Aino
Olimme kulkeneet hirviön vatsassa jo vaikka kuinka kauan. Aamuvarhain rakkaimpani sukulaiset olivat saapuneet paikalle ja ottaneet meidät mukaansa hirviönsä kyytiin. Sittemmin olin vain makoillut tylsistyneenä vapaana hirviön sisässä. Muistin edelleen ensi kertani hirviössä. Minua oli pidetty pienessä kopissa, jossa minun oli pitänyt olla koko matkan ajan. Nykyään useimmat kaksijalat taisivat luottaa siihen, etten sotkisi paikkoja, joten yleensä sain olla hirviön sisällä vapaana. Toki oli poikkeustapauksiakin. Eräs tietty kaksijalka kolli, joka ei erityisen usein vieraillut luonamme laittoi minut aina koppiin, kun astuimme hirviön sisälle. En ollut täysin varma mistä syystä, mutta oli syy mikä tahansa, se oli tarpeeksi pätevä heille, jotta olin aina sen samaisen kaksijalan kyydissä lukittuna koppiin. Nyt sain istua vapaana.
Vilkuilin ulos hirviön sisästä ja vain näin, kuinka kaksijalanpesän vilisivät ohitsemme. En tiennyt, minne me matkasimme, mutta oli se sitten mihin vain, toivoin, että olisimme pian perillä. Tahdoin jo päästä ulos hirviön sisästä. Vaikka niiden sisällä kulkeminen ei ollut täysin kamalaa, pidin enemmän siitä, kun sain kulkea vapaana. Silloin minun ei tarvinnut huolehtia siitä, että tila oli niin pieni.
Yhtäkkiä hirviö pysähtyi ja nukahti. Kohotin päätäni ja huomasin, että olimme saapuneet kaksijalanpesän pihamaalle. Se oli huomattavasti syrjemmässä kuin meidän pesämme. Sitä ympäröi puut joka suunnalla ja saatoin nähdä seuraavan kaksijalanpesän vasta pitkällä puiden toisella puolella – tai ainakin päättelin sen olevan kaksijalanpesä sen valojen mukaan. En voinut sanoa varmaksi.
Kaksijalat lähtivät johdattamaan minua sisään. Seurasin tiukasti rakkaimpani rinnalla, kun hän kulki hitaasti, mutta varmasti sisään. Tunnistin pesän etäisesti. En ollut varma, milloin olin siellä ollut, mutta jotenkin se oli tuttu. Se näytti hämärästi tutulta ja astuttuamme sisään se myös haisi kumman tutulta.
Lähdin heti tutkimaan paikkoja. Tahdoin löytää kaikki parhaimmat paikat, jotka voisin. Voisin varmasti levätä myös hieman enemmän, koska rakkaimpani sukulaiset olivat paikalla, joten he voisivat pitää myös hänestä huolta.
Löysin kaikenlaista uutta ja ihmeellistä pesästä. Saatoin päätellä, että emme pysyisi täällä kauaa, koska rakkaimpani ei ollut tuonut mukanaan paljoa omaa tavaraansa ja kaksijaloilla oli yleensä tapana olla jättämättä yhtään mitään jälkeensä, kun vaihtoivat asuinpaikkaansa.
Pesässä oli yllättävän hiljaista. Paikalla ei ollut kaksijalanpentuja, vaikka saatoinkin päätellä niitä asuvan saman katon alla myös, koska joissain tiloissa oli pienempiä kaksijalkojen tavaroita, jotka sopivat vain kaksijalkojen pennuille.
