Päivänsäde
//Kirjoittaja: EmppuOmppu
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisön kaksijalkala
Työnsin voimieni takaa harmaata metalliastiaa toisen, liukkaamman ja isomman laatikon päältä, kunnes se antoi periksi ja horjahti nurin. Astian päällä ollut kansi vieri verkkaisesti kauemmaksi ja rymisi kovaäänisesti asfalttia vasten sen vauhdin pysähtyessä. Loikkasin alas laatikon päältä tutkailemaan kumotun astian antimia.
Roinaa, roskaa, rojua… ah, ruokaa! Vedin tassullani kauemmaksi läpinäkyvän kolmionmallisen kotelon, jonka sisällä oli jonkinlainen vaalea, puoliksi syöty kimpale jotakin, joka haisi ruoalle.
Nuuhkaisin sitä tarkemmin. Ehkä kanaa? Jep, selvästi kanaa. Mutta siinä oli jotakin muutakin… Jonkinlaista outoa, oranssin sävyistä töhnää, jonka haju kirveli nenää. Jotakin kaksijalkojen outoja lisukkeita. Kaksijalkojen outous ulottui jopa niiden ruokailutottumuksiin asti.
Koska en ollut varma, oliko töhnä syötävää vai ei, päätin jättää kimpaleen kasaan. Olisi parempi katsoa kuin katua; Yhteisöllä ei ollut varaa menettää yhtään kissaa ruokamyrkytyksen vuoksi.
Vaikka Yhteisössä vallitsi tällä hetkellä rauha ja syömistä riitti toistaiseksi yllin kyllin, en voinut olla murehtimatta pysähtynyttä jäsenmäärän kasvua. Pari kuuta takaperin olimme menettäneet kaksi Yhteisön jäsentä, Rubiinin ja Safiirin, eikä joukkomme koko ollut sen jälkeen kasvanut. Toki pienempi porukka oli helpompi ruokkia, mutta oli mahdotonta pitää silmällä koko kaksijalkalaa, kun käytössä oli vain kourallinen kätyreitä. En halunnut edes ajatella, kuinka moni matkalainen oli päässyt livahtamaan ohitsemme vain koska meillä ei ollut laittaa enempää partioita kiertämään kujille.
Jos jotain hyvää, niin ainakaan jatkossa yhteisöläisten ei tarvinnut murehtia loukkaantumisista tai muistakaan maalliseen ruumiseen kohdistuvista vaivoista. Tämä oli tekemäni uudistuksen ansiota – nykyään Yhteisöstä löytyi kaksi virallista parannustaitoista kissaa, joiden päällimmäinen tehtävä oli huolehtia hoitoa kaipaavista tovereistaan. Koska jäsenmäärä oli mikä oli tällä hetkellä, he eivät olleet täysin vapautettuja muista velvollisuuksista, kuten partioinnista ja ruoan hankkimisesta. Heillä oli kuitenkin oikeus lähteä kesken partion, jos heitä tarvittiin muualla.
Kyseisen tittelin tuomasta kunniasta saivat nauttia Härmä ja Roska, jotka olin valinnut hoitamaan tätä tehtävää. Kumpikin olivat kyvyiltään kelvollisia parantajia, mutta minulle tärkeintä oli, että saatoin luottaa heidän noudattavan käskyjäni mukisematta. He olivat olleet Yhteisössä jo pitkän aikaa, enkä uskonut kummankaan suunnittelevan karkaamista, mikäli päästäisin heidät omin päin metsään etsimään yrttejä. Minun ja parantajien välinen luottamus oli siis ehdottoman tärkeää.
Vilkaisin nopeasti kumpaankin suuntaan ennen kuin ylitin Ukkospolun. Olin aikeissa mennä metsään kokeilemaan saalistusonneani, kun äkkäsin tutun hahmon kauempana edessäpäin, matkalla samaan suuntaan. Se oli Härmä, kaiketi yrttejä etsimässä.
Hölkkäsin kollin kiinni. Tämän korva värähti ensin suuntaani ja vasta sitten parantajan pää kääntyi perässä. Nyökäytin hänelle päätäni tervehdykseksi, johon kolli vastasi vastaavalla eleellä.
”Miltä yrttitilanne näyttää?” kyselin Härmä kävellessämme yhä metsän suuntaan. Ehkä kaipasin vain juttuseuraa, mutta kyllä minua kiinnosti ihan oikeasti tietää, miten Yhteisön tuoreilla parantajilla meni. Enhän toki halunnut luomani uudistuksen olevan täysin turha.
//Härmä?
KP-boosti käytössä
