Harhamiete
Kirjoittaja: Ravn
Taival uintipaikalle taittui sopuisan hiljaisuuden vallitessa. Mikäli seuranani olisi ollut joku toinen, olisin saattanut koettaa jutustella tämän kanssa, mutta Pilvitassu vaikutti pitävän hiljaisuudesta ja niin pidin minäkin. Saatoin kaikessa rauhassa ihastella maisemia ja tarkastella aarnion eloa, ja matkan aikana ehdinkin nähdä yhtä sun toista: aivan leirin ulkopuolella oli harmaaturkkinen orava viipottanut oksalta toiselle, joenvartta kulkiessamme huomioni oli kiinnittänyt rantavedessä uiskentelevat hopeakylkiset kalat ja avaralle nummelle saapuessamme oli varvikossa käyskennellyt kaksi kaarevanokkaista kuovia.
Heinämättäiden verhoamalla rantatörmällä puhalsi vieno mutta vilvoittava tuulenvire, joka kantoi mukanaan kurkien kolkkoa huutoa ja levollisesti virtaavan joen vesi liplatti soinnukkaasti vasten laineista pilkottavia astinkiviä. Aamupäivä oli kuulas, mutta alhaalla taivaanrannassa neljän kukkulan takana kohosi suuria sysimustia pilviä, jotka saattoivat enteillä illan aikana puhkeavaa rankkasadetta. Juuri nyt sää oli kuitenkin täydellinen uimiseen, ei liian kylmä eikä liian kuuma.
“Tässä on hyvä paikka. Vesi on matalaa ja virtaus on liki olematon”, tuumasin ja lähestyin rantaa Pilvitassu kintereilläni. Oppilas ei sanonut mitään, mutisi vain ja tuijotti jonnekin kaukaisuuteen.
“Ensiksi on tärkeää totutella veteen. Sen jälkeen kun olet oppinut luottamaan veteen ja itseesi, näytän sinulle oikeanlaisen uintitekniikan, jota voit sitten itse kokeilla matalassa vedessä”, selitin ja siirsin katseeni kirkkaansinisestä vedestä valkoturkkiseen soturikokelaaseen. “Ja kunhan olen vakuuttunut siitä, että osaat ja jaksat pysytellä pinnalla, voimmekin… Pilvitassu, kuunteletko sinä?”
Oppilas säpsähti kuin vasta unesta herännyt ja tuijotti minua hetken kasvoillaan vähintäänkin kauhistunut ilme. Säikähdys valui kuitenkin pian piiloon ja sen korvasi syyllisyys, joka vääristi Pilvitassun kasvot.
“Anteeksi, pääni vilisee ajatuksia”, oppilas sopersi katse maahan luotuna.
“Ei se mitään”, vastasin hymyillen. En ollut Pilvitassulle vihainen, mutta halusin kuitenkin tämän keskittyvän asiaan, jota tämä oli itse pyytänyt päästä harjoittelemaan. “Joskus on hyvä ajatella. Monia ikäviä asioita tapahtuu, koska emme ajattele tarpeeksi. Mutta joskus taas on hyvä kuunnella ja kiinnittää huomiota ympäristöön – kuten nyt, eikö niin?”
Pilvitassu nyökkäsi hitaasti.
“Hyvä. Tulehan, niin pääsemme aloittamaan”, kehotin ja astelin häntääni heilauttaen rantaveteen niin, että aallot hipoivat vatsaani ja jäin odottamaan Pilvitassun liittymistä seuraani.
// Pilvi?
// 315 sanaa
