Tähdenlento
//Kirjoittaja: Käärmis
//Erakko | Klaanien lähialueet
Olin yösaalistuksella. Päivä oli ollut pitkä ja helteinen, joten olin päättänyt, että saalistaisin sitten yöllä seuraavalle päivälle hieman jotain. En voisi vain saalistaa paljoa, koska se voisi houkutella petoeläimiä luoksemme, ja sitä me emme halunneet. Emme halunneet joutua taistelemaan kettuja tai mäyriä vastaan vain siitä syystä, että satuin innostumaan saalistamisesta.
Maa tassujeni alla tuntui joustavalta ja notkealta. Se tuntui jotenkin ihanalta tassujeni alla ja tuntui vapauttavalta juosta metsässä sillä tavoin tavoitellen kuonollani eri saaliseläinten hajuja.
Loikkasin pian puun rungolle ja tungin kynteni syvälle sen kaarnaan. Ne pitivät hyvin kiinni nuoren puun rungosta. Hymyilin itsekseni ja lähdin kiipeämään korkeammalle puuhun. Voisin väijyä yltä käsin. Se oli asia, jota tykkäsin tehdä.
Pian olin puun ylimmillä oksilla ja katselin kohti toista puuta. Arvioin puiden välistä matkaa, koska mietin, että voisin mahdollisesti loikata silloin puusta toiseen. Sekin oli yksi asioista, jota nautin tehdä yllättävän paljon.
Jäniksen haju tunki hetken päästä sieraimiini. Saman tien heiluttelin viiksiäni ja kääntelin korviani. Minun täytyisi olla erittäin hiljaa. Se tarkoitti, että saisin kulkea vain, jos tietäisin varmaksi, etten päästäisi paljoa ääntä. Mutta se oli vaikeaa, jos aikoi loikkia puun oksalta toiselle.
Koetin päätellä mihin suuntaan jänis oli luultavasti kulkemassa. Siinä tapauksessa voisin odottaa tietyn puun oksalla, että se osuisi alapuolelleni. Silloin nappaaminen olisikin jo helppoa. Ei tarvitsisi kuin odottaa oikeaa hetkeä ja syöksyä eläimen niskaan. Siinä se.
Kun lähdin seuraamaan jäniksen hajua ylhäältä käsin, rapina tuntui soivan korvissani kovempaa kuin mikään metsästä koskaan kuuluva ääni. Yöaikaan kaikki itse tekemäni ääni vain tuntui kovemmalta kuin mitään, mitä voisin edes tarkoituksellisesti tehdä.
Pian huomasin kaukaisuudessa jäniksen. Se loikki eteenpäin varovasti vilkuillen jatkuvasti suuntaan ja toiseen. Koetin päästä niin pitkälle oksan päähän kuin vain saatoin. Jänis lähti taas minun suuntaani.
Odotin ja odotin ja odotin, kunnes jänis oli kutakuinkin alapuolellani. Silloin loikkasin puusta. Kuului kamala lehtien kahahdus ja jänis katsoi ylös. Se vinkaisi huomatessaan minut ja pinkaisi heti karkuun.
Harmistus iski minuun ennen kuin edes kerkesin osua maahan. Putosin tassuilleni ja koko kehoni lävitse kulkivat kylmät väreet, kun se otti iskun vastaan. Se tuntui inhottavalta ja jännittävältä samaan aikaan. Katsoin vain suuntaan johon jänis oli kadonnut. Sitä en enää luultavasti saisi napattua.
Harmissani puhahdin ja käännyin ympäri. Täytyisi etsiä jotain muuta johon tyytyä.
