Ampiaispentu
Kirjoittaja: Elandra
Elämäni oli vasta alkanut, mutta minä nautin jokaisesta hetkestä. Aluksi kaikki oli ollut kovin kummallista ja outoa, mutta hiljalleen siihen tottui.
Minulla oli emo, isä ja kaksi sisarusta. Kimalaispentu oli kuulemma erilainen kuin muut, koska häneltä uupui jalka. Mutta kun katselin sisartani, ei hän minun silmiini näyttänyt erilaiselta. Miksi täydellisyys vaati neljä jalkaa? Minun mielestäni Kimalaispentu oli paras sisko, jota pentu saattoi toivoa. Olimme hänen ja Mehiläispennun kanssa painineet monet kerrat.
Joitain päiviä sitten uusi maailma oli avautunut, kun olimme sisarteni kanssa oppineet liikkumaan. Osasin jo kiivetä meidän vuoteemme reunan yli pentutarhan kovalle pinnalle. Se oli kylmä, mutta siihen tottui nopeasti.
Emme olleet pentutarhan ainoita asukkaita, sillä pesässä asui myös toinen kuningatar, joka ei ollut meidän emomme, vaan Laventelipennun ja Talvikkipennun emo. Isä oli kertonut, että kuningattaren nimi oli Minttuliekki, ja että punaruskeaturkkinen kissa oli klaanin varapäällikkö. He puhuivat paljon klaanista, mutten oikein ymmärtänyt kaikkea. Me asuimme siellä, ja meillä oli iso reviiri. Eikö pentutarha ollutkaan meidän kotimme?
Kun kiipesin taas sammalvuoteen laidan yli, joku tassutti luokseni. Nostin katseeni hunajanväriseen naaraaseen, joka katsoi minua vihreillä silmillään. Kultapentu oli meidän pesätoverimme, ja hän oli meitä hieman vanhempi. Vihreäsilmäisen pennun jalat kantoivat jo, ja tämä osasi paljon enemmän kuin me.
”Hei Ampiaispentu! Minne olet matkalla?” Kultapentu kysyi hymyillen. Ampiaispentu, se oli minun nimeni. Aluksi en ollut tiennyt tai muistanut sitä, mutta nyt minä tunnistin jo oman nimeni. Kaikilla oli erilaiset nimet, jotta heidät tunnistaisi helpommin toisistaan. Minä pidin omasta nimestäni. Se oli sähäkkä ja vahva, juuri kuten isä oli sen kuvaillut.
”Ajattelin vain tutkiskella”, totesin leveästi hymyillen, ”minä aion tulla yhtä hyväksi kävelijäksi kuin sinä, joten on harjoiteltava paljon.”
//Kulta?
// 267 sanaa
