Laku
//Kirjoittaja: Käärmis
//Kotikisu | Tuntematon alue
Kissa esittäytyi Sipuliksi ja kertoi asuvansa vähän matkan päässä. Minä vuorostaan kerroin olevani Laku, kun naaras huomautti, etten ollut muistanut esitellä itseäni.
“Haluatko tulla leikkimään kanssani?” kysyin Sipuli-nimiseltä kissalta. Kuulin kuitenkin jo kaksijalkani kutsun. “Ai, anteeksi. Minun täytyy mennä jo, joten leikitään joskus toiste!” huusin ja lähdin loikkimaan takaisin sisälle. “Oli kiva tavata, nähdään taas pian!”
Heräsin pimeällä metsäaukealla. Olin täysin hämmentynyt ja katselin ympärilleni kauhuissani. Sydämeni tykytti kovempaa kuin koskaan.
“Missä minä olen?” mumisin ääni pelosta väristen. Kääntelin korviani ja katsoin vainoharhaisesti ympärilleni.
Pian näin suuren mustan olennon pimeän aukion laidalla. Se liikkui hitaasti painavin askelin ja katsoin sitä silmät selällään. Olennon silmät kiilsivät punaisina hämärässä ja se lähestyi minua verenhimoinen katse silmissään. Tärisin pelosta ja otin pieniä haparoivia askelia taaemmas.
Pian kuu tuli pilvien takaa esiin ja sen kelmeä valo täytti koko aukean. Siristelin silmiäni yhtäkkisessä valossa ja näin olion nyt paremmin. Se oli kuin koira, mutta ei aivan.
Se oli iso ja sillä oli pitkä kuono. Sillä oli pitkä harmaa turkki, joka näytti kuitenkin sileältä ja karhealta.
Tietoisuus iski päähäni. Tämä oli susi! Olin kuullut susista joskus nuorempana ja ne vaikuttivat kauheilta. Ne saattoivat kuulemma tappaa koirankin ja ne tykkäsivät kulkea laumoissa.
Susi alkoi ulvoa ja pensaista aukion laidoilta alkoi tulla esiin lisää susia. Niitä oli niin paljon, etten osannut edes laskea niiden määrää. Täristen katselin ympärilleni ja seurasin miten ne kiersivät minua jonossa ja lähestyivät lähestymistään.
*Onko tämä loppuni?* ajattelin hätäisenä ja kyykistyin maahan toivottomana. Sudet ulvoivat ja lähtivät minua kohti. Tunsin sisälläni jotain, jota en ollut koskaan ennen tuntenut. Nousin ylös ja työnsin kynteni ulos.
Ryhdyin hyökkimään näiden susien päälle, kuin ne olisivat vain pieniä hiirulaisia. Revin susien naamoja ja loikin niiden selkään. Raastoin niiden selkiä ja kylkiä niin, että veri roiskui ympäriinsä. Silmissäni hehkui kostonhimo, enkä edes tiennyt sille syytä.
Pian näin kauempana aukiolla valkoisen vilahduksen. Se kiinnitti huomioni, jonka seurauksena yksi vahvimmista susista lämäytti minua kipeästi naamalle. Seuraava susi käytti tilannetta hyödykseen ja puri kaulaani ikävän haavan. Haavasta alkoi pulputa verta ja vinkaisin sen tajutessani. Valkeat etutassuni olivat täysin veressä, mutta en antanut tämän häiritä itseäni.
Onnistuin raivaamaan tieni tungoksesta ja näin viimein tämän valkoisen asian paremmin. Maassa makasi Luna pelosta jähmettyneenä. Naaras ei liikkunut, mutta oli kuitenkin hereillä ja makasi maassa puoliksi istuen. Naarasta ei oltu selkeästi vielä huomattu, sillä yksikään susi ei ollut hänen kimpussa.
“Luna!” huusin ja sain hänen huomionsa itseeni. “Nyt autat minua tai juokse pois niin lujaa kuin vaan voit!”
naaras näytti miettivän, mutta juoksi sitten pois. Sain rauhan, sillä olin huojentunut siitä, että naaras ei ollut enään vaarassa.
Tunsin niskassani hampaat ja pian päästin vertahyytävän kiljaisun, kun susi puristi leukansa yhteen ja rusautti luut niskastani poikki.
Tärisin ja syljin verta suustani. Koko kehoni oli liikkumaton ja susi vain tiputti minut maahan. En saanut enää happea ja silmäni alkoivat sumentua. Kauhuissani yritin huutaa, mutta mitään ääntä ei tullut.
Säpsähdin, kun Luna huusi ja tökki minua hädissään. Nostin päätäni hämmentyneenä ja silmiäni väsyneenä valossa siristellen.
“Mitä nyt? Miksi sinulla on aivan tuli hännän alla”, mumisin hännälläni silmieni kohdalta valoa varjostaen.
“Lähes lopetit hengittämisen ja muutenkin riehuit unissasi suunnattomasti!” naaras huusi ja ryhtyi pesemään minua tarmokkaasti ja stressaantuneena. “Luulin menettäväni sinut.”
