Ampiaispisto
Kirjoittaja: Elandra
Ilokseni Kultasiipi oli suostunut lähtemään kanssani kävelylle! Tunsin rinnassani lämpimän leimahduksen, kun hunajanvärisen soturin vihreät silmät kohtasivat omani. Voi kuinka minä nautinkaan ihan pelkästään siitäkin, että Kultasiipi oli seurassani!
Kun olimme päässeet pois kukkulalta ja kulkeneet jonkin matkaa rinnatusten, ystäväni avasi suunsa. Hän ihmetteli ääneen sitä, miten Kuolonklaani oli saattanut aloittaa meitä vastaan sodan ja tehdä ne kaikki hirmutekonsa. Minäkään en voinut käsittää sitä. En tiennyt alkuunkaan, miksi naapuriklaanimme tai jokin kaukaisuudessa asuva Kujakissayhteisö olisi tahtonut hyökätä kimppuumme.. En ehtinyt vastata parhaan ystäväni sanoihin mitään, kun hän jo jatkoi:
”Olen niin iloinen siitä, että olet ystäväni. Kaikki olisi paljon synkempää ilman sinua.” Sanat saivat hymyn nousemaan kasvoilleni. Kurkustani kumpusi hento kehräys, kun katseeni kohtasi Kultasiiven katseen.
”Voi Kultasiipi, minäkin olen hyvin iloinen meidän ystävyydestämme! Minä kuolisin surusta, jos joutuisin elämään ilman sinua”, huokaisin lempeällä äänellä. Kultasiipi katsahti minua taas lämpimästi hymyillen.
”Minäkään en tahtoisi elää ilman sinua”, hän vastasi hennolla äänellään.
Jatkoimme vielä jonkin aikaa kävelyä, kunnes Kultasiipi avasi suunsa isoon haukotukseen.
”Onko seurani noin tylsää?” kysyin puolitosissani. Kultasiipi katsahti minuun väsyneenä, mutta pudisteli päätään.
”Ei tietenkään!” hän vakuutteli hymyillen, ”olen vain ollut kovin väsynyt viime aikoina, kun on niin paljon tehtävää.” Katsoin myötätuntoisesti parasta ystävääni, ymmärsin häntä täysin! Soturin elämä oli minustakin hyvin raskasta, ja sen lisäksi Kultasiipi vielä auttoi hyvää hyvyyttään parantajia. Hänen täytyi olla aivan kuolemanväsynyt, ja minä typerys olin vielä raahannut hänet ulos heti partion päätteeksi! Tiesin tehneeni typerästi, mutta en vain kyennyt pyytämään anteeksi. Se tuntui inhottavalta, joten päätin yrittää korjata tilanteen jotenkin muuten.
”Palataan vaikka sitten heti leiriin, että pääset nukkumaan! Minä voin hoitaa sinun auringonnousun partiosi”, lupauduin ajattelematta asiaa sen koommin. Kultasiipi katsoi minua yllättyneenä.
”Ei sinun tarvitse, sinulla on varmasti huomenna paljon tehtäviä muutenkin”, hunajanvärinen naaras vakuutteli ystävällisellä äänellä. Mutta minä halusin auttaa rakasta ystävääni, joten en luovuttanut.
”Ei käy. Minä hoidan sinun partiosi ja sillä siisti!” sanoin terävällä äänellä, antamatta Kultasiivelle mahdollisuutta kieltäytyä, ”jos et suostu, minä suutun!”
Kultasiiven kasvoille piirtyi lämmin, kiitollinen hymy ja hän lopulta myöntyi ehdotukseeni.
”Kiitos Ampiaispisto, sinä tosiaankin olet hyvä ystävä!” naaras naukui hymyissä suin.
”Voi Kultasiipi, minä olen valmis tekemään ihan mitä vain sinun puolestasi”, huokaisin hiljaa ja uppouduin ajatuksiini. Kultasiiven seurassa oleminen oli parasta mitä tiesin, enkä olisi vaihtanut näitä hetkiä mihinkään. Voi kun olisin vain voinut kertoa hänelle tunteistani.. Mutta pelkäsin kovasti, että ystävyytemme hajoaisi paljastukseni jälkeen. Oli siis vain nautittava siitä mitä minulle nyt oli; ystävyys Kultasiiven kanssa, ja jatkettava elämää.
Kun olimme palanneet leiriin, aurinko oli jo laskemassa ja moni soturi oli käynyt jo nukkumaan kukkulan laella. Kultasiipi kävi nukkuvien kissojen joukkoon, mutta minä jäin vielä hetkeksi valvomaan ja liityin Mehiläislennon seuraan.
Onnekseni kolli ei ollut vihainen siitä, että olin paljastanut vahingossa perheellemme hänen jutelleen Henkäysvarjon – nykyisen Henkäystähden – kanssa. Välimme olivat yhä hyvät, mutta huomasin Mehiläislennon välttelevän Kuolonklaanista puhumista. Olin tehnyt väärin, mutta anteeksipyytäminen tuntui typerältä. Se oli kuitenkin ollut täysi vahinko, että olin puhunut ohi suuni.
Kun olimme tovin keskustelleet niitä näitä, mekin siirryimme muiden kissojen seuraan nukkumaan. Taivasalla nukkumisessa oli omat hyvät ja huonot puolensa. Pidin siitä, että kykenin näkemään tummalla taivaalla tuikkivat tähdet, mutta kylmyydestä en pitänyt. Enkä siitä, että jos sade yllättäisi keskellä yötä, turkkini kastuisi aivan läpimäräksi, enkä voisi estää sitä mitenkään.. Kylmyys ei vaivannut, sillä soturit nukkuivat aivan lähekkäin ja lämmittivät toisiaan.
Aamu saapui ja minä olin nukkunut kerrassaan mainiosti! Nousin ylös auringonnousun aikaan ja vilkaisin Kultasiipeä, joka saisi tänään nukkua pitkään! Olin niin iloinen, että olin pystynyt auttamaan hunajanväristä naarasta hoitamalla hänen partionsa, vaikken kyllä oikein pitänyt partioinnista.. Mutta olin valmis tekemään mitä vain Kultasiiven ja muiden läheisteni vuoksi!
En tiennyt, keiden kanssa Kultasiiven oli tarkoitus partioida, joten tassuttelin aukion laidan istuskelevan Minttuliekin luokse. Varapäällikön tumma katse kääntyi minuun hänen nähdessään minun lähestyvän.
”Huomenta, Minttuliekki”, tervehdin punaturkkista naarasta ystävällisesti.
”Huomenta. Eikö sinun pitäisi olla jo menossa partioon? Muut näyttävät odottavan sinua”, varapäällikkö huomautti kohteliaasti, mutta terävästi. Olin yllättynyt. Miten Minttuliekki tiesi, että olimme sopineet Kultasiiven kanssa minun osallistuvan hänen partioonsa? Kurtistin kulmiani, mutta silloin minä tajusin: Minttuliekki oli ilmoittanut minut itseni toiseen partioon. Kasvoilleni piirtyi jännittynyt irvistys, ja oli varapäällikön vuoro näyttää yllättyneeltä.
”No, mikä sinulle tuli?” punaturkkinen naaras kysyi.
”Saattaa olla, että minun pitäisi nyt olla kahdessa partiossa yhtä aikaa”, virnistin kiusaantuneesti uskaltamatta kohdata varapäällikön sinistä katsetta. Kuulin Minttuliekin huokaisevan ja sivusilmälläni näin hänen pudistelevan päätään.
”Miten se voi olla mahdollista? Minä olen laittanut sinut vain yhteen partioon”, varapäällikkö naukui. Minua hävetti ihan hirveästi! Mitä Kultasiipikin nyt ajattelisi, kun olin tällainen tohelo?
”Lupasin mennä Kultasiiven puolesta partioon. En muistanut, että minulla oli omakin partioni hoidettavana”, kerroin suoraan ja kohtasin taas varovaisesti Minttuliekin terävän katseen. Varapäällikkö huokaisi ja käänsi katseensa kahteen kissajoukkoon, jotka seisoivat kukkulan laen toisella puolen. Molemmat joukot olivat partioita, jotka odottivat viimeistä jäsentään; minua.
”Hmm.. Noh, minä otan paikan Kultasiiven partiossa, niin hoida sinä omasi. Olethan jatkossa tarkempi, jotta tällaista ei pääse tapahtumaan toiste”, Minttuliekki naukaisi rauhallisella äänellä. Nyökyttelin päätäni kiitollisena ja lähdin tassuttamaan kohti alkuperäistä partiota, johon minut oli määrätty.
Kömmähdyksestäni kului neljäsosakuu, kun Mesitähti nimitti yhden Eloklaanin pennuista oppilaiksi. Olin yllättynyt, kun päällikkö oli päättänyt antaa Lehtopennulle mestariksi minut. Hän oli kysynyt asiasta edellispäivänä, enkä tietenkään ollut kehdannut kieltäytyä. En ollut kouluttanut aiemmin oppilasta, enkä kieltämättä olisi nytkään kaivannut sellaista.. Mestarina toimiminen kuulosti kamalan työläältä ja olin varma, että kaikki ylimääräinen työ olisi minulle aivan liian raskasta. En kuitenkaan halunnut tuottaa pettymystä päällikölle tai tulevalle oppilaalle, joten olin lupautunut toimimaan naaraan mestarina.
Ensimmäiset saalistusharjoitukset olivat sujuneet moitteettomasti. Lehtotassu ei ollut kovinkaan etevä käyttämään hajuaistiaan, löytämään hajujälkeä tai seuraamaan sitä, mutta vaanimisasennon hän oli oppinut saman tien! Oppilas oli jopa saanut saaliin kiinni ensimmäisissä harjoituksissa, ja olin hänestä kovin ylpeä. Lehtotassu oli oikein mukava oppilas. Hän oli kiltti, puhelias ja iloinen, joten tulimme mielestäni ihan hyvin toimeen. Sain huokaista helpotuksesta, ettei oppilaani ollut samanlainen kuin Kuutamolaineen entinen oppilas, Pöllöviilto – joka oli menettänyt murhanhimoisuutensa tähden henkensä jokin aika sitten.. Pöllöviilto oli ollut koko lyhyen ikänsä melkoinen maanvaiva, joka ei kuunnellut ketään ja teki asiat kuten itse halusi. Minä olin auttanut sisartani vaikean oppilaan kanssa.
Tassuttelin leirin toiselle laidalle, jossa oppilaat nukkuivat. Lehtotassua ei kuitenkaan näkynyt missään, vaikka aurinko oli vasta nousemaisillaan. Suunnitelmani oli viedä oppilas ensimmäisiin taisteluharjoituksiin. Yllättäen oppilas tassuttelikin muiden oppilaiden luokse tarpeidentekopaikalta. Kasvoilleni piirtyi ystävällinen hymy, kun huomasin minua lähestyvän Lehtotassun.
”Huomenta”, tervehdin kohteliaasti, johon kilpikonnakuvioinen naaras vastasi toivottaen minullekin huomenta.
”Ajattelin, että me voisimme lähteä nyt taisteluharjoituksiin”, sanoin ystävällisellä äänellä. En oikein ollut varma, miten tiukasti minun olisi pitänyt asiat ilmaista. Lehtotassu vaikutti tottelevaiselta, joten turha käskyttäminen tuntui inhottavalta. Jos oppilas alkaisi niskuroida, pitäisin kyllä tarvittaessa tiukkaakin kuria! Lehtotassu nyökkäsi ja lähti perässäni kohti kukkulan rinnettä. Kuljimme peräkkäin rinnettä alas ja jatkoimme matkaa kauemmas nummille. Ylitimme joen astinkiviä pitkin; aivan kuten olin aiemmin opettanut. Päästyämme sopivan rauhaisaan paikkaan, pysähdyin ja käännyin Lehtotassun puoleen.
”Harjoittelemme tänään pari yksinkertaista taisteluliikettä, joilla voit puolustaa itseäsi tarpeen vaatiessa. Kaikista yksinkertaisin liike on kynsillä sivallus, mutta sekin voi mennä pieleen! Sinun on keskityttävä aina täysillä taistellessasi ja oltava riittävän nopea, ettei vihollinen ehdi väistää iskuasi”, selitin rauhallisella äänellä ja sivalsin kynsilläni nopeasti ilmaa.
”Toinen helppo liike on väistäminen. Se on tärkeä ja yksi tärkeimmistä asioista taistelussa, joka sinun täytyy hallita. Vaikka liike on helppo, sen toteuttaminen oikein ja oikeaan aikaan tuottaa useille vaikeuksia. Sinun on osattava lukea vastustajaasi niin, että voit arvata hänen aikeensa. Kannattaa siis pitää katse visusti vastustajan silmissä, sillä ne paljastavat usein hänen aikeensa”, selitin ja näytin Lehtotassulle, kuinka loikata sivuun tai kumartua väistääkseen vihollisen liikkeen.
”Me taistelemme harjoituksissa kynnet visusti piilossa, jotta emme vahingoita toisiamme. Tehdään niin, että sinä hyökkäät minun kimppuuni ja yrität lyödä minua käpälälläsi ja minä väistän liikkeesi”, sanoin ja valmistauduin Lehtotassun hyökkäykseen.
//Lehto?
