Ametisti
”Ametisti, Harmonia on kuuro”, Hurma tuli minun ja Harmonian väliin, vaikkei se ollut hänen asiansa liittyä meidön väliseen kanssakäymiseen.
”En minä voi sille mitään! Hän yritti jäädä hirviön alle. En voi menettää Päivänsäteen luottoa tällaisen pikkupennun takia!” Yleensä en räyhännyt Hurmalle, mutta nyt suutuin kunnolla, sillä olin melkein menettänyt henkeni itsekin. Hurma veti minua hännällään lähemmäs häntä antaen tilaa Harmonialle, mikä kylläkin suututti minua entistä enemmän, sillä Harmonia olisi ansainnut pienen rangaistuksen. Yritin kuitenkin pitää hirviön sisälläni.
Loppupartio oli sujunut melko hyvin, vaikkemme olleetkaan löytäneet yhtään kissaa reviiriltämme. Roihu oli pysynyt minun ja Harmonian välissä loppuajan, mutta niinhän se minun kanssa aina oli. Kukaan ei tykännyt minusta, edes vähän. Kaikki pakenivat minua aina, kukaan ei halunnut olla kanssani, kukaan ei rakastanut minua, ei kukaan…
Hain lohtua ruoasta, jota yhteisöllä onneksi oli nyt tarpeaksi. Otin kasasta linnun, sillä oli harvinaista että tällaisia herkkuja pystyi syömään. Menin pedilleni ja tungin itseni sen sisään. Tiputin linnun alleni ja aloin mutustamaan sitä.
Yhtä-äkkiä vierelleni ilmestyi pieni ja valkoinen hahmo. Se sama joka oli aijemmin miltei tappanut itsensä partiossani. Sähähdin, sillä en halunnut hänen tulevan lähemmäs pesääni ilman lupaa. Harmonia vaikutti pelästyneeltä, mutta jäi siihen silti. Hän ojensi tassuaan eteenpäin paljastaen kimaltavan kiven.
//Harpsu?
//Nytpäs on harvinaisen huono tarina… Pitää päästä taas tähän kirjottamiseen sisään…
