Taivaslaulu
//Kirjoittaja: Lonely Warrior
//Erakko |
Suin turkkiani rauhallisesti kivien muodostamassa pesässämme. Ilta oli levollinen, ottaen huomioon sen minkälaista pelkoa olimme viime aikoina kokeneet. Kaksijaloista ei ollut kuulunut mitään onneksemme ja Ruskan pieni seikkailureissu oli onneksi jäänyt menneisyyteen. Eniten minua huolestutti se, toistuisiko tämä. Olimme kyllä Merkuriuksen kanssa ilmaisseet ajatuksemme topakasti, mutten tiennyt oliko poikamme kuunnellut. Hänessä virtasi seikkailijan veri. Kauaa emme voisi häntä enää pidätellä.
Ruska oli käpertyneenä pedilleen, mutta hänen silmänsä olivat silti auki. Hän mietti varmaankin jotain. Merkurius oli jäänyt vartioon pesämme suulle, enkä odottanut sinä yönä tapahtuvan mitään epätavanomaista, mutta kaikki muuttui kuitenkin silmänräpäyksessä.
”Tunkeilijoita!” huusi Merkurius ulkoa jännittyneisyyden tukahduttamalla äänellä. Dakota ja Timi ryntäsivät ulos, mutta minä jäin pesän sisälle Ruskan luo. Siirryin suojelevasti lähemmäs poikaani. En antaisi heidän satuttaa Ruskaa. Tarkkailin pesän sisäänkäyntiä katse värähtämättä, vaikka ulkoa ei kuulunutkaan taistelun ääniä. Hätkähdin kun kuulin tuntemattoman kissan sanat. Hänen äänensä julisti kunnioitettavalla sävyllä, kuinka he olivat tulleet rauhassa. Kolli vielä nimesi itsensä klaanin päälliköksi. *Klaaninpäällikkö?* Oliko metsä saanut toisen klaanin? Sen enempää en ehtinyt asiaa miettiä, sillä kolli jatkoi puhettaan. Mesitähdeksi esittäytyneen kollin seuraavat sanat kolahtivat suoraan sydämeeni.
”…me etsimme ystäväni Lauhalaukan poikaa.” Nielaisin vaivalloisesti ja työnnyin pesästä ulos. Näin, kuinka tuttu oranssivalkea kolli seisoi valkean kollin vierellä, silmät sitä tuttua kirkkaansinistä postivisuuden liekkiä palaen.
”Lauhalaukka?” takeltelin vieläkin hämmästyksen kourissa. En ollut uskoa näkemääni. Nyt Ruska vietäisiin meiltä. Vaikka luulin, että olin näinä monina kuina valmistautunut tähän hetkeen… hetki itse osoitti minun olevan väärässä. Tuntui, kuin kaikista terävimmät kynnet koko metsässä olisivat viiltäneet sydäntäni yhä uudestaan ja uudestaan. Pintaan nousi sama tunne, jonka olin viimeksi tuntenut menettäessäni Pluton ja Arielin. En saanut sanottua mitään.
Mesitähti kysyi Lauhalaukalta tilanteesta ja entinen Kuolonklaanilainen selitti tuntevansa minut. Minua heikotti ja ahdisti. Rakastin Ruskaa, kuin omaa pentuani.
Kuulin, kuinka Merkurius kutsui Ruskan ulos. Näin sivusilmällä, kuinka Lauhalaukan oranssin värin perinyt kissa tassutti ulos tutkimaan tilannetta. Hänet tunnisti Lauhalaukan pojaksi. Toivoin niin syvästi sydämessäni, että kolli olisi ollut oikeasti poikamme. Ruska kääntyi minuun ja kysyi mutisten:
”Emo keitä he ovat..” Vedin henkeä ja kerroin Ruskalle, kuinka tässä olisi hänen oikea isänsä. Hetken oli hiljaista, minkä jälkeen nuori kolli vielä varmisti Lauhalaukalta asian paikkaansa pitävyyden ja saatuaan vahvistuksen, hän päästi ilmoille vilpittömän onnellisen huudahduksen. Hän vain suorastaan säteili onnea. *Tietenkin. Tätä päiväähän me kaikki olemme odottaneet, isän ja pojan kohtaamista.* Silti tuntui, ettei jalkani enää kantaneet. Tunteet saisivat minusta yliotteen hetkenä minä hyvänsä. Silti sydämessäni tiesin, että näin sen piti olla. Ruska oli ollut meillä vain lainassa.
Mesitähti pyysi Ruskaa liittymään klaaniinsa, mitä olin aavistellutkin. Silloin käänsin katseeni hieman kauempana istuvaan Merkuriukseen ja hain tämän katseesta turvaa. Silmissäni paistoi se kaikki, mitä koin nyt ja olisin vain niin kovasti halunnut juosta kumppanini luokse.
Ruskan sanat kertoivat, kuinka hän haluaisi isänsä mukaan. Emme tietenkään käyneet tärkeysjärjestyksessä biologisten vanhempien yläpuolelle. Sehän oli vain karu fakta. Ruskan oli tietenkin lähdettävä heidän mukaansa.
”Lauhalaukka, voit tietenkin ottaa Ruskan mukaasi klaaniin jos hän niin haluaa. Kunhan pidätte hänestä huolta, kuin kalleimmasta aarteestanne”, naukaisin ja ääneni oli yllätyksellisen tyyni, peittäen sisälläni myrskyävän tunteiden sekamelskan. Tiesin, että he olisivat hyviä kissoja ja Ruska saisi ansaitsemansa seikkailun siellä, hyvien kissojen keskellä.
Käännyin takaisin kumppanini puoleen katseellani viittoen, että haluaisin tietää mitä tämä ajatteli.
//Mer tai Mesi?
517 sanaa
