Ampiaispisto
Kirjoittaja: Elandra
”Herätys, Ampiaispisto”, ääni tunkeutui mitä mukavimpaan uneen. Unessa olimme kävelyllä Kultasiiven kanssa ja hunajanvärinen naaras oli juuri kertonut rakastavansa minua. Oli tympeää herätä niin ihanasta unesta harmaaseen arkeen. Raotin tympääntyneenä silmiäni ja kohtasin Salviakatseen vihertävän keltaiset silmät. Naaras näytti säikähtävän äkäistä katsettani, ja tuon kasvoille piirtyi pahoitteleva ilme.
”Anteeksi”, hän kuiskasi hiljaisella äänellä ja painoi päänsä alas, ”Minttuliekki nimesi sinut mukaan auringonnousun partioon. Muut odottavat meitä jo.”
”Joo joo, minä tulen”, tuhahdin vastahakoisesti ja kampesin hitaasti venytellen itseni ylös sammalista. Salviakatse nyökkäsi ja peruutti ulos sotureiden pesästä. Räpyttelin väsyneenä silmiäni ja hetken jo harkitsin jääväni nukkumaan. Joku kuitenkin tulisi pian repimään minut ylös, joten se olisi ihan turhaa. Pesä oli täynnä nukkuvia sotureita, ja minun kävi heitä kateeksi. Inhosin yli kaiken aikaisia aamuja. Sipaisin muutaman kerran törröttäviä rintakarvojani, ennen kuin astelin Salviakatseen perässä ulos sotureiden pesästä. Laahustin väsyneenä piikkihernemuurin viertä pitkin leirin uloskäynnille, jossa partio jo odotti minua. Silmäilin nopeasti läpi partioon osallistuvat kissat, ja ilokseni huomasin myös Mehiläislennon olevan mukana. Valkea kolli istui selkä suorassa Salviakatseen vierellä ja kohtasi väsyneen katseeni.
”Huomenta”, hän sanoi pirteällä äänellä.
”Huomenta”, mutisin melko epäselvästi. Kun partio siirtyi ulos leiristä, jättäydyin sen perälle. Laahustin vähän matkan päässä edelläni kulkevasta Mehiläislennosta ja silmäilin puolihuolimattomasti ympäristöä. Partion johdossa oleva Harhamiete oli sanonut heti leirin ulkopuolella jotakin, mutta väsyneet aivoni eivät jaksaneet kuunnella. Minulla ei siis ollut mitään käsitystä, minne suuntaan partio oli matkalla. Seurasin vain Mehiläislentoa.
Kun olimme päässeet joen yli Koivumetsään, veljeni hidasti hieman tahtiaan ja jättäytyi minun vierelleni. Raikas viherlehden lopun tuuli oli saanut minut miltei täysin hereille, että jaksoin jopa kääntää katseeni veljeni suuntaan.
”Harmi, ettet päässyt mukaan kokoontumiseen”, kolli avasi keskustelun.
”Miten siellä meni? Kertoivatko kuolonklaanilaiset jotakin jänniä salaisuuksia?” virnistin leikkisästi. Mehiläislento väläytti minulle huvittuneen hymyn, mutta pudisti päätään.
”Minä juttelin hetken Kuolonklaanin varapäällikön kanssa. Hän ei vaikuttanut lainkaan sellaiselta ilkeältä kissalta, miksi kuolonklaanilaiset usein kuvaillaan”, soturi kertoi innostuneena.
”Ai, millainen hän sitten oli?” kysyin aidosti kiinnostuneena.
”Ihan rento! Juttelimme klaanien eroavaisuuksista, ja Henkäysvarjokin sanoi, että hän oli saanut aivan toisenlaisen kuvan eloklaanilaisista. Hän kiitti minua, kun korjasin hänen käsityksensä”, valkea kolli naukui mielissään. Kurtistin epäilevästi kulmiani. Veljeni tarina kuulosti aivan liian hyvältä ollakseen totta. Kyllä kai Kuolonklaanin varapäällikkö oli ennenkin jutellut eloklaanilaisten kanssa? Tosin minun veljeni oli erityisen kohtelias ja mukavaa seuraa, joten ehkä olikin ihan mahdollista, että hän oli tehnyt lähtemättömän vaikutuksen kuolonklaanilaiseen.
”Vau, aika uskomatonta!” hihkaisin ja lisäsin virnistäen: ”Minä pysyttelen kuitenkin mielelläni kaukana kuolonklaanilaisista.”
Mehiläislento kohautti lapojaan:
”Minä taas voisin tutustua heihin enemmänkin.” Oli huolestuttavaa, miten kiinnostunut veljeni oli vieraan klaanin asioista, mutta toisaalta se kuulosti ihan seikkailulta. Minua ei niinkään kiinnostanut Kuolonklaani, mutta jos Mehiläislento päättäisi pistäytyä salaisella vierailulla naapuriklaanin reviirillä, olisin ehdottomasti mukana!
”Kunhan muistat pitää minut ajan tasalla ja pyytää minut mukaan, jos aiot tehdä jotakin jännittävää!” kuiskasin niin hiljaa, etteivät muut partion jäsenet kuulisi sitä. Mehiläislento katsoi minua hymyillen, ”tietysti, mutta uskon pysytteleväni visusti rajan tällä puolen ja toimia vain soturilain mukaan.”
”Hei, älkää jääkö jälkeen!” Harhamietteen huudahdus sai meidät molemmat säpsähtämään. Huomaamattamme olimme hidastaneet tahtiamme niin, että olimme jääneet monen ketunmitan päähän muista partion jäsenistä. Mehiläislento kiristi tahtiaan ja kiiruhti nopeasti partion kiinni. Seurasin kollia aivan tämän kannoilla.
Loppupartio menikin kaikessa hiljaisuudessa, emmekä enää jutelleet Kuolonklaanilaista tai sen suuremmin mistään muustakaan. Vaikka olinkin mielelläni mukana ja perillä veljeni asioista, toivoin, ettei hän sotkisi itseään mihinkään kuolonklaanilaisten juttuihin. Pahinta olisi, jos hän sattuisi rakastumaan kuolonklaanilaiseen! En halunnut, että veljeni tulisi karkotetuksi klaanista, joten minun olisi pidettävä huoli, ettei hän menisi tekemään mitään niin typerää.
