Nefiri
//Kirjoittaja: Auroora
//Erakko |
Tarkkailin silmäkulmastani Oreota, joka oli kyyristynyt oravansa ylle sitä syömään. Olimme lähteneet yhdessä kaksijalkalasta jokin aika sitten, mutta päämäärästämme ei kellään tuntunut olevan tietoakaan. Nuori erakko oli sanonut, että kulki ennemminkin vaistonsa perässä, eikä niin välittänyt siitä, että hänellä olisi ollut jokin selkeä tavoite edessään.
Minäkään en tiennyt, mihin menisimme. En tuntenut tätä seutua. En tiennyt, missä suunnassa törmäisimme vihamielisiin kaksijalkoihin tai suurempaan erakkojoukkioon. Ehkä päätyisimme jotain kautta vain uudelleen kaksijalkalaan. Ja vaikka tietäisinkin, missä olimme, en tiennyt mihin halusin mennä. En oikeastaan tiennyt, mitä ylipäätään halusin. Tiesin vain, etten halunnut tuntea itseäni niin mitättömäksi kuin kaksijalkalassa. Siellä olin ollut vain yksi kissa muiden joukossa, piskuisella reviirilläni. Olin aina tuntenut sisälläni kovan halun päästä valloittamaan lisää alueita, laajentamaan tuota reviiriä. Se ei kuitenkaan ollut mahdollista, kun riveissäni oli lisäkseni vain yksi kissa. Nyt, kun Oreo oli tukenamme, minulla oli hiukan enemmän voimaa.
Jokin sanoi minulle, että meidän tulisi mennä sinne, missä muitakin kissoja oli. En halunnut olla eristäytynyt. Uskoin, että yhdessä selviäisimme vaikeistakin ajoista helpommin. Kerran, kun olimme vielä lähes pentuja, suurempi erakkojoukko oli ajanut minut ja Ursan pois silloisesta pesäpaikastamme. Jos meitä olisi ollut useampi, emme olisi joutuneet lähtemään, vaan olisimme pystyneet taistelemaan heitä vastaan.
”Hei”, sanoin Oreolle kiinnittääkseni hänen huomionsa, lopetettuani syömisen. Katselin ajatuksissani taivaalle, mutta käänsin katseeni kolliin häntä puhutellessani.
”Mitä sinä haluat? Ei nyt, tällä hetkellä. Mitä sinä haluat elämältäsi?” kysyin tasaiseen äänensävyyni. ”Meidän on mietittävä, mitä teemme seuraavaksi. Emmekä voi vain miettiä sitä, missä nukumme seuraavan yön, tai missä vietämme seuraavat kuut. Meidän on ajateltava pidemmälle, sillä kaikilla valinnoillamme tästä eteenpäin on suuria seurauksia. Haluammeko lähteä kauemmas, vai jäämmekö tänne? Mihin me ylipäätään pyrimme?”
Vilkaisin vieressäni istuvaa Ursaa, joka katsoi minua tarkkaan kuunnellen. Olin kysynyt häneltä samoja kysymyksiä aiemminkin, niinä hiljaisina hetkinä, kun yllämme loisti tähtitaivas ja tajusin, kuinka mitättömiä olimme. Mikä merkitys meidän elämällämme on? Mitä me jätämme jälkeemme?
”Minä en tiedä tarkkaan, mitä haluan, mutta minulla on siitä jonkinlainen ajatus. Tiedän ainakin sen, että en halua vain viettää päiviäni saalistaen, sitten syöden, sitten nukkuen, jotta jaksan seuraavana päivänä taas saalistaa syödäkseni. En halua elää vain selviytyäkseni. Se käy tylsäksi.”
//Oreo?
//346 sanaa
