Ampiaispisto
Kirjoittaja: Elandra
Siitä lähtien, kun olin pudonnut puusta, kaikki oli mennyt pieleen. Jalkani oli murtunut ja olin joutunut parantajan pesälle hoidettavaksi. Leimusilmän mukaan sain hetkeksi sanoa hyvästit saalistamiselle, kiipeilemiselle ja muille soturin tehtäville, jotta jalka pääsisi parantumaan oikein. Kun Kultasiipi oli antanut minulle ensiapua, olin ollut äimistynyt hänen taidoistaan. Hunajanvärinen naaras oli selvästi enemmän kuin vain tavallinen soturi; hän oli oikea pelastaja. Olin ylpeä ystävästäni, sillä harva kykeni moiseen.
Ja jotta elämä ei olisi liian helppoa, Eloklaaniin oli saapunut tuntematon sairaus, joka veti vahvimmatkin soturit vuodelepoon. Liljatuuli oli sijoittanut minut klaaninvanhimpien pesälle murtuneen jalkani kanssa, sillä hän ei halunnut sairastuneiden tartuttavan minuakin. Nokilintu-parka oli ollut yksi ensimmäisistä sairastuneista, joten olin saanut tyytyä Kirsikkakuonon ja Hiilloskatseen seuraan. Aluksi Kultasiipikin oli käynyt luonani, mutta sitten hän oli kertonut lähtevänsä muutaman muun kissan ja kuolonklaanilaisten kanssa yrttiä, joka tehoaisi sairauteen.
Valtava huoli ystävästä jyskytti kaiken aikaa päässäni. Hän oli nyt jo todennäköisesti kaukana klaaneista ja kaiken lisäksi kuolonklaanilaisten seurassa. Pelkäsin, että hänelle sattuisi jotakin matkan aikana. Pelko olikin ollut vahvasti läsnä jokaisena päivänä, kun sairaus oli jyllännyt Eloklaanissa. Myös Mehiläislento, Laventelitaivas ja Talvikkitakku olivat sairastuneet, ja olin huolissani ystävistäni. Kuulemani mukaan jokainen heistä oli melko heikossa hapessa, eikä heidän selviytymisensä ollut mitenkään itsestäänselvyys. Tuntui kurjalta, etten voinut auttaa läheisiäni mitenkään.
Kuullessani askeleita pesän sisäänkäynniltä, käänsin katseeni maasta tulijaan. Hiilihammas astui sisään pesään. Aluksi olin iloinen nähdessäni isän, mutta huomatessani tämän kasvoilla olevan vakavan ilmeen, huolestuin. Soturi kantoi suussaan jänistä, joka kaiketi oli minun ja klaaninvanhimpien yhteinen aamiainen.
”Onko kaikki hyvin?” esitin varovaisen kysymyksen tabbykuvioiselle kollille, joka laski tuoresaaliin Hiilloskatseen eteen. Vanha kolli alkoi heti syömään omaa osuuttaan saaliista.
”Kuutamotassu on myös sairastunut”, kolli huokaisi ääni väristen. Mikäli olisin kyennyt kävelemään, olisin noussut ylös ja mennyt isäni luokse. Oli sydäntä raastavaa nähdä hänet niin surullisena. En ollut kovinkaan läheisissä väleissä nuorimman sisarukseni kanssa, mutta loppujen lopuksi hän oli perhettä, joten sairastuminen sai myös minut huolestumaan.
”Onko se vakavaa?” kysyin ääni väristen, ”ovathan muut pysyneet terveinä?”
//Hiili?
