Hallavarjo
Kirjoittaja: Aura
Hallavarjo kulki emonsa Kirsikkakuonon rinnalla kohti tuttua uintipaikkaa, missä Eloklaanin kissat tapasivat uiskennella aina viherlehden aikoihin. Kylmä pakkasviima pureutui Hallavarjon turkkiin, mutta hän piti katseensa vanhassa emossaan. Hänen siskonsa Utusielu Kulki Kirsikkakuonon toisella puolella ja kollin perhe taas hänen vasemmalla puolellaan. Hallavarjo oli perinteitä arvostava kolli ja heidän perheellään oli perinteenä tehdä jokaisena vuodenaikana perhepäivä. Kolli oli huolissaan emosta ja jokaisena perhepäivänä pelkäsi sen olevan naaraan viimeinen.
”Jaksatko sinä? Sanothan, jos tahdot pitää tauon”, Hallavarjo varmisteli toiselta, mutta vastaukseksi sai naurahduksen ja käpälän heilautuksen.
”Kuulehan poikaseni, en minä nyt niin vanha ole, että tässä koko ajan tarvitsisi pitää tauokoa”, Kirsikkakuono raakkui ja Utusielu hihitti hiljaa. Viherkatse kääri häntänsä valkean kollin oman ympärille ja hymyili rauhoittavasti.
”Emosi on sitkeää tekoa, kyllä hän nyt pärjää yhdelle uintipaikalle ja takaisin leiriin. Tekee hänenkin hyvää päästä ulkoilemaan”, soturinaaras naukui leppoisasti ja kääntyi sitten pentujensa puoleen. Halavaviiksi ja Hillasielu kantoivat syötäviä, jotka he olivat hetki sitten saalistaneet. Hallavarjo rentoutui sitten muidenkin kissojen ollessa rentoja. Hän vain tapasi huolestumaan helposti. Hallavarjo tarppoi hangessa ja otti muutamia askeleita, jotta voisi luoda polkua emolleen. Pian perhe päätyi jäätyneelle uimapaikalle ja Hallavarjo katsoi jokea rauhallisena. Kolli rakasti uimista ja hänestä oli sääli, että lehtikadon aikaan ei voinut uida. Kylmästä vedestä voisi saada hypotermian ja siitä seuraisi mahdollisesti kuolema.
”Hallavarjo, mitä mietit?” Viherkatse naukaisi lempeällä äänellä ja kurottautui sukaisemaan kollin poskea.
”Hypotermiaa”, Hallavarjo virnisti ja kääntyi sitten sukaisemaan rakasta kumppaniaan.
”Mietin myös meitä. Viherkatse, olen kiitollinen että saan olla sinun kumppanisi. Rakastan sinua niin kovin ja haluan viettää koko loppuelämäni sinun kanssaan”, kolli naukui hiljaisella, mutta lempeällä äänellä. Kehräys kumpusi hänen kurkustaan, kun Hallavarjo upotti kuononsa Viherkatseen turkkiin ja hengitti naaraan tuttua, niin turvallista tuoksua.
”Minäkin rakastan sinua Hallavarjo”, soturinaaras kuiskasi hiljaisella äänellä ja painautui kumppaninsa turkkiin. Hallavarjosta tuntui, että hän voisi jäädä tähän vaikka koko loppuelämäkseen.
// 297 sanaa
