Cosmos

Cosmos kohautti lapojaan Malvaruusulle. “Tuskin mikään, mitä minä teen, riittää vakuuttamaan uskollisuuttani Päivänsäteelle. Hänen vihansa on sisäänrakennettua. Minä tulen aina olemaan hänelle pelkkä pettymys, jota ei pitäisi edes olla olemassa.” Kolli oli sisäistänyt emonsa inhon häntä kohtaan jo nuorena – se oli jotain, mihin hän ei pystynyt itse vaikuttamaan. Päivänsäteestä hän oli vain yksinkertaisesti huono kaikin tavoin. Alkuun se oli tuntunut kivuliaalta, mutta ajan mittaan kipu oli muuttunut vihaksi ja viha voimaksi, jota hän nyt ammensi käyttöönsä. Hän ja Malvaruusu panisivat lopun Päivänsäteen tyrannialle, tavalla tai toisella. Jos Cosmokselta kysyttiin, se tapa sai olla mahdollisimman tuskallinen.
“Ehkä minä voisin napata jonkun karkulaisen”, Cosmos mietti ääneen. “Mutta ei sekään takaa Päivänsäteen luottamusta. Hän on sairaalloisen epäluuloinen.” Hän katsahti ystäväänsä, joka näytti vajonneen ajatuksiinsa. “Luuletko, että joku Yhteisössä voisi haluta yrittää pakoa?”
“Aina on joku”, Malvaruusu vastasi miettivän kuuloisena ja silmäsi alakerran kissoja.
Cosmos sai idean. “Jos saamme selville, että joku haluaisi yrittää karata, voisimme auttaa häntä siinä”, hän naukui silmissään juonikas pilke. “Ainakin siihen asti, että minä saan tilaisuuden osoittaa uskollisuuteni ja narauttaa hänet siitä yrityksestä.”

//Malva?

Author: EmppuOmppu

.