Hallavarjo
Kirjoittaja: Aura
Hallavarjo väräytti korvaansa Sypressipennun naukuessa odottavansa oppilasiaikojaan, mutta samalla ne myös jännittivät. Hallavarjo hymyili naaraspennulle rohkaisevasti.
”Tuollaiset tunteet kuuluvat asiaan, älä sinä turhia jännitä. Hyvin se menee, sinä saat taatusti oikein hyvän mestarin. Ei Eloklaanissa huonoja olekaan!” valkoturkkinen kollikissa rohkaisi toista ja sukaisi rintaansa hiljaisena, kun Sypressipentu otti osaa Halavaviiksen kuolemaan. Hallavarjo huomasi Sypressipennun vaikuttavan hieman uupuneelta, ensimmäinen seikkailu aukiolla väsytti taatusti pentua. Kollikissa pukkasi toista kohti pentutarhaa pienenä vihjeenä.
”Menehän siitä jo nukkumaan, Korppisiipi odottaa sinua varmasti”, soturi naukaisi lempeähköllä äänellä ja huomasi naaraan hieman pettyneen ilmeen.
”Voimme jutella taas huomenna, seikkailut odottavat sinua kyllä”, Hallavarjo jatkoi nopeasti ja pentu toivotteli sitten hyvät yöt kollisoturille.
”Hyvää yötä, kerrohan terveisiä Korppisiivelle!” Hallavarjo huikkasi rennosti ja hölkkäsi takaisin Viherkatseen luokse.
”Sypressipentuhan vaikutti oikein reippaalta pennulta”, Hallavarjo naukaisi hiljaisella äänellä käpertyessä takaisin Viherkatseen turkkiin kiinni. Naaras sukaisi kollin poskea lempeästi ja hiljainen kehräys kumpusi naaraan kurkusta.
”Haluaisitko sinä sitten toisen pentueen? Mitä luulet, olisiko meistä vielä joskus vanhemmiksi?” Viherkatse naukaisi pienen hiljaisuuden jälkeen ja sai valkean kollikissan mietteliääksi. Olihan hän miettinyt sitä millaista olisi olla taas isä. Se olisi hänestä hyvin hienoa ja kolli toivoi salaisesti voivansa olla vielä joskus hyödyksi pikkuvesseleille.
”Kyllä minä, mutta mietin vain miten Hillasielu ja Halavaviiksi ottaa sen? Eihän Halavaviiksi enää ole täällä maanpäällä meidän kanssamme, mutta… Tiedät kyllä”, Hallavarjo naukui rauhallisella äänellä ja sai Viherkatseen painautumaan soturiin yhä lujemmin.
”Kyllä minä tiedän, minäkin kaipaan Halavaviikseä jokaisena päivänä. Hän ja Hillasielu toivoo varmasti meidän molempien olevan vain onnellisia. Puhutaan Hillasielulle? Eihän toinen pentue tarkoita, että me hylkäisimme edelliset pentumme. He ovat ikuisesti meidän pentujamme. Toinen pentue tarkoittaa sitä, että meillä on rakkautta jakaa useammallekin pennulle. Ja meillähän on, meidän perheen rakkaus ei lopu ikinä”, Viherkatse mourui kumppanilleen lempeällä äänellä ja kolli hymyili naaraalle lempeästi.
”Sinä se aina sitten osaat lausua oikeat sanat tilanteeseen, kuin tilanteeseenkin. Olet oikeassa, meidän perheellämme rakkautta riittää. Ja onhan meillä myös hyvä tukiverkosto. Utusielu varmasti toimii tätinä pentujemme elämässä ja Kirsikkakuono vain nauttii, jos pennut käyvät hänen luonaan. Emoni ei elä ikuisesti, hän on jo klaaninvanhin. Minusta olisi hienoa, että hän tapaisi vielä meidän toisen pentueemme. Ehkä hän voisi jopa nimetä yhden pennuista tai sitten nimeäisin jonkun pennun marjan mukaan. Marjapentu? Vadelmapentu? Mansikkapentu? Mustikkapentu? Karpalopentu? Nimivaihtoehtoja on vaikka muille jakaa”, Hallavarjo puheli viikset värähdellen innosta, hän alkoi jo innostua toisesta pentueesta.
”Jatkan mielelläni tätä nimiteemaa yhdellä pennulla”, Viherkatse kehräsi ja puski kumppaniaan. Hallavarjo hautasi kasvonsa naaraan turkkiin ja värähti. Sadepilvet olivat hetki sitten kerääntyneet taivaalle ja pisarat ropisivat kaksikon turkin päälle. Hallavarjo ei välittänyt turkkinsa kastumisesta, hetki oli hänelle täydellinen. Hallavarjo hengitti kumppaninsa turvallista ja tuttua tuoksua, Viherkatse oli todella hänen elämänsä rakkaus. Naaras oli täydellinen emo, täydellinen kumppani. Enempää Hallavarjo ei voisi toivoa Tähtiklaanilta ikipäivänä.
