Ametisti
//Kirjoittaja: Soturikissa
//Hahmon sijainti:
//Kujakissayhteisön pesä
Edellinen partio oli sujunut hyvin. Laku oli pysynyt koko partion hiljaa, mikä oli ihme.
Olin päässyt takaisin omalle nukkumapaikalleni. Mieleni oli todella väsynyt, sillä olin käynyt jo kolmessa partiossa, joissa kahdessa oli ollut Laku mukana.
Yritin saada unen päästä kiinni, mutta laskevan auringon säteet pilkistivät kiinnitaiteillun ikkunan raoista suoraan silmiini. Yritin kääntää makuupaikkaani niin, että se ei enää osoittaisi valoa kohden. Se oli valitettavasti hankalaa, sillä toisenkin ikkunan raosta paistoi aurinko. En myöskään pystynyt kääntämään kenkää kokonaan ympäri, sillä silloin paljastaisin koko nukkuvan kehoni muille kissoille.
Laskin pääni käpäläni päälle ja unelmoin siitä, että olisi jo viherlehti vaikkei lehtikato ollut edes vielä alkanut.
Suljin silmäni vihdoin. Aurinko oli laskeutunut horisontin taakse ja sain piakkoin unesta kiinni.
—
Heräsin illemmalla, vatsani kurni edelleen sillä en ollut syönyt koko päivänä juuri mitään.
Nousin nopeasti ja juoksin kohti yhteisön ruokakasaa. Mitä vähemmän katseita, sen parempi.
Valitettavasti päästyäni kasalle, se oli muuttunut olemattomaksi. Syyllisinä lienee kaksi yhteisön jäsentä, jotka parhaikaa kipittivät poispäin.
Harppasin kissat kiinni ja seisahduin niiden eteen.
Yksi kissoista alkoi sähistä vimmatusti edessäni, vilautin hampaitani ja siirsin katseeni toiseen kissaan.
”Ollaankos täällä rottavarkaissa?” Murisin ja tutkin naaraiden ruumiinrakenteita. Voisinko tappaa heidät tilanteen syttyessä?
”Me emme ole saaneet syödä vielä tänään ollenkaan! On vain reilua, että saamme nyt jotain partioiden jälkeen”, oranssiturkkinen naaras tiuski.
”Ehkäpä minäkään en ole saanut mitään? Mieti sitä!” Olivatko he muka jotenkin oikeutettuja ruokaan? Minäkin olin valvottu, heillä oli samanlainen asema tässä hirveässä yhteisössä joka muistutti haisevaa lantakasaa.
Kommenttini jäi Mirrin äänen alle, joka kuului: ”Roihu, anna olla. Ei Ametisti varmasti pahaa aio.” Ilmeisesti oranssi kissa oli nimeltään Roihu. Muut kysymykseni jäivät vastaamatta, miksi Mirri puolusteli minua? Entä miksi hän tiesi nimeni?
Huomasin Mirrin ystävällisen hymyn, halusin repiä sen naaraan kasvoilta pois. Hän ei onnistunut minun lempeyttämisessä hymyllään.
”Kaikki eivät tahdo hyvää, sinun täytyy lopettaa olemasta noin sinisilmäinen Mirri”, Roihu avasi suutaan taas. Hän nappasi eväänsä suuhun ja lähti poispäin. Pian toinenkin kissa lähti pois.
Sitten Päivänsäde tallusteli aukiolle. Täydellinen ajoitus!, sillä nyt en voinut lähteä varkaiden perään ja jäin nälkäiseksi.
—
”Ametisti, olen pahoillani Roihusta.” Mirrin ääni häiritsi omaa aikaani, olin juuri nauttimassa täydellisestä hiljaisuudesta jossa kukaan ei voisi yllättää minua. ”Toivon todella, että et revi minua kappaleiksi”, naaras jatkoi vitsaillen. Käänsin pääni ja tuijotin häntä kylmästi.
Oliko kaikki minun edes osittain keskiverrot hetket pakko pilata? Ja sitten vielä kissalla joka pilaili kustannuksellani, toisin kuin vaikka Hur— en saanut ajatella naarasta. Hänen kauniit silmät eivät olleet turvallisuuteni arvoisia, ehkä Hurma olikin vain vaarallinen selkäänpuukottaja jonka Päivänsäde oli lavastanut minun tapattamista varten.
”Mitä luulet?” Nousin kenkäni päältä ja lähestyin Mirriä. ”Veit minulta ateriani ja mukavuuteni, luuletko oikeasti että en edes harkinnut sinun tappamista?” Viimeiset sanani hiljentyivät kuiskaustakin pienemmäksi, ehkä hänkään ei kuullut niitä.
//Mirri?
//Sovitaan ettei Mirri kuullut kahta vikaa sanaa…
SuperKP-boosti käytössä
