuulla kehräykseni, ja pakotin itseni keskittymään johonkin muuhun. ”Mitä te täällä teette?” kysyin silmäillen kaksikkoa uteliaasti.
//Järksy, Ilta tai Ohdake?

