Haavetassu / Kharon
Kirjoittaja: Elandra
Iltakaiku oli lyönyt Kharonin eteen odottamattoman uutisen. Se oli ollut kuin isku vasten nuoren kollin kasvoja. Isä oli kertonut lähtevänsä emon, Deimoksen ja Coronan kanssa klaanista erakoksi. Nuori kolli tunsi sisällään suunnatonta vihaa ja surua. Miksi vanhemmat tahtoivat repiä hänet pois klaanista, jossa Kharon nautti elämästään? Kolli ei voinut kuvitella elämäänsä ilman perhettään, joten vastaus oli selvä. Hänen olisi lähdettävä, mikäli perhe niin aikoisi.
Kolli tepasteli turhautuneena, hännällään ilmaa piiskaten sotureiden pesälle. Hän asteli sen edustalla olevaan pensaikkoon ja kurkisti pesän alimmalle tasolle.
”Lieskakajo?” kolli naukaisi mestarinsa nimen. Raidallinen soturi nukkui vuoteellaan ja nosti unisena päätään.
”Voisimmeko lähteä harjoituksiin jo nyt?” Kharon kysyi toiveikkaana. Oikeasti harjoitusten olisi pitänyt alkaa vasta aurinkohuipun hetken jälkeen, mutta Kharon toivoi mestarin olevan joustava aikataulun suhteen. Leirissä yksin maleksiminen ei ollut Kharonin mieleen.
”Joo, totta kai”, mestari sanoi ravistellen päätään, ”odota minua pesän ulkopuolella. Tulen ihan pian.”
Kharon peruutti takaisin pääaukiolle ja istuutui lähelle sotureiden pesänä toimivaa puuta. Kolli nosti katseensa siniselle taivaalle. Hiirenkorva oli saapunut ja sää lämpeni päivä päivältä. Lieskakajo oli luvannut viedä oppilaansa uimaan heti kun vesi olisi kyllin lämmintä. Ajatus uimisesta jännitti Kharonia. Hän oli jo kerran pudonnut veteen, ja se oli ollut yksi hänen elämänsä kamalimmista kokemuksista. Vedessä hän oli ollut toimintakyvytön. Mikäli Lieskakajo ei olisi auttanut häntä, hän olisi kuollut hetkessä.
Viimein raidallinen soturi astui ulos sotureiden pesästä ja kohtasi hymyillen oppilaansa katseen. Lieskakajo johdatti Kharonin ulos leiristä.
Mietteliäs oppilas kulki mestarinsa perässä häntä maassa laahaten. Eiliset harjoitukset ja täyshäviö ei enää harmittanut Kharonia yhtä paljon mitä aiemmin, vaan isän uutiset pyörivät oppilaan päässä. Lieskakajo vilkaisi takanaan kulkevaa oppilastaan.
”Oletko sinä kunnossa?” soturi kysyi huomatessaan, miten alakuloinen Kharon oli. Oppilas nosti katseensa mestariinsa ja pysähtyi.
”Minä lähden klaanista”, hän kertoi onnettomana kohdaten Lieskakajon katseen. Raidallisesta kollista oli tullut hänelle ystävä, ja eniten Kharonia satuttikin Lieskakajon jättäminen klaaniin. Lieskakajon kanssa kaikki oli hauskempaa, ja ajatus elämästä ilman soturia tuntui sietämättömältä. Hämmennys paistoi soturin ilmeestä.
”Mi-minne sinä olet lähdössä?” soturi kysyi ja ravisteli päätään, kuin olisi kuullut harhoja.
”Isä ja emo aikovat lähteä klaanista erakoiksi, enkä minä tahdo jäädä tänne ilman heitä. Minusta tuntuu todella pahalta, eikä tämä ole oikein. Miksi he tekivät sellaisen päätöksen?” Kharon kysyi onnettomana mestariltaan vaikka tiesi, että tämä tuskin osaisi vastata hänen kysymykseensä. Kharon painoi onnettomana päänsä alas ja katseli maasta ponnistavia, pieniä varpuja. Miksi elämän täytyi olla niin epäreilua?
//Lieska?
// 384 sanaa
