Amor
“Teit mitä?” Amor jähmettyi. Rhiannonin ilme oli vakava, jopa passiivinen. Naaras kallisti päätään, aivan kuin veli ei olisi vain kuullut.
“Minä tein s-”
“PÄÄ KIINNI. Pää kiinni. Pää. Kiinni”, Amor keskeytti äkisti, kun Rhiannon oli alkanut selittämään asiaa uudestaan, “ ULOS. Mennään kävelylle. PIHALLE.” Amor supisi kiivaasti, viittoi kynnellä kaulanseutuaan ja väkersi kasvoilleen letkeää, huoletonta hymyä ohikulkijoiden varalta. Rhiannon nousi ylös ja lähti tepsuttamaan heittelehtivän Amorin rinnalla. Kolli näytti oudolta, oikeastaan siltä kuin hänen sisällään olisi ollut jonkinlainen hyvin aktiivinen riivaustapahtuma meneillään. Mitä helkuttia Rhiannon oikein puuhasi? Kaipasiko hän kasvoilleen uutta ulkomuotoa?!?!
Amor kiiruhti ja lähes veti Rhiannonia perässään. Kun he putkahtivat ulos. Amor johdatti sisartaan tarpeeksi kauas pesästä, jotta he voisivat keskustella hiljaa.
“Emmekö olekaan kävelyllä?” Rhiannon kysyi, kun Amor pysähtyi.
“No emme ole!!”
Rhiannon räpsäytti. Amor katso sisartaan kihisten.
“Oletko itsetuhoinen? OLETKO TYHMÄ???” Amor kiersi levotonta kehää, käveli välillä kauemmas ja kääntyi taas. Kollin kasvot eivät tienneet missä asennossa olla. Itkeäkö vai nauraa.
“Rhiannon. Olen hysteerinen. Miten sinä vain voit…. olla!! Ja alat vain ladella tuollaista tarinaa siinä, kaikkien niiden sojottavien korvien ääressä???? Teki mieli KURISTAA sinut siihen paikkaan. IDIOOTTI!”
“Ja helkkari. Lyra”, Aamor hautasi käpälänsä kasvoihin ja hieroi otsaansa. Tämä koko juttu oli yksi haapananmoinen migreeni. Mitä he oikein tekisivät?
//Rhiannon 😉
