Amor
Amorin hännänpää nyki, mutta kasvot olivat edelleen hymyissä suin. Vaikkakin ilme alkoi rutistua pakottavasti sitä mukaa, mitä kauemmaksi Matteosta he pääsivät.
“Hyvänen aika sinun kanssasi Rhiannon, onko sinulla järkeä päässä??” Rhiannon tuijotti Amorin lähestulkoon tyhjästi kiukun kipinä kaiken taustaloimuna.
“Minähän vain puolustin kunniaani”, Rhiannon totesi.
“Voi ketun kettu. Oikeasti”, Amor kirosi katse taivaalle kohotettuna.
Rhiannon ei tuntunut tajuavan ensinkään mikä oli vialla. Hän oli ihan uuno, harmaankirjava pulunpoikanen joka pyöritteli päätään kummeksuneesti katsellessaan kuplamuovia mäen penkalla. Joskus Amor olisi halunnut heittää Rhiannonin sadevesiviemäriin ja pyöräyttää likaveden pyörteessä pari kertaa, josta Rhiannon nousisi sitten aivan uutena kissana takaisin päivänvalon pariin. Ehkä hänen aivonsa pitäisi vain nyrjäyttää oikeaan asentoon.
Amor puhkui turhautuneena. Hän rutisti luomensa niin lujasti kiinni, että hetken katseen takainen pimeys muuttui hehkuvaksi valkoiseksi.
“Etkö sinä ymmärrä miten tärkeää tämä on minulle! Sinä vain suollat niitä haapanan viisauksiasi ja Matteolta putoaa varmaan silmät päästä” Amor heitti kasvona rinnuksilleen draamalliseen pettymyksen eleeseen, “Mieti jos hän nyt ajattelee että olen joku JÄRKYTTÄVÄ nytväke.”
“Miksi sinua kiinnostaa mitä se kapinen kolli ajattelee?”
“Ja miksi sinua ei?!?!!!!!” Amor kihisi silmät pyöreinä. Hänen päänsä räjähtäisi hetkenä minä hyvänsä! Voi näitä onnettomia kauniita aivojen polosia jotka tähän asti olivat niin sulassa sovussa majailleet hänen kallonsa tiukassa halauksessa. Pian ne räjähtäisivät tuohon asfaltille ylikuumentuneina kimpaleina.
“Palataan kotiin”, Amor mutisi.
//Sisar hellä?
