Amor
Se ruoka oli kuin taivaslaulu. Kaikki hänen aistinsa aukenivat uuteen jumalalliseen sinfoniaan. Hän katsoi silmät sädehtien Rhiannonia.
“Upeaa! Onkohan tuo pallukka hyvää?” Amor tunki tassuaan porisevaan pataan tietäen kuinka barbaarisesti hän käyttäytyi, mutta olisi ollut vielä hieman kamalampaa upottaa kasvot tuonne ruskeaan velliin korviaan myöten. Kun hänen tassunsa upposi syvälle ruoka alkoi polttaa ja hän veti käpälänsä äkkiä pois.
“Helkkari!” Amor ulvahti ja peruutti oudosti takaperin loikkien ja etutassu ilmassa huitoen. Hän nuoli tassuaan kiivaasti. Ai että mikä ihana herkku, mutta keitos oli polttavaa!
“Miksi se on noin kuumaa? Tassuni sulaa.”
Rhiannon tarkasteli keitosta mietteliäästi. Sitten hän työnsi astian reunan yli ja se kolisi lattialle.
“Ongelma ratkaistu.”
Amor hihkui sisarensa neuroudelle. Voi Rhiannon kulta! Hän osasi olla niin välkky. Kerrassaan! He loikkasivat kiirehtien alas keitoksen kimppuun. Molemmat ottivat kiinteän osan mysteeriruuasta ja maistelivat niitä. Ja se vasta herkkua olikin!
“Amor. Me emme koskaan enää syö mitään muuta”
“Olet oikeassa. Tämä on kuin suutelua.”
Mutta suutelukin päättyy. Ja tämä hetki. Sillä jostain alkoi kuulua epämääräisesti lähestyvää rapinaa. Ja jostain syystä Amor oli varma, ettei siitä seuraisi mitään hyvää.
//Rhiannon? 😀
