Ametisti
Näin, miten sama kissa, joka aijemmin oli partiossa kanssani käveli nyt kohti minua. Hänellä vaikutti olevan jokin pienikokoinen esune tassussaan, mutta en nähnyt sitä kunnolla.
Kuuro naaras läheni minua -ja ruokaani- sellaisella vauhdilla, että minua olisi tehnyt mieli vain lyödä tältä hymy pois kasvoiltaan.
Läpsäisin kiven pois Harmonian tassun päältä, minua eivät mitkään kiiltävät kivet kiinnostaneet. Hän oli varmaan kuvitellut leppyyttävänsä minut täysin, mutta todellisuudessa olin vielä toipumassa säikähdyksestä ruokailemalla, mitä hän oli juuri tullut häiritsemään lähentelemällä arvaamattomasti. En pitänyt tuntemattomista kissoista minun lähellä ruokailun tai oikeastaan minkään muunkaan aktiviteetin aikana. Muut kissat olivat liian ennaltaarvaamattomia ja vaarallisia tullakseen lähelle minulle elintärkeää ruokaa.
”Halusitko jotain? Minä en nimittäin halua sinulta mitään”, Harmonia sävähti ja vaikutti nyt itkuiselta, muttei osoittanut sitä vahvasti. Naaras ei reagoinut hetkeen, joten automaattisesti menin kohti ruokaani suojellakseen sitä. Ehkäpä hän olikin tullut varastamaan sen? Ehkä hänkin oli jokin Päivänsäteen kyttä, joka tahtoi kuolemaani kiduttamalla minua hitaasti ja varmasti kohti loppuani.
”Mitä sinä ikinä minulta tahdotkaan, et saa”, viittasin kohti ruokaani, ja sitten takaisin Harmoniaan.
//Harmonia?
