Amor
Amorin kaikki ajatukset karkasivat heti jonnekin kauas kun Rhiannon maalaili kuvan heidän kohtaamastaan liukkaasta silkkiturkista – eikä edes maalaillut, Rhiannon muistutti vain tästä eräästä olemassaolosta, jota Amor ei ollut päiväkausiin saanut mielestään. Matteosta, siitä kenen ajattelu oli pitkään ollut hänen päiväuniensa pehmeä henkäys. Kierähtäessään pediltään aamuauringon loisteessa tai tähdettömässä lautakattoisessa yössä Amor mietiskeli kollin sädehtivää turkkia. Matteon turkki, sitä hän oikeastaan eniten ajatteli. Ja lihakset, jotka väreilivät valppaina sen silkin alla. Ja voi miten hän unelmoikaan siitä miten kolli liikahtaisi, tekisi mitä tahansa jotta saisi hänen turkkinsa aaltoilemaan. Kahmaisisi Amorin syliinsä… tai vielä parempi olisi tälle täysin kylmä, leiskauttaisi oikein kovaa. Kuinka Amor olisi halunnutkaan koskettaa jumalaista näkyä edessään. Mutta kamala kun se olisikin polttanut.
Kuva pyyhkiytyi hänen silmiensä edestä kun Rhiannon työnsi päänsä Matteon kaulan läpi odottavaisen oloisena.
“Älä huoli pikkulintu. Ei häntä”, Amor sanoi virnistäen, “mutta minä lupaan löytää sinulle jonkun. Rakkaus on ammattini ja parittaminen erikoistaitoni! Varo vaan sisko, pian olet koko kaunista turkkiasi myöten ongelmissa.”
Amor alkoi innostua, hän oli saavuttamassa nousuhumalan, pienen pienet kiihkon kipinät säkenöivät hänen ympärillään, saivat hänet kimaltamaan. Aivan kuin olisi alkanut sataa tähtiä!
“Onko sinulla joku toinen jo mielessä?”
“Ei vielä, mutta huoli pois! Luota minuun. Tehdään niin, että lähdetään pienelle seikkailulle. Kuulostellaan vähän mitä on meneillään ja emmeköhän pian kuule jotakin jännittävää ja sitten hups vain olemmekin jo juuri siellä missä pitää”, Amor iski viekkaasti silmäänsä. Eiköhän kaupungilta pian kantautuisi juorua jos toista. Ja kun he, Amor ja Rhiannon, tulisivat sädehtíen paikalle, kaikki kissat yhtyisivät kumartamaan heidän edessään ja palvoisivat heidän viehkeyttään. Siiten rakkaus itse lähestyisi heitä. Eihän Amorkaan panisi pahitteeksi pientä hauskanpitoa. Vaikka sitä Amor ei myöntänytkään, jokin pieni hänessä toivoi, että he törmäisivät hurmaavaan Matteoon. Mutta eihän nyt sentään. Eihän hän nyt Matteita lähtisi näin vulgaarein aikein lähestymään. Vai lähtisikö? Amoria hymyilytti.
//Rhiannon? 😉
