Hallavarjo
Kirjoittaja: Aura
Hallavarjo istuskeli leiriaukiolla tallautuneella lumipolulla. Hänen valkoinen turkkinsa sulautui maisemaan suorastaan täydellisesti, sillä lähestyvästä hiirenkorvasta huolimatta lumet eivät olleet sulaneet. Kolli oli kieltämättä helpottunut, että pian hiirenkorva koittaisi. Hallavarjo rakasti erityisesti hiirenkorvaa ja sen tuomia tuoksuja, sekä maisemia. Niitä hän odotti aina eniten. Soturi luimisti hieman korviaan, pääaukiolla oli paljon kissoja. Hän oli toki sopeutunut klaanielämään kuluneiden kuiden aikana, mutta leiriaukio oli edelleen hankala paikka, sillä siellä oli aina kissoja. Ja Mesitähti oli äsken pitänyt kokouksen eikä aukio ollut vielä tyhjentynyt kissoista. Kolli värähti ahdistuksesta, mutta henkäisi syvään ja puhalsi ilmaa ulos. Hallavarjo odotteli siskoaan Utusielua, sillä he olivat sopineet menevänsä tervehtimään Kirsikkakuonoa. Kolli tiesi, että Kirsikkakuono viihtyi klaanissa etenkin tällä hetkellä erittäin hyvin, sillä hänellä oli klaaninvanhimpienpesässä seuraa. Siitä huolimatta, ettei naaras ollut enää yksin, Hallavarjo tunsi sydämessään pienen piston. Hänen olisi pitänyt käydä katsomassa kilpikonnalaikkuista naarasta useammin. Viime aikoina valkea kolli oli lähinnä viettänyt aikaa itsekseen ja Viherkatseen kanssa. Aina välillä kollisoturi ihmetteli miten hänen siskonsa oli aina niin sosiaalinen ja kaikkien kaveri, Hallavarjon kissakiintiö tuli helposti täyteen. Soturi oli vältellyt partioita aika tehokkaasti, sillä niistä hän ei pitänyt. Mesitähti oli onneksi ymmärtäväinen kissa, Hallavarjo luotti siihen, että kollipäällikkö ymmärtäisi tuntemuksiaan. Saalistihan hän kuitenkin itsekseen, Hallavarjo ei tosiaan ollut laiskottelijatyyppiä.
”Hallavarjo! Olet ihan ajatuksissasi, etkö kuullut kun huusin?” Utusielu maukaisi äänekkäästi ja näin ollen havahdutti veljensä ajatuksistaan. Valkea kollisoturi vilkaisi siskoaan ja hymyili hieman.
”Taisin tosiaan olla ajatuksissani, pahoittelut. Mennäänkö? Kirsikkakuono taatusti ilahtuu”, karheaturkki pahoitteli haukotellen ja väräytti korvaansa noustessaan ylös. Hän venytteli koipiaan nopeasti, istuskelu oli saanut hänen käpälänsä kankeaksi. Kolli huomasi, että naaras kantoi mukanaan mustarastasta ja päätteli, että he veisivät Kirsikkakuonolle myös riistaa.
”Kävin partioimassa Hillasielun ja Salviakatseen kanssa. Salviakatseellakin on nyt enemmän vapaata, kun Harhatassusta tuli soturi. Välillä kieltämättä on tyhjää, kun Lieskatassu on ollut jo ties kuinka kauan soturi! Toivottavasti Mesitähti antaa minulle pian uuden oppilaan. Viherkatseellakin taitaa olla kiire, jos hän vahtii Kultapentua ja Ratamopentua?”, naaras kertoili päivästään ja uteli Hallavarjon kumppanin kiireistä, kun he kulkivat pitkin lumipolkua. Kolli nyökkäsi, onneksi hänen kumppaninsa jakoi vahtivuorot kahden muun naaraan kanssa. Viherkatseen oleilu pentutarhalla oli tuntunut kollista hyvältä ja hän olikin alkanut miettimään haluaisiko Viherkatse lisää pentuja.. Valkea kolli oli tullut siihen tulokseen, ettei asiasta olisi ainakaan haittaa ja, että hän puhuisi Viherkatseen kanssa mahdollisimman pian.
”Viherkatse pitää pennuista, hän viihtyy siellä”, Hallavarjo nyökki muutaman kerran hyväntuulisena. Lumipolku johti vei klaaninvanhimpienpesän suulle ja Utusielu kurkisti ensimmäisenä sisään.
”Kirsikkakuono, oletko täällä?” naaras huhuili ja ilahtui, kun hänen katseensa osui emonsa huonokuntoiseen turkkiin.
”Me tulimme Hallavarjon kanssa tervehtimään ja katso! Toimme sinulle tuomisia”, naaras naukui iloisena ja Hallavarjo tuuppi siskoaan muutaman kerran, jotta hän tajuaisi mennä pesään sisälle. Valkea kolli katsoi emoaan lämpimästi ja hymyili toiselle tervehdykseksi. Kirsikkakuono haukotteli väsyneesti ja nosti katseensa pediltään, selvästi ilahtuneena. Vanha naaras kääntyi parempaan asentoon, jotta näkisi pentunsa paremmin.
”Utusielu, Hallavarjo! Miten mukava nähdä”, Kirsikkakuono raakkui lempeästi ja Utusielu kurottautui koskettamaan lempeästi emonsa korvaa kuonollaan. Hallavarjokin siirtyi lähemmäs emoaan ja istahti toisen vierelle. Utusielu laski mustarastaan toisen sammalille ja työnsi sitä ystävällisesti lähemmäs.
”Kuinka voit Kirsikkakuono? Olethan pysynyt terveenä, tarvitsetko jotain?” Hallavarjo huolehti ja tarkkaili naaraskissaa, joka ravisteli pontevasti päätään sen merkiksi, ettei tarvinnut mitään.
”Minusta pidetään täällä hyvää huolta, ei huolia! Lehtikatokin on väistymässä, kyllä tästä elossa selvitään. Kuinka te voitte?”, Kirsikkakuono naukui ääni rahisten ja katseli pentujaan pää kallellaan. Valkea kolli oli juuri vastaamassa emonsa kysymykseen, kunnes Lumihiutale kurkisti klaaninvanhimpienpesään.
”Täällähän sinä olet, sinun pitäisi tulla partioon. Pahoittelut, jos keskeytin jotain”, siniharmaa naaras naukaisi ja räpäytti silmiään katsellessaan pesän sisällä olevia kissoja. Kollin teki mieli huokaista, mutta tyytyi vain nyökkäämään naarassoturille.
”Hyvä kuulla, että voit hyvin. Minun pitää kuitenkin mennä, pahoittelut emo. Utusielu huolehtii sinusta”, soturi naukaisi ja kosketti nopeasti vanhan kissan poskea kuonollaan. Sen tehtyään hän kääntyi ja lähti seuraamaan Lumihiutaletta, joka johdatti hänet partion muiden kissojen luokse.
//621 sanaa + käytän joulukalenterista saadun KP-boostin Hallalle.
