Amor
He pulpahtivat ulos raikkaaseen ilmaan, voi kuinka se hivelikään. Ilma oli ollut niin kovin tunkkaista, kun kaikki ne hiilidioksidipesät hönkivät siellä kiihdyksissään. Hän oli taas vapaa! Voi kiitos kaikki taivaan hengettäret ja sielut, huom täysin metaforisessa mielessä. Eihän hän nyt snetään pilville jutellut vaikka puhumisesta pitikin. Vielä ei koskaan ollut tullut tilannetta, jossa eläviä kissoja ei olisi ollut tarjolla. Oikeastaan hän oli nyt jopa hyvillään siitä, että pääsi eroon äskeisestä kissojen massasta ja niiden pulputuksesta.
Amorin uusi tuttavuus näytti jotenkin pöllämystyneelle pysähtyessään kadulle ja vetäessään henkeä, kuin ei olisi voinut tehdä niin pitkään aikaan.
“Etkös ennen ole pihalla ollut, poju?” Amor kysäisi ja vilkaisi kummastuneena sisartaan. Oliko kolli syntynyt vankeudessa vai mikä häntä viirasi? Nyt Amor vasta tuli huomanneeksi kollin rajun ulkomuodon. Voi voi, missä hänen korvansa olivat? Tuollaiset nysät! Kai sitäkin saattoi tyylivalinnaksi kutsua. Näytti aika pahalta ja jos tapaturma antoi yhtään viitteitä kissan temperamentista, ei kannattaisi ehkä olla ihan liian luottavainen tämän seurassa. Ties koska räjähdys tapahtuisi – Amorilla oli kokemusta. Kaikki tämä vahvisti kuitenkin hänen käsitystään Rhiannonin ja uutukaisen yhteensopivuudesta. Kunhan he eivät nyt vain tappaisi toisiaan romanttisena eleenä, kiintymyksen osoituksena.
“Menetin ajantajun. Lehtisade on jo pitkällä.” Amor kallisti päätään. Kissa oli omituinen, mitä hän oikein yritti selittää? Kolli näytti olevan tosissaan kaikessa hämmennyksessään. Oliko hän ollut häkissä pitkään? Miten hän oli selvinnyt tulematta hulluksi niinkin kauan – Amorille ei toki ollut paljastunut miten kauan, mutta reaktiosta oli pääteltävissä jotain – varsinkin kun kyseessä oli noin pieni häkki. Pieni hetkikin oli ollut hänelle liikaa.
“Kauanko sinä oikein olit kiven sisässä?”
“En tiedä. Silloin oli viherlehti kun… no. Niin”, kissa lopetti lauseen lyhyeen. Oliko hän joku puritaani? Eikö hänen pikku suunsa voinut lausua moraalittomia totuuksia. No. Niin. Selvä homma? Oliko hän jotenkin kovinkin graafisesti asettunut kaksijalkojen tielle, siksikö sitä ei voinut sanoa? Tai sitten hän oli vain nössö ja esitti jotain muuta kuin oli, sen takia noin railakas ulkomuotokin. Ehkä kaksijalat olivat vain nähneet hänet jossain kököttämässä ja napanneet pikku koriinsa.
“Seeeelvä”, Amor sanoi ja kipsutti kissakaksikon rinnalta heidän edelleen ja kääntyi kävelemään takaperin, jotta näki Rhiannonin ja kissan yhdessä vierekkäin. Ihan vaan esteettisistä syistä. Selvä. Ok.
“Olisiko esittelyt paikallaan?” kolli kysyi ja vilkaisi ensin Rhiannonia ja sitten Amoria. Amorpa taisi jättää puhumisen Rhiannonille. Ihan vain testatakseen kaksikon kemiaa. Hänellä oli hyvä tunne tästä.
//Rhiannon?
