Aurinkoroihu
Kirjoittaja: Ruska
”H-hyvää y-yötä ”, kumppanini Sypressikuiske naukui surullisesti, mutta kuulin hänen äänessään rakkauden säväyksen. Kiersin häntäni naaraan ympärille ja nuolaisin hänen poskeaan, tein mitä vain naaraan hyväksi, rakastin häntä niin paljon!
”Hyvää yötä rakas Sypressikuiske”, naukuin murheellisella äänellä, mutta rakastavasti. Sypressikuiske hymähti lempeästi, ja jatkoi surullisia nyyhkytyksiään. Kesti pitkän tovin, ennen kuin Sypressikuiske nukahti, minun kävi sääli kumppaniani. Olinhan minäkin surullinen, mutta en ilmaissut sitä niin selvästi kuin Sypressikuiske. Tälläkin hetkellä, Vadelmapentu ja Loistepentu katsoivat meitä Tähtiklaanista, ja huolehtivat meistä. Ajatellessani sitä minulle tuli parempi mieli, he eivät ikinä jätä meitä, vaikka emme voi nähdä heitä. Nukahdin pian ajatellessani asioita, ja nukuin yön hyvin rauhattomasti, miettien, miksi Tähtiklaani rankaisi meitä näin. Aamulla heräsin aikaisin, ja monet soturit nukkuivat vielä vuoteillaan. Sypressikuiske nukkui vielä, ja hänen hengityksensä oli rauhallinen. Hymyilin lempeästi, ja nuolin naaraan kylkeä rauhoittavasti. Sypressikuiske avasi hitaasti silmänsä, ja hymyili vienosti. Hieroin nenään naaraan poskeen ja kehräsin.
”Nukuitko hyvin, rakas?” kysyin lempeästi, ja kehräsin hiljaa. Sypressikuiske venytteli etukäpäliään ja haukotteli.
”Ihan hyvin”, Sypressikuiske kuiskasi hiljaa, ja hänen ilmeensä synkkeni yhtäkkiä. Hän taisi muistaa mitä eilen tapahtui. Hän nyyhkäisi hiljaa, ja nuolaisin lohduttavasti naaraan poskea.
”Sypressikuiske, rakas”, kuiskasin lohduttavasti ja hieroin poskeani vasten naaraan poskea. ”Älä itke, pentumme ovat ikuisesti kanssamme, vaikka emme näe heitä, haista heitä, tai tunne heitä. He ovat sydämessämme ikuisesti”, kuiskasin ja hymyilin lempeästi.
// Sype?
