Haavemuisto / Kharon
Kirjoittaja: Elandra
Kharon makasi parantajan pesän sammalvuoteella ja tuijotti pesän kattoa. Kolli oli menettänyt ajantajun täysin. Hän ei tiennyt, miten monta kuuta hän oli jo viettänyt parantajan pesällä.
Jokin aika sitten Kharon oli saanut selville, miten sekaisin hän todella olikaan. Liljatuuli oli kuollut. Koko tämän ajan kolli oli jutellut kissalle, jota ei todellisuudessa edes ollut enää olemassa, ei ainakaan tässä maailmassa. Joinain päivinä Kharon uskoi tähän teoriaan täysin, mutta heikoimpina hetkinä hän epäili, että Leimusilmä ja muut yrittivät vain valehdella hänelle. Kollista tuntui, että jostain syystä koko Eloklaani halusi hänen kuvittelevan olevansa täysin sekaisin päästään. Kharon päästi ilmoille tuhahduksen ja ravisteli päätään.
Leimusilmällä ei ollut yrttejä, jotka olisivat auttaneet harhaisuuteen tai siihen, että oli muuten vain sekaisin kuten Kharon. Tänään oli kuitenkin hyvä päivä. Valkoturkkinen kolli yritti sysätä hänen mieltään varjostavat vainoharhaiset ajatukset syrjään. Hän päätti, että tänään olisi se päivä, kun hän poistuisi pitkästä aikaa pesästä muiden kissojen ilmoille. Soturin sydän tykytti, kun hän asteli poikansa vierellä ulos parantajan pesästä.
”Hyvin se menee, isä. Sinä pystyt tähän”, Rauhalaulu naukui ja kosketti hännällään isänsä lapaa. Kharon astui ulos päivän kirkkauteen ja siristeli erivärisiä silmiään. Lehtikato oli ohi, ja lumet olivat sulaneet. Aukiolla oli varsin rauhallista, kaiketi enemmistö eloklaanilaisista oli partioimassa.
”En pidä tästä”, Kharon ilmoitti nopeasti, kun hän huomasi useiden silmäparien kääntyvän häntä kohti. Kolli perääntyi takaisin pesään ja pakeni vuoteelleen. Hän ei ollut vielä valmis.
