Ametisti
Minut oli päästetty partioon Hurman kanssa, johon sitten yhteisön jäsen Laku tuli mukaan Päivänsäteen määräyksestä. Mikä typerä idiootti hän olikaan.
Päivä oli onneksi muuten ainutlaatuinen, sillä minä, Hurma -ja Laku- päästäisiin ensimmäistä kertaa metsään. Tai siis en tiennyt Lakun aijemmista mahdollisista metsäkäynneistä, mutta sepäs ei minua kiinnostanutkaan.
Olin kuullut muutaman kissan puhuvan metsästä niin, kuin se olisi jokin ihmemaa. Ainut ihmeellinen asia kertomuksista oli se, että asia kuulosti jotenkin erittäin tylsältä. Miksi joku haluaisi viettää päivänsä kasvuston seassa, sotkien turkin joihinkin takiaisiin? Minähän en sellaiseen haluaisi ruveta.
”Olen käynyt metsässä ennenkin, seuratkaa minua”, hän määräili minua, sitä en hyväksyisi en etenkään Hurman edessä. Minä olin kykeneväinen kissa hoitamaan omat velvollisuuteni ja tehtäväni, eikä jonkun toisen tarvitsisi minusta huolehtia. Sitäpaitsi, miten vaikeaa metsään löytäminen nyt muka oikeasti pystyi olemaan?
Murahdin ja jatkoin Hurman vieressä kävelyä, samalla kun meitä molempia hieman suurempikokoinen Laku käveli edellämme. Kolli tuntui jostain syystä melko innokkaalta lähtemään kohti metsää, vaikkemme minä tai todennäköisesti edes Hurma olleet kovin innoissaamme siitä.
Käännyimme ensin vasemmalle, sitten oikealle, vasemmalle, oikealle ja sitten vielä kerran vasemmalle. Tuntui jotenkin melko monimutkaiselta, mutta ehkäpä Lakulla oli turhaan mutkitteluun joku syy. Olimme miltei metsän rajalla, sillä puita näkyi useita ja kaksijalkalan kuonoon pinttynyt haju tuntui vähenevän nenässäni pikkuhiljaa. Kaksijalanpesiäkään ei ollut kuin muutama hieman pienempi puuhökkeli siellä sun täällä. Vihertävänkeltainen metsämaisema avautui edellemme. Omat silmäni miltei kiilsivät sen kauneudesta, myös Hurman silmät selvästi olivat kiinnittyneet kohti metsää, mutteivat yhtä vahvasti. Oliko hän kenties ollut metsässä joskus aijemmin ennen yhteisöön tuloa?
//Lakuu?
//Hurhur?
