Amor
“Olet asian ytimessä. Siksi menemmekin jonnekin, missä ei ole Päivänsädettä hitustakaan. Tulehan neitonen”, Amor viittilöi hännällään ja hypähti aidalle. Hän odotti, että Rhiannon oli kavunnut perässä ennen kuin lähti liikkeelle. Amor tähyili varjoihin, yön valottomassa valossa heijastaviin lasipintoihin.
“Mitä etsit?” sisko kysyi Amorin edetessä aitaa pitkin.
“Odota hetki.” Amor oli tarinankertoja, hän tietenkin veisi tarinan huippuunsa asti ennen kuin päästäisi jännityksen laukeamaan. He tasapainoilivat aidoilla jonkin aikaa kunnes Amor hihkaisi:
“Bingo!” Kolli sujahti aidatulle pihalle ja tepsutti määrätietoisesti aivan pesän pystysuoran seinän viereen. Piha oli täynnä kevättä. Runsas vihreä kiemurteli ruohomatosta aidan lautoihin ja nurkissa pölähti pöyheiksi pensaiksi. Amor ei jaksanut kiinnittää huomiota muuhun heitä ympäröivään rojuun, mutta Rhiannon katseli muotoja hieman tarkemmin. Silti naaraan silmät olivat kaikista päättäväisimmin kiinni veljessään. Amor kurottui takajalkojensa varaan ja tähyili lasia. Sitten hän kääntyi salamyhkäisesti Rhiannonin puoleen.
“Naaraat ensin.”
“Minne?”
“No tuonne. Mennään sisälle”, Amor hypähti neliskulmaisen hökötyksen päälle ja kiipesi ikkunalaudalle, sitten hän osoitti avonaista ikkunaa, “lupaan, että unohdat Päivänsäteen niin hyvin, että paluumatkalla joudun kertomaan hänen koko elämäntarinsa sinulle uudestaan ja sinä NAUTIT siitä. Alahan tulla.”
Rhiannonin hymy leveni. Eihän se kovin herkkä hymy ollut kaikessa vinksahtaneisuudessaan, mutta kyllähän sekin sydäntä lämmitti. Mustavalkoinen naaras sujahti ikkunasta täysin epäröimättä, liikkeissä sellasta innostusta, jonka Amor oli arvellutkin Rhiannonista löytyvän. Sisko oli yleensä aina valmiina toimintaan.
Amor lähti sisarensa perään, mutta ei tullut huomanneeksi suuria lättäjalkaisia jälkiä pimeässä puutarhassa. Vaikka varmaankin ne olisivat saaneet kaksikon innostumaan yöllisestä seikkailustaan entistä enemmän.
//Rhiannon 😉
