Amor
Kaksijalka tarttui Amorin kalliisiin niskavilloihin kuin roskasäkkiin ja kurmuutti häntä ilmassa.
“Näpit irti, se on silkkiä!” Amor hurjistui ja alkoi riuhtomaan ilmaa. Kaksijalka työnsi hänet kauas itsestään, mutta Amorin sätkiminen kiihtyi niin kovaksi, että nahkanyrkin ote lipesi ja hän putosi maahan. Kolli sujahti äkkiä juoksuun juuri parahiksi nähdäkseen, kuinka Rhiannon tungettiin hirviön sisälle. Se sai Amroin lamaantumaan, nielaisemaan pari ylimääräistä kulausta sylkeä, joka oli kuivunut suusta kesken kaiken. Kieli oli kuin hiekkapaperia. Amor tunsi tilanteen täysin toivottomaksi. Hän ei ikinä halunnut päästää ajatuksiaan tällaiseen luovuttaja mentaliteettiin, mutta miten ihmeessä hän pääsisi käsiksi johonkin tuon metallirotiskon vastasta?
Kaksijalat olivat hämääntyneet ja hyssyttelivät kiljuvia pentujaan. Hetkeksi kaikki olivat unohtaneet Amorin ja hän vaipui läpinäkyväksi hengeksi kaaoksen taustalle. Nyt, järkeile. Amor kipitti hirviön juurella ja nuuhki tämän kammottavia katkuja, etsi rakoa. Metalli ei ollut täysin saumatonta, mutta kun Amor kokeili pintaa tassullaan, se oli kivikovaa kuin asfaltti. Siitä ei pääsisi mitenkään läpi, ei vaikka kynsillä kaivaisi. Tai ei ainakaan tänään.
Amor hypähti hirviön päälle. Monet lähettelivät huhuja siitä kuinka hirviöt olivat eläviä olentoja ja heidän omasta tahdostaan, mutta läheltä katsottuna se vaikutti erittäin elottomalta. Liikkumista Amor ei toki voinut selittää.
Amor tepasteli kolisevalla pinnalla kun huomasi hirviön päälaella kirkkaan lasin, josta näki suoraan sen synkkiin vatsaonteloihin. Amor kipitti aivan sen lähelle, painoi kuononsa kiinni ja yritti nähdä sisälle. Hänen silmillään kesti hetki tottua vatsan hämärään, mutta lopulta siellä Rhiannon oli!
“Rhiannon! Rhiannon!” Amor miukui ja alkoi raaputtaa lasia. Hän näki sisarensa kauhistuneen katseen, hän yritti valaa tähän toivoa päättäväisellä katseellaan, teki lyhyen sankarellisen eleen ja jatkoi rapsuttelua. Sekin oli turha toivo, kestävää kuin mikä. Miten hän pääsisi sisälle? Vastaus oli valitettavan yksinkertainen.
Amor loikkasi alas ja säpsähti nähdessään sisarensa hätäännyksen. Ei kai Rhiannon nyt oikeasti luullut, että Amor jättäisi naaraan hirviön perään tuosta noin vaan. Kolli laukkasi kovaa kyytiä takaisin pihalle, jossa mekastus oli hiljennyt ja huudahti oikein lujasti:
“Hei luuserit!” sitten Amor vipsasi menemään, aivan kuin olisi lähtenyt hyvin laiskaan pakoyritykseen ja odotti koska kaksijalka nappaisi hänet taas ottees- Käpälän ote oli kovakourainen ja Amorin vastaan harominen ainoastaan kuivakkaa näyttelyä.
Kaksijalka avasi hirviön vatsaan Amorin kailottaessa:
“Alfa-Amor saapuu! Älköös peljätkö.” Ja sitten kolli tungettiin hyvin ahtaaseen häkkiin sisarensa seuraan.
//Rhiannon? 😀
