Ampiaistassu
Kirjoittaja: Elandra
Nähdessäni taas Kultatassun hymyn, huoleni naaraasta hävisi kuin tuhka tuuleen. Naaraan kehut antoivat minulle vain lisää energiaa ja lisäinnostusta harjoituksiin.
”Kiitos! Sinäkin kyllä yllätit minut ihan täysin sillä lyönnilläsi!” hihkaisin virnistäen leikkisästi vaalealle naaraalle. Keskustelumme keskeytyi Minttuliekin ja Lieskakajon saavuttua luoksemme.
”Sehän meni hyvin”, varapäällikkö lausahti päätään nyökytellen, ”Ampiaistassu, sinä osasit hienosti ennakoida Kultatassun aikeet ja jatkaa heti perään hyökkäystä ja Kultatassu, keksit erinomaisen tavan saada taistelu keskeytymään läimäisemällä vastustajaasi kasvoille. Mikäli taistelu olisi jatkunut vielä, olisit saanut hyvin aikaa irrottautua ja suunnitella seuraavaa liikettäsi, kun Ampiaistassu vielä tokeni yllättävästä liikkeestäsi.”
Olin otettu mestarini kehuista. Vaikken ollut voittanut tätä taistelua, olin iloinen myös Kultatassun puolesta. Oli todella kekseliästä häneltä päättää kamppailu niin yllättävästi. Olin varma, että ystävästäni tulisi vielä jonain päivänä mahtava soturi Eloklaanille, ja tietenkin myös minusta.
”Näytitte pääsevän hyvin vauhtiin, joten harjoitellaan näitä samoja liikkeitä vielä pari kertaa. Toistamalla uusia liikkeitä, ne jäävät paremmin lihasmuistiin ja pystytte paremmin hyödyntämään niitä oikeissa taisteluissa”, Lieskakajo jatkoi ja viittoi minut ja Kultatassun taas etäämmälle toisistamme.
Harjoitukset päättyivät auringon ollessa miltei huipussaan. Olimme kerranneet samoja liikkeitä uudelleen ja uudelleen, ja mestarit olivat kertoneet tapoja, miten liikkeisiin pystyi lisätä pieniä muutoksia tai toisia liikkeitä. Minusta oli tuntunut pahalta Kultatassun puolesta, sillä olin voittanut kaksintaistelut useammin kuin hän. Ystäväni oli kuitenkin vakuuttanut, ettei häviö haitannut häntä. Toisinaan keskittymiseni oli herpaantunut Kultatassulle höpöttämiseen, taivaalla lenteleviin lintuihin tai ohi kulkevaan partioon, jolloin Minttuliekki oli joutunut pyytämään minua keskittymään harjoituksiin.
Keskittyminen oli vaikeaa, kun ympärillä tapahtui koko ajan niin paljon. Vaikka Lehtikadon aikaan koko metsä tuntui nukkuvan, siellä tapahtui vaikka ja mitä.
Kuljimme kohti leiriä samassa järjestyksessä kuin aiemminkin. Silmäilin lumista metsää tarkkaavaisesti. Lehtikadon kylmä aurinko loisti kirkkaansinisellä, pilvettömällä taivaalla saaden hangen kimmeltämään. Siellä täällä hangessa risteili metsän eläinten pienen pieniä jalanjälkiä. Jossain vaiheessa matkaa huomasin liikettä suuren kuusipuun alimpien oksien alla. Pysähdyin varoittamatta, ja takanani kulkeva Minttuliekki oli vähällä törmätä minuun.
Astuin lähemmäs polun reunaa, jotta näkisin puun alla touhuavan eläimen paremmin. Pörröhäntäinen orava touhuili jotakin keskittyneen oloisena kuusen juurella.
”Katsokaa, tuolla on orava”, kuiskasin hiljaa, jottei eläin kuulisi meitä. En kääntänyt katsettani hetkeksikään pois eläimestä, sillä pelkäsin sen katoavan sillä silmänräpäyksellä.
”Kultatassu, sinähän voisit yrittää saalistaa sen? Eikö voisikin? Kultatassu on varmasti hyvä saalistaja”, ehdotin pienesti hymyillen, edelleenkään irrottamatta katsettani oravasta. Halusin, että myös Kultatassu saisi myös osakseen iloa onnistumisesta, aivan kuten minä olin saanut taisteluharjoituksissa.
//Kulta?
// 381 sanaa
