Laku
//Kirjoittaja: Käärmis
//Kotikisu | Kujakissayhteisö
Päivänsäde lähti esittelemään minulle ja Lunalle pesää. Hän näytti kaikki paikat ja esitteli myös matkalla muutaman jäsenen meille. Nämä jäsenet eivät kuitenkaan vaikuttaneet sen ystävällisemmiltä, koska he tuntuivat katsovan minua ja Lunaa heti kättelyssä vinoon, eivätkä sanoneet meille mitään. He eivät edes tervehtineet, mikä oli mielestäni erittäin törkeää!
Kierroksen lopussa Päivänsäde kääntyi taas puoleemme. Huomasin vasta siinä kohtaa, että Lyra ei ollut matkassa mukana. Kuitenkin yhteisön päällikkö ei selkeästi ollut asiasta moksiskaan, hän vain alkoi höpöttämään jotain siitä, miten olimme tervetulleita mukaan yhteisöön.
Yritin selittää rauhallisesti naaraalle, että emme tulleet liittymään, vaan tutustumaan muihin kissoihin ja kyläilemään, mutta Päivänsäde selitti vastineeksi, miten yhteisön kaksijalkalaan astuttuamme meillä ei ollut enää takaisin paluuta.
Toisin sanoen Päivänsäde teki minulle erittäin selväksi, mitkä olivat meidän vaihtoehtomme. Nämä olivat joko liittyä mukisematta joukkoon tai taistella tiemme ulos. Tiesin hyvin, että toinen vaihtoehdoista ei ollut mahdollinen. Minä tai Luna emme kumpikaan osanneet taistella, ja saatoin vain arvata, että tämä johtajatar edessämme oli mitä mainioin siinä. Ja vaikka jollain ihmeellä onnistuisimmekin päihittämään hänet, meidän ja uloskäynnin välissä oli monen monta yhteisön jäsentä, jotka olivat vahvan ja hyvinvoivan näköisiä – ainakin huomioiden paikan, jossa he asuivat.
“Selvä”, aloitin hitaasti. “Me siis jäämme tänne ja opettelemme elämään tapojenne mukaisesti. Toivon, että opettaisit meille hieman, miten täällä toimitaan. En haluaisi rikkoa sääntöjä vahingossa tietämättäni asiasta.”
“Laku oletko sekaisin! Emme voi jäädä tänne!” Luna sihahti äänekkäästi ja tapitti minua silmät selällään. Hymyilin naaraalle yrittäen rauhoitella häntä, vaikka olin itsekin aivan hermoraunio.
“Luna, ajattele asiaa laajemmin. Olemme aina halunneet seikkailua ja jännitystä elämäämme, eikö vain? On siis vain kohtalon suomaa, että saamme kokeilla jotain tällaista! Ei elämä täällä varmasti ole sen kummoisempaa. Siitä voi tulla mukavaakin, kun siihen on tottunut paremmin”, nau’uin ystävälleni. Hän näytti edelleen järkyttyneeltä, mutta nyökkäsi hitaasti minulle.
“Ystäväsi on oikeassa. Tulette varmasti viihtymään täällä, ja ette tule katumaan päätöstänne”, Päivänsäteen nauku sai minut säpsähtämään. Olin osin jo unohtanut naaraan seisovan siinä vieressämme. Nyökkäsin hänelle ja sain itseni rauhoitetuksi. Ei uusi elämämme ränsyisessä kaksijalanpesässä niin paha voinut olla, eihän? Siitä voisi tulla jopa hauskaa ja kaikkien aikojen suurin seikkailu.
“On kunnia päästä mukaan yhteisöön. Nyt voisit kertoa niistä säännöistä”, Luna naukaisi ja vaikutti hieman rennommalta, vaikka saatoinkin huomata hänen äänessään pienen kireyden sävyn.
//Päivi?
