Aurinkopentu
Kirjoittaja: Ruska
Avasin unisena silmäni ja näin auringon nousevan. Taivas punersi ja pilvet näyttivät pehmeiltä. Hymyilin elämälleni itsekseni, eilinen tieto siitä ettei Minttuliekki olekkaan emoni järkytti minua yhä, muistan sen ikuisesti. Odittelin että muut heräisivät, minulla oli suden nälkä. Minttuliekki heräsi ja katsoi minuun lempeästi. ”Eikö sinun pitäisi vielä nukkua?” Minttuliekki sanoi minulle. ”Ei minua nukuta, odotan vain että muut heräisivät” vastasin naaraan kysymykseen. Minttuliekki katsoi minuun ja alkoi sukia turkkiani huolellisesti, minusta Minttuliekin huolen pito oli mukavaa. Vaikka naaras ei ollut emoni, hän oli minusta maailman mukavin kissa. Kehräsin kun Munttuliekki suki minua, suljin silmäni onnellisena. Pian Minttuliekki suki laventelipennun ja talvikkipennun. Korppisiipikin oli herännyt ja alkanut sukia pentujaan. Sen jälkeen meidät ruokittiin. Katselin kimalaispentu kun tämä istuskeli tksinään pesän suulla, hän olisi jo pian oppilas. Minua harmitti kun hän pääsisi oppilaaksi ennen minua, halusin olla oppilas samaan aikaan. Voisimme tehdä kaikkea kivaa yhdessä jos olisimme saman ikäisiä. Huokaisin syvään ja pettyneenä, ei hän varmastikaan halua enää leikkiä kanssani kun hänestä tulee oppilas. Päätin pyytää häntä leikkimään klaania, kävelin hänen luo ja istahdin viereen. ”Hei, leikitäänkö taas klaania?” Kysyin häneltä varovasti. ”Joo, leikitään vaan” hän vastasi minulle. Kävelin meidän klaanille istahdin sen viereen. Laventelipentu tuli sisältä meidän luo. ”Saanko minäkin leikkiä klaania?” Hän kysyi meilta innoissaan. ”Totta kai saat” vastasin hänelle. Naaras istahti ja työnsi Mesitähteä esittävän kiven litteä kiven päälle. ”Nyt isä määrää päällikkö juttuja” naaras sanoi innoissaan. Työnsin muutaman soturin litteä kiven vuereen. ”Omenahuuma ja Hiilihammas menevät kuuntelemaan” sanoin innoissani. Leikimme klaania aurinkohuippuun asti, ja olimme väsyneitä. ”Pennut! Nyt päiväunille, voitte leikkiä päiväunien jälkeen!” Korppisiipi kutsui. Katsoimme pettyneinä toisiimme ja kävelimme sisälle pesään. Minttuliekki suki minut uudestaan, se tuntui mukavalta ja kehräsin. Kun meidät oli suittu käperryimme vuoteelle. Minua alkoi väsyttää kamalasti ja katsoin kimalaispentuun unisena. ”Voidaanko olla ystäviä ikuisesti?” Mumisin unisena. ”Voidaan olla” naaras vastasi minulle unisena. Pian me nukahdimme ja näimme hyviä unia. Heräsin ja kuulin sotureiden ääniä, nousin unisena ylös ja katsoin pihalle. Soturit olivat tuoneet saalista. Vesi nousi kielelleni, olin syönyt myyrän vain kerran. ”Minttuliekki! Voitko käydä hakemassa meille myyrät?” Kysyin hiukan ujosti. Naaras nosti päänsä ylös ja käänsi katseensa minuun. ”Voin käydä jos haluat” hän sanoi lempeästi ja katsoi omia pentujaan. Naaras nousi ylös ja talvikkipentu ja laventelipentu avasivat äkkiä silmänsä. ”Minne menet emo?” Talvikkipentu kysyi. ”Menen hakemaan teille myyrän” naaras vastasi lempeästi. Talvikkipennun silmät säkenöivät innosta. Minttuliekki käveli kasalle ja nappasi neljä myyrää. Hän antoi kaksi pennuille ja itselleen ja Korppisiivelle yhden. Söin samaa myyrää laventelipennun ja talvikkipennun kanssa. Myyrän maku maistui mukavasti suussa. Nuolin huuliani kun myyrä oli syöty, aloin pestä itseäni, olin nähnyt sotureiden tehneen niin. Makoilin tyytyväisenä pentutarhassa, mahassa tuntui hyvältä ja suussa maistui myyrä. Kehräsin itsekseni, siinä oli mukava makoilla. Kimalaispentu istuskeli hiirenmitan päässä minusta. ”Oliko hyvää?” Hän kysyi minulta, selkeästi mielenkiintoisena. ”Se oli maikasta” vastasin kehräten. ”Niin se on” naaras vastasi ja alkoi myös kehrätä kun auringon valopaistoi häneen. Katsoin naarasta joka paistatteli auringossa. Vaikka hänellä oli vain kolme jalkaa, minä pidin hänestä paljon. Minä pidin hänen jään sinisistä silmistä ja ruskeasta raidallisesta turkista. Hänen häntänsäkin oli kuin pilvi. Hänen luonne oli ihana, minusta hän oli täydellinen. En viitsinyt sanoa sitä hänelle, kuitenkin hän vain nauraisi minulle, olin niin paljon nuorempikin. Masennuin kun ajattelin sitä, halusin siltikin katsella häntä. Naaras oli vain niin kaunis, mutta hän itse ei varmaan pitänyt itseään kauniina. Huokaisin syvään, kun olen isompi niin sanon häntä kauniiksi. ”Mitä nyt?” kimalaispentu kysyi yhtäkkiä minulta. ”Ei mikään” vastasin äkkiä ha nolona. Ajattelin vain häntä, enkä mitään muuta. Käänsin katseeni parantajan pesää kohti. Ampiaispentu oli joutunut sinne, mutten tuennyt miksi. Ajattelin asiaa hetken, mutten keksinyt syytä. En jaksanut miettiä asiaa pitempään, npusin ylös ja kipitin Minttuliekin viereen makaamaan. ”Hei, minusta sinä olet maailman parhain kissa” sanoin minttuliekille reippaasti. Minttuliekki käänsi katseensa minuun ja sanoi. ”Oletko sitä mieltä?” Naaras kysyi lempeästi. ”Olen todella sitä mieltä” sanoin kehräten. Minttuliekki ruoesi kehräämään ja lipaisi päälakeani. Tunsin onnen kuohuvan sisälläni ja rupesin kehräämään kovaan ääneen.
//644 sanaa
//Minttu? Kimalainen?
