Ampiaispisto
Kirjoittaja: Elandra
Olin seurannut leirin uloskäynniltä, kuinka Kuutamolaine oli kadonnut oppilaiden pesään hakemaan Pöllötassua. Minua jännitti hieman sisareni puolesta, sillä Pöllötassu oli väkivaltainen ja arvaamaton. Vaikka Kuutamolaine olikin soturi, hän oli vielä kovin nuori ja kokematon. Pöllötassu saattaisi raivostuessaan saada aikaiseksi pahaa jälkeä.
Jännitin lihaksiani, kun näin Pöllötassun kipittävän ulos oppilaiden pesästä. Sain huokaista helpotuksesta, kun pian hänen jälkeensä tunnistin Kuutamolaineen mustavalkoisen turkin. Naaras näytti olevan ihan kunnossa. Noin vain Pöllötassu juoksi ohitseni suoraa tietä ulos leiristä. Kuten olin arvellut, se ei ollut ollut Kuutamolaineen ohjeistus oppilaalleen.
”Jos sinulla ei ole kiire, voit vapaasti liittyä iloiseen joukkoomme. Apu kelpaa aina!” Kuutamolaine huikkasi kävellessään jo oppilaansa perään. Minun ei tarvinnut miettiä kahta kertaa, sillä olin aina valmis auttamaan perheenjäseniäni, etenkin kun olin vain viettänyt koko aamun leirissä. Tiesin, että auttamalla Kuutamolainetta pääsisin myös luistamaan soturin tehtävistä. Partiot olivat raskaita ja väsyttäviä, joten tämä oli oikein mukavaa vaihtelua!
”Olen jo tulossa!” virnistin ja lähdin ravaamaan nuoremman soturin perässä ulos leiristä. Pörhistelin turkkiani leirin ulkopuolella. Kylmyys oli onnistunut yllättämään minut täysin, vaikka tiesinkin päivien kylmenevän mitä pidemmälle Lehtikato eteni.
”Mihin hän oikein meni?” Kuutamolaine tuskasteli ja käänteli turhautuneena päätään. Niin, Pöllötassusta ei näkynyt jälkeäkään. Minuakin alkoi hiljalleen ärsyttämään yhä vain enemmän sisareni puolesta. Pöllötassu oli todella kiittämätön ja inhottava oppilas!
”Ei hän ole voinut kauas ehtiä”, vakuuttelin ja aloin haistella ilmaa. Vaikka leirin liepeillä risteili lukuisten eloklaanilaisten hajujälkiä, onnistuin erottamaan niistä Pöllötassun jäljen. Se kulki leirin sisäänkäynniltä vasemmalle piikkihernemuurin lähistöllä. Kuulin Kuutamolaineen askeleet perässäni, kun hajujälki lähti viemään kauemmas leiristä. Se oli sama pieni polku, jota minä ja Kultasiipi olimme käyttäneet karattuamme leiristä, kun olin ollut vasta pentu. Sen seikkailun seurauksena olin pudonnut jokeen ja joutunut parantajan pesälle, mutta tietenkin olin selvinnyt siitä. Minä tiesin selviäväni mistä vain!
”Shh”, kuiskasin, kun hajujälki voimistui. Hidastimme tahtiamme ja meidän molempien katseemme kääntyivät erään mättään taakse. Musta hännänpää vilkkui mättään takaa, Pöllötassu selvästi touhuili jotakin. Annoin Kuutamolaineen mennä ensin. Naaras hiipi hiljaa kohti oppilastaan. Astelin hänen perässään ja sillä hetkellä Pöllötassu käännähti meitä kohti.
”Mitä Tähtiklaanin nimeen sinä touhuat?” Kuutamolaine huokaisi päätään pudistellen. Pöllötassu näytti siltä, kuin hän olisi kaivautumassa maan alle. Kolli oli kaivanut routaiseen maahan kuopan, jonka tarkoitus ei ihan auennut minullekaan.
”Kaivan sinulle hautaa”, Pöllötassu naurahti kuin vitsi olisi ollut hauskakin.
”Noin et puhu mestarillesi!” tiuskaisin, sillä en voinut katsoa vierestä miten kolli kohteli sisartani, ”lopeta pelleily ja ala käyttäytyä kuten oppilaan täytyy! Mitä sanot, jos laittaisimme tämän oppilaan saalistamaan ainakin neljä saalista, ennen kuin hän saa palata leiriin?”
Tiukka katseeni kääntyi Kuutamolaineeseen.
”Älä sinä komentele minua!” Pöllötassu ärähti ja otti uhkaavasti askeleen lähemmäs minua.
”Sinä et päätä siitä. Kuutamolaine pyysi minut apuun, ja minä myös aion auttaa. Sinun on paras oppia, miten puhua vanhemmille kissoille”, naukaisin ja nostin leukani pystyyn.
//Kuutamo?
