Ametisti
Aikani Hurman kanssa oli rentouttavaa. Minusta tuntui hyvältä, kun hän puhui minulle ja suki turkkiani. Joskus toinen puoleni sai minusta otteen ja suutuin, jopa niin että satutin häntä. En ollut siitä hänelle pahoillaan, sillä pitäisihän hänen nyt tietää minunkin rajat. Syytin kuitenkin Hurmaa enemmän entistä ’omistajaani’ traumoistani ja peloistani kaikkea sosiaalista kohtaan. Ehkäpä jokin päivä pääsisin näistäkin peloista yli.
”Huomenta!” Hurma silitteli tärisevää turkkiani hännällään. Päästin lievän helpotuksen kehräyksen kurkustani. Nousin seisomaan ja nuolaisin rintaturkkiani. Hurma seurasi perässäni, supittaen korvaani halustaan saalista kohtaan. Nyökkäsin hänelle pienesti, jonka jälkeen lähdin kohti pesän tuoreita antimia.
”Ametisti. Haluaisitko koittaa johtaa partiota?” Päivänsäde tupsahti eteeni portaikosta. Pieni kipinä syttyi sisälläni, sillä Päivänsäde vihdoinkin luotti minuun tarpeaksi tähän mahdollisuuteen. ”Ota muutama muu kissa mukaan, mutta ei mitään typeryyksiä sitten! Haluan kaikki elävinä takaisin, mielellään pari saalista tai kissaa mukana.” Hän katosi edestäni samaa tahtia, kun oli siihen tullutkin. Nyt vain mikään ei saisi mennä pieleen…
Kuljeskelin Kujakissayhteisön aukealla. Katselin ympärilleni etsien halukkaita partioon. Viitoin Hurman lähemmäs, sillä halusin ottaa hänet mukaan. Hän osaisi olla partiossa ja kuunnella minua. Näin pesän reunalla istuvan, yksinäisen nuoren kissan. En tiennyt tämän nimeä, mutta hän vaikutti hyvältä partiolaiselta. Toisekseen, minun velvollisuuteni oli kouluttaa yhteisön pienempiä jäseniä. Eihän minun pitäisi muuta tehdä, kuin päättää minne menemme ja valvoa, ettei kukaan nirhaisi itseään. Osoitin hänelle hännälläni kohti pesän ulko-ovea, sillä olin turhan kaukana hänestä huutaakseni. Valitsin mukaani vielä Roihun. Hän ei voisi urputtaa minulle, koska olin partion johtaja.
”Tulkaahan, mennään. Ja parempi sitten totella”, katsoin taakseni ja siristin silmiäni ja vilautin hampaitani, etenkin Roihun kohdalla. Otin Hurman viereeni ja annoin kahden muun mennä taempana, he saisivat tulla toimeen kahdestaan.
Olimme tassutelleet jo pari pesäväliä joten päätin: ”Käännytään vasemmalle, muistakaa varoa kaksijalkoja.” Hurma astui lähemmäs minua ja nuolaisi korvastani roskan. Nyrpistin nenääni hänen karhealle kielelle mutten välittänyt siitä sen kummemmin. Keskittymiseni omaan turvallisuuteeni oli tavallista matalempana, sillä tiesin, että Roihu ei voisi satuttaa minua. Hän oli myös ainut jäsen partiossa, joka voisi edes kuvitella minun voittamista taistelussa. Jos hän yrittäisi mitään, hän satuttaisi partion johtajaa, eikä Päivänsäde olisi siitä iloinen.
Tietenkin kuuntelin ja haistelin edelleen hirviöiden, kissojen ja kaksijalkojen varalta. Mutta ne eivät olleet yhtä tärkeitä kuin partion selviytyminen. En uskonut, että Päivänsädettä kiinnostaisi kovinkaan paljon partiomme onnistuminen.
”Varokaa! Hirviö”, koko partio kuuli huutoni, samalla tavalla kuin minä kuulin hirviön. Hirviö oli tulossa tätä katua pitkin takaamme, joten en ollut varma pystyivätkö kaikki näkemään tai kuulemaan sen. Pysähdyin ja katsoin, että loppupartio oli turvassa. Kuitenkin harmikseni nuorin yksilö ei ollut vielä siirtynyt sivuun, hirviö oli nyt myös vaarallisen lähellä. Äkkinäisen päätöksen tehneenä juoksin tämän viereen ja otin hänen niskanahasta kiinni hampaillani. Heilautin hänet sivuun ja katsoin, miten hirviö meni juuri edestäni.
”Mitä sinä oikein kuvittelet tekeväsi?!?” Lähestyin häntä hampaat esillä. ”Haluatko, että minutkin tapetaan, kun sinä kuolet jonkun hirviön alle?” Katsoin juuri pelastamaani kissaa vihaisesti, hän saisi opetella tottelemaan minua, oli se sitten vapaaehtoisesti tai ei.
//Harmonia?
//Saattaa olla vähän tonkkö :3
//Toivon että tää nyt meni oikein…
