Aino
Tarkkailin kaksijalanpentuja, kun ne leikkivät yhdessä. Emme olleet vielä palanneet rakkaimpani kanssa kotiimme, mutta hänen sukulaisilaan eläminen ei myöskään ollut erityisen huono vaihtoehto. Pidin siitä, että pesässä oli paljon seuraa, vaikka edelleen osa kaksijaloista välttelivät minua kuin ruttoa.
Tunnistin kaksijalan sanovan nimeni ja loikin heti sen luokse. Katsoin ylös pitkään karvattomaan olentoon, joka hymyili minulle leveästi. Sitten se kurotti alas kulhoa, jossa oli minulle ilmeisesti ruokaa. Katsoin häntä innoissani, mutta se muistuttikin minua. Minun tulisi käydä rakkaimpani luona muistuttamassa häntä omien nappuloidensa ottamisessa.
Haistelin ilmaa ja tunnistin rakkaimman hieman viimeiaikoina vääristyneen hajun muiden hajujen seasta. Loikin hänen luokseen pikaisesti ja nau’uin hänelle kovaan ääneen. En tiennyt, missä hän piti nappuloitaan ollessamme toisaalla, mutta ainakin sain hänen huomionsa.
Rakkaimpani mörisi minulle jotain ja toinen kaksijalka tuli perässäni tilaan sanomaan jotain rakkaimmalleni, joka sai hänet ilmeisesti tajuamaan, että hänen tulisi ottaa nappulansa. Hän kaivoi ne jostain esille ja ravisteli purkkia hieman. Sen jälkeen hän silitti minua ja äänensävystä päätellen selvästi kehui minua. Kehräsin mielissäni ja tiesin, että nyt olisi aika lähteä itsekin syömään.
Tassuttaessani takaisin kohti ruokintapaikkaani kuulin ulkoa koiran räksytyksen. Rakkaimpani sukulaisilla oli koira. Se ei ollut kamalan pelottava, sillä se vaikutti pelkäävän minua enemmän kuin haluavan hyökätä kimppuuni. Koira oli äänekäs yksilö valkoisella ja mustalla värityksellä. Se tykkäsi myös kovasti tehdä jatkuvasti jotain.
Pian pesän uloskäynti avautui ja samainen koira tassutti sisälle häntä korkealla ja läähättäen äänekkäästi. Sen perässä tuli uroskaksijalka, joka oli vältellyt minua paljon siitä lähtien, kun olin saapunut paikalle rakkaimpani kanssa. He olivat oletettavasti leikkineet ulkona yhdessä tai käyneet lenkillä. Ainakin sen saattoi päätellä siitä, että koira ei lähes juossut seiniä pitkin heti sisälle saavuttuaan.
Naukaisin kuuluvasti ruoan syönnin ohessa, joka sai koiran kääntämään katseensa minuun. Hetken ajan otus vain tuijotti minua, kunnes se siirtyi omalle pedilleen ja ryhtyi jäystämään jotain. Koiran mukana tullut kaksijalka tuijotti minua koko matkan toiseen tilaan pesässä, mutta ei tehnyt elettäkään sen eteen, että olisi tullut tervehtimään minua. Oli mahdollista, että hän ei pitänyt minusta kovinkaan.
Söin nopeasti loput ruokani loppuun ja lähdin tassuttamaan kohti mustavalkeaa koiraa. Se lopetti jäystämisensä ja katsoi minua hiljaa. En pelännyt sitä, koska en kokenut suurta eläintä uhkaavana. Se ei tuntunut haluavan minulle pahaa millään tasolla, joten se tuskin kävisi kimppuuni tuosta noin vain.
Kuulin kaksijalkojen puhuvan toisilleen jotain ja huomasin niiden osoittelevan minun ja koiran suuntaan, mutta he eivät tulleet pysäyttämään minua. Istahdin siis alas koiran lähistölle ja ryhdyin pesemään turkkiani. Ehkä isosta olennosta voisi tulla vielä ystäväni jonain päivänä. Se olisi mielestäni ollut mukavaa.
Koira ei paljoa liikkunut. Se vain tarkkaili, kun puhdistin paksusta turkistani enimmät liat tarkoilla kielenvedoilla. En tehnyt liikkeiteäni hätiköiden, sillä tiesin, että sillä en saisi tehtävääni tehdyksi. Minun täytyi olla tarkka turkkini kanssa, kun se oli niin pitkä ja paksu. Oli niin paljon turkkia jota putsata, joten oli helppoa olla huomaamatta yhtä kohtaa, jota en olisi putsannut turkistani tarpeeksi hyvin.
Koira vierelläni liikahti viimein. Se otti taas pureskelemansa asian suuhunsa ja ryhtyi jäystämään sitä välittämättä enää paljoa minun läsnäolostani. Siinä me sitten olimme, tekemässä mitä teimmekään välittämättä toisistamme paljoa ollenkaan. Monet kissat olisivat sanoneet tekojani uhkarohkeiksi, mutta tosiasiassa se taisi enemmän riippua koirasta. Olin huomannut, että niidenkin persoonallisuudet muuttuivat paljon keskenään. Jotkut koirat tahtovat vain jahdata, hyökätä, tappaa toiset taas halusivat ennemmin välttää ja piiloutua. Nekin siis omasivat keskenään erilaisia luonteita ja rohkeuksia.
Nousin viimein tassuilleni ja tassutin tilaan, johon uroskaksijalka oli aiemmin kadonnut. Jos saatoin tulla niin hyvin toimeen koiran kanssa, mikä estäisi minua tulemasta toimeen myös minua välttelevän kaksijalan kanssa? Halusin ainakin kokeilla asiaa. Jos kaksijalka työntäisi minut pois tai pakottaisi minut pois tilasta, jossa oli, antaisin sen olla. Ymmärtäisin kyllä, että hän ei pitänyt minusta siinä tapauksessa.
Astelin sisään tilaan ja katsoin, kuinka uroskaksijalka makasi omalla pedillään jokin esine kahdessa kädessään. Hän näytti keskittyneeltä sen äärellä, joten hän ei huomannut tuloani. Tassutin pedin laidalle ja katsoin ylös kaksijalkaan. Se käänsi jotain osaa esineessään, joka oli ohut kuin puun lehti, mutta vain paljon isompi ja vaalean värinen. Toki siinä oli jotain mustaa kuviointia. Olin nähnyt myös rakkaimpani olevan niiden äärellä usein.
Loikkasin kaksijalan syliin ja se päästi pienen tukahtuneen äännähdyksen. Asetuin makuulle hänen päälleen samalla kehräten ja annoin kaksijalan päättää, kuinka reagoisi asiaan. Hetken ajan kaksijalka vain tuijotti minua, mutta vähitellen se siirsi keskittymisensä takaisin esineeseensä. Levittäydyin makuulle hänen päälleen ja tungin pääni esineen alta katsellen kaksijalkaa, joka oli kovasti vältellyt minua siihen asti.
Suljin silmäni siinä maatessani ja edelleen kehräsin rauhallisesti kaksijalan sylissä. Siinä oli mukavaa olla, sillä kaksijalka oli lämmin ja mukava alusta makoilla. Myöskään hän ei pakottanut minua pois päältään tai tilastaan, joten otin sen positiivisena merkkinä ja mahdollisuutena alkavaan ystävyyteen. Olisi mahdollista, että kaksijalka kiintyisi minuun muiden tavoin.
Vähitellen vajosin uneen kaksijalan syliin ja pian mieleni alkoi sulkea hänen hengityksensä ääntä ja liikettä pois mielestäni, jotta se ei häiritsisi nukkumistani ja saisin nukkua hyvin ja huoletta heräämisestä. Kaksijalka myös rentoutui allani samalla, kun kävin unille ja tunsin, kun hän silitti minua.
Makoilin lattialla silmät suljettuna ja kuuntelin kaksijalkojen tekemisiä. Uroskaksijalka oli lähtenyt ulkoilemaan taas kerran koiran kanssa ja minun teki tylsää vain oleskella. Olisin lähtenyt mielelläni myöskin ulos tarkkailemaan asioita, mutta kaksijalat eivät mielellään halunneet minun menevän ulos, jonka olin huomannut siitä, kuinka he hätistelivät minua, jos tulin pesän uloskäynnille, kun he olivat poistumassa pesässä. Kai he pelkäsivät, että eksyisin tai, että joku peto nappaisi minut ulkona ja söisi minut. Ajatus ei minustakaan kuulostanut tietenkään mukavalta, mutta olisin silti halunnut tutkia pesän ulkopuolista maailmaa. Sen täytyi olla todella erilainen minun ja rakkaimpani kodin ympäristöstä, koska he eivät asuneet yhtä lähellä muita kaksijalkoja ja yhtä syvällä kaksijalkalassa kuin minä ja rakkaimpani.
Käänsin kylkeäni viileällä kivisellä lattialla ja pohdin kuinka lämmin ja millainen ilma ulkona mahtoi sillä hetkellä olla. Vastaus sattui tulemaan minulle erityisen nopeasti, kun uroskaksijalka tuli koiran kanssa ulkoa vettä tippuen. Ulkona siis oletettavasti satoi hyvällä määrin. Lisäksi vain pientä hetkeä myöhemmin ulkona jyrähti kovaan ääneen, joka kertoi ukkosesta. Ulkona siis ukkosti, joka sai kaksijalkojen koiran hieman levottoman oloiseksi. Se pureskeli lelujaan aiempaa aggressiivisemmin, eikä saattanut pysyä kauaa paikoillaan. Ei edes mukavalla pedillään.
Minua ukkonen ei paljoa häirinnyt. Jos olin sisätiloissa, tiesin, että se ei voinut satuttaa minua. Salamat eivät yhtäkkiä vain kävelleet sisään sisäänkäynnistä kuin kaksijalka. Mitään pelättävää siis ei ollut, vaikka kovaääninen jyrinä olikin inhottava. Se pitäisi vain sietää, jotta myrskyn kestäisi.
Venyttelin raukeasti ja vääntäydyin tassuilleni. Tassahtelin rakkaimpani vierelle ja loikkasin hänen viereensä. Siinä asetuin makuulle ja annoin hänen silitellä ja rapsutella minua sieltä täältä mukavasti. Hänen ryppyisen karvattoman käpälänsä hemmottelu turkillani tuntui ihanalta. Hänen kosketuksensa oli lämmin, ja vaikka hänestä erittyikin outo ja inhottava katku, se ei ainakaan tullut hänen kosketuksestaan turkilleni.
Ulkona jyrähti kovaan ääneen. Ukkonen oli luultavasti tulossa lähemmäs. Silloin nuorempi kaksijalanpentu tuli huoneestaan kirkuen. Se katsoi kostein silmin rakkaimpaani ja näytti siltä, että purskahtaisi pian itkuun silkasta pelosta. Säälin nuorta kaksijalkaa hieman. Tiesin, miltä tuntui pelätä jotain kovaäänistä ja paljolti näkymätöntä, jolle kukaan muu ei voinut mitään. Olinhan minäkin pelännyt aikoinani ukkosta, hirviöitä sekä kaksijalkojen laitetta, joka imi lattioita. Kuitenkin olin ajan mittaa tottunut niihin ja tiesin, että yleensä ne eivät satuttaneet ketään, vaikka olivatkin kovaäänisiä ja pelottavia.
Väistin rakkaimpani viereltä, jotta kaksijalanpentu pääsi hänen vierelleen. Nuori kaksijalka istahti emon emonsa vierelle ja nojautui tähän. Rakkaimpani ryhtyi silittämään hänen käpäläänsä kietoen omansa samalla hänen ympärilleen rauhoittavasti. Näky oli mielestäni kovin hellyyttävä. Oli ihanaa nähdä, kuinka paljon he tosiaan välittivät toisistaan.
Siirryin varovasti kaksijalanpennun syliin ja annoin hänen syleillä minua. Hänen hennot käpälänsä kietoituivat ympärilleni ja vetivät minut häntä vasten samalla, kun hän haroi turkkiani. Kehräsin toivoen, että se rauhoittaisi häntä enemmän. Se ainakin toimi meillä kissoilla.
Kaksijalanpentu puhui hiljaa rakkaimpani kanssa ja suljin taas silmäni hetkeksi kuunnellen heidän mörinäänsä. Tunnistin satunnaisia sanoja sieltä täältä, kuten sanan “ulos”. Sen siitä sai, kun eli koko elämänsä kaksijalkojen kanssa. Vähitellen olin alkanut tunnistamaan joitain niiden sanoja, jotka joko herättivät mielenkiintoni tai saivat minut vaistomaisesti tahtomaan poistua paikalta.
Yhtäkkisesti kaksijalanpentu kiljahti taas ja puristi otettaan minusta. Avasin silmäni huomatakseni, että kaksijalanpesässä oli pimentynyt. Valot olivat lähteneet pesästä, mikä tapahtui usein ukkosmyrskyjen aikaan. Myös kaksijalkojen koira oli hätääntynyt, mutta luultavasti enemmän kaksijalanpennun huudahduksesta kuin siitä, että valot katosivat yhtäkkisesti. Se oli petinsä vierellä niska kyyryssä ja häntä koipien välissä, josta saatoin päätellä sen pelästyneen. Olisin tahtonut lohduttaa sitäkin, mutta olin puristuksessa kaksijalanpennun otteessa, enkä luultavasti olisi osannut lohduttaa sitä muutenkaan.
Hirviön jyrinä ulkona kertoi, että jonkun kaksijalan oli aika lähteä. Myöskin läjä tavaroitamme, joita kannettiin taas hirviöön kertoi minulle, että minä ja rakkaimpani olivat nämä lähtijät. Minua se ei niin suuresti harmittanut lähteä, sillä olin ehtinyt kuitenkin nauttia jo ajastani hyvin ja pystyin lähteä takaisin kotiin hyvillä mielin.
Yksi kollikaksijalka tuli luokseni ja kyykistyi eteeni. Hän haisi toisille kissoille, josta saatoin päätellä, että hänkin luultavasti omisti kissan tai vietti paljon aikaa muiden kissojen kanssa. Kaksijalka ei vaikuttanut erityisen pahalta kaksijalalta muutenkaan, joten saatoin luultavasti voida luottaa häneen.
Annoin kaksijalan silittää minua hetken ja lähdin sitten tassuttamaan ulos pesän uloskäynnistä ja suuntaamaan kohti hirviötä, jonka kyytiin kaksijalat pakkasivat tavaroitamme. Ne äännähtelivät ilahtuneina, kun saavuin paikalle ja huomasin yhden kaksijalanpennun jopa itkevän. Se taisi surra, että jouduimme lähtemään. Toivoin, että se ymmärtäisi meidän tulevan vielä joskus takaisin. Tai vaihtoehtoisesti se olisi aina voinut tulla meille kyläilemään.
Kuulin rakkaimpani kutsuvan minua joten viimeisen katsahduksen jälkeen loikkasin sisään hirviöön ja asetuin rakkaimpani vierelle. Hän mörisi minulle jotain ja silitti turkkiani. Suljin vain silmäni ja annoin hirviön viedä meidät kotiin.
Tarkkailin pesämme ohitse kulkevia kissoja. Toisinaan minut huomattiin, mutta useimmiten kissat eivät joko huomioineet minua tai tulivat myöhemmin hajusta päätelle takaisin silloin, kun en ollut ulkoilemassa. Viherlehden mukanaan tuomat lämpimät kelit pitivät huolta siitä, että ulkona oli toisinaan jopa tukalan kuuma olla. Siksi olin entistäkin enemmän sisällä rakkaimpani kanssa.
Kun rakkaimpani alkoi yhtäkkiä yskiä niin lujaa, että hänen koko vanha kehonsa nytkähteli, pääni ponnahti ylös ja ravasin heti hänen avukseen. Hän yritti rauhoitella minua yskimisensä ohessa, mutta oli vaikeaa rauhoittua, kun hänellä tuntui olevan jokin hätänä. Kuinka voisin auttaa häntä?! Mitä minun tulisi tehdä?!
Juoksin painikkeelle, jota minut oli opetettu painamaan, jos jokin näytti olevan vialla. Painoin sen pikaisesti alas molemmin tassuin ja yritin tuoda myös rakkaimmalleni muita esineitä, jotka voisivat auttaa häntä hänen hädässään. Yskintä alkoi loppua, mutta rakkaimpani piteli karvatonta käpäläänsä rinnallaan. Puskin häntä hellästi päälläni ja odotin hänen vierellään. Toivoin, että hän oli kunnossa, toivoin niin kovasti.
Pian paikalle saapui muita kaksijalkoja, jotka häsläsivät jotain rakkaimpani ympärillä. Pysyttelin hänen rinnallaan koko sen ajan ja yritin pitää huolta siitä, että nämä kaksijalat eivät hermostuttaisi häntä. Hän tarvitsi apua, ei stressiä tässä kamalassa tilanteessa! Jonkun täytyi auttaa häntä kunnolla!
Yksi kaksijaloista siirsi minut kauemmas ja polvistui rakkaimpani edelle. Hän puhui vanhemmalle kaksijalalle rauhalliseen ääneen ja rakkaimpani yritti vastailla hänelle parhaansa mukaan. Sitten nuorempi kaksijalka vilkaisi minua ennen kuin jatkoi taas keskustelua rakkaimpani kanssa.
“Pystyttehän auttaa häntä? Onhan rakkaimpani kunnossa?” kysyin hermostuneena kaksijaloilta, vaikka tiesin, että ne eivät kuitenkaan ymmärtäisi minua. Toivoin vain, että saisin varmistuksen hänen kunnostaan. Toinen kaksijalka hieman kauempaa kääntyi katsomaan minua ja tuli silittämään minua samalla möristen jotain lempeällä äänellä. Se taisi tarkoittaa, että kaikki oli hyvin. Tai niin ainakin toivoin. Hän oli minulle kaikki kaikessa, enkä tiennyt, mitä olisin tehnyt, jos olisin menettänyt hänet. Rakkaimpani oli maailmani tasapaino. Hän oli se, mitä minut oli koulutettu vahtimaan.
Pian tuntemattomat kaksijalat ryhtyivät poistumaan pesästä. He viipyivät kiitettävän määrän, mutta eivät ainakaan vieneet rakkaintani mukanaan. Se, jos jokin olisi ollut kamalin asia. Se olisi särkenyt sydämeni.
Asetuin rakkaimpani vierelle, joka mutusti taas jotain, jonka tuntemattomat kaksijalat olivat hänelle antaneet. En kiinnittänyt siihen paljoa huomiota. Nyt halusin vain rauhoittaa itseäni ja rakkaintani. En suostuisi lähtemään hänen rinnaltaan tuollaisen kamalan kohtauksen jälkeen!
