Harhamiete
Kirjoittaja: Ravn
“On hän kertonut minulle”, Omenahuuma sanoi. Katseeni kirkastui, ties mitä jännittäviä tarinoita punaturkilla olisikaan kerrottavana. Pettymys oli kuitenkin suuri, kun soturitar täsmensi, ettei hän varmaankaan tiennyt mitään, mitä minä en olisi jo tiennyt.
“Ei se mitään”, nau’uin varovasti hymyillen ja nousin seisomaan. Äänessäni oli pettynyt sävy ja tiesin, että Omenahuuma kuuli sen myös. Olin tavattoman kiitollinen, että soturitar oli pysähtynyt vastaamaan kysymyksiini, mutta kerta Omenahuumalla ei ollut kertoa minulle mitään uutta, en halunnut viedä enempää punaturkin aikaa. “Kiitos kumminkin.”
Juuri kun olin aikeissa lähteä, Omenahuuma avasi suunsa ja pysäytti minut niille sijoilleni. Soturitar ehdotti, että menisimme yhdessä Liljatuulen puheille kysymään Eloklaanin perustamisen yksityiskohdista. Käännyin katsomaan kanelinruskeaa naarasta pää hieman kallellaan, tämän ehdotus oli tullut täytenä yllätyksenä. En kuitenkaan pannut pahakseni, itse asiassa ilmeeni kirkastui ja käännyin soturittaren puoleen selkä suorana ja nyt jo paljon itsevarmempana. Tuntui hyvältä tietää, etten ollut ainoa, jota aihe kiinnosti. Silloin keskusteleminenkin sujui minulta paljon paremmin.
“Mennään vain!” tokaisin ehkä hieman liian innokkaasti ja luimistin hitusen korviani. Omenahuumaa näytti hymyilyttävän. “Tarkoitan, että kuulostaa hyvältä suunnitelmalta. Mennään toki.”
Omenahuuma astui edelläni hämärään pesään, jossa leijaili karvas, aavistuksen makea yrttien tuoksu. Olin vieraillut Liljatuulen luona vain kerran tai pari, joten totuttelu huumaavaan aromiin tulisi viemään tovin. Minun teki melkein mieli yskähtää saadakseni hieman helpotusta nenääni sitkeästi tunkeutuviin hajuihin, mutta vaikenin pannessani merkille pesän perällä liikehtivän tummanharmaan, pienen hahmon. Samassa parantaja käänsi meripihkaisen katseensa meitä kohti ja siristi hieman silmiään.
“Omenahuuma”, Liljatuuli tervehti soturitarta lempeästi, huomaten vasta sitten minun pälyilevän kookkaan punaturkin takana. “Ja Harhamiete. Onnittelut soturinimestä.”
Hymyilin ja nyökkäsin kiitokseksi, kun harmaavalkoinen naaras tassutti luoksemme.
“Onko jokin vialla?” parantaja kysyi ja antoi arvioivan katseensa viipyillä ensin Omenahuumassa ja sitten minussa, ikään kuin paikkaamisen tarpeessa olevia vammoja tai mahdollisen sairauden oireita etsien. Omenahuuma pudisti päätään.
“Halusimme kysyä, josko sinulla olisi jotain kerrottavaa Eloklaanin perustamisesta”, kanelinruskea soturitar selitti ja Liljatuuli kohotti kulmiaan.
“Kaikki tietävät tarinan”, sanoin väliin. “Mutta haluaisimme kuulla lisää yksityiskohtia.”
“Hmm, istukaa toki”, parantaja kehotti hetken mietittyään ja istuutui kietoen häntänsä siististi käpäliensä ympärille. “Luulen, että minulla on hetki aikaa kertoa teille.”
// Omena?
// 334 sanaa
