Ametisti
Valkoista ja hieman verestä punaisena hehkuvaa karvakasaa raahattiin keskelle leiriä. Turkki näytti tutulta, mutten aivan osannut yhdistää kissoja, naamoja ja turkkeja toisiinsa. Päätin mennä katsomaan hieman lähempää, sillä tarkkailusta yleensä oli vain hyötyä.
Työnsin itseni ulos pesästäni ja hypähdin jaloilleni. Hurma seurasi pian perässäni yhtä ihmeissään. Molemmilla oli todennäköisesti sama kysymys päässä: Oliko joku yhteisön jäsenistä kuollut?
Katsahdin selvästi elotonta ruumista parin hännänmitan päästä. Huomasin, että maahan jääneen mytyn turkki kuului selvästi valkoiselle kissalle, jossa oli harmaita yksityiskohtia. Voisiko se olla Lyra? Oliko Päivänsäteen pentu, eli minun yksi pahimmista vihollisistani noin vain kuolla kupsahtanut?
Tiesin Lyran todennäköisesti saavan johtajan paikan Päivänsäteen kuoleman jälkeen, mikä oli minulle melko huono juttu. Hän todennäköisesti tappaisi minut ja heittäisi raadot rotille. Nyt, kun kilpailua ei ollut samalla tavalla ajatus johtajaksi pääsemisestä olisi helpompaa.
Mitä jos voisin noin vain päättää kaikkien yhteisön kissojen elämästä? Saisin turvan muilta vaarallisilta kissoilta. En enää koskaan joutuisi pelkäämään rangaistuksia tai yllätyshyökkäyksiä kimppuuni, sillä johtajalla takuulla olisi edes muutama uskollinen kannattaja.
Kuulin viereltäni nyyhkytystä, Hurma oli ilmeisesti surustunut Lyran kuolemasta. Tiesin molempien olleen jonkinlaiset ystävät, mutta en tiennyt Hurman olleen niin läheinen moisen kuvotuksen kanssa. Sydämeni ei kuitenkaan ollut niin kylmä, etten voinut silittää Hurman selkäkarvoja hännälläni hänen olon parantamiseksi.
