Hellepentu
Kirjoittaja: Aura
Mutristin suutani tyytymättömänä. En pitänyt siitä, että Pörriäispentu väitti isääni valehtelijaksi. Minun olisi tehnyt mieli antaa hänelle köniin, mutta me olimme nyt erityistehtävällä. Emme voineet tapella! Seurasin kollia häntä pystyssä ja virnistin. Minusta tuntui, kuin olisin suurin seikkailija! Tässä hetkessä minä ja Pörriäispentu olimme Mesitähden luottosotureita. Olimme matkalla Kuolonklaaniin pelastamaan kaapattuja eloklaanilaisia. Pörriäispentukin oli kuullut sen tarinan ja se oli meistä molemmista niin siisti! Enkä voinut lopettaa leveilemästä, että minun isäni oli ollut pelastamassa eloklaanilaisia. Metsä löi suuria ja synkkiä varjoja aukiolle, jotka saivat minut varpailleen. Vaikka kuinka olin rohkea ja suuri soturi, mietin silti oliko metsässä hirviöitä tai jotain muita pelottavia olentoja. Säpsähdin, kun kuulin jotain outoa ääntä. Se kuulosti ihan joltain hirviön pöhinältä! Tajusin kuitenkin, että se ääni lähti jostain kissasta, olimme saapuneet jonkun pesän lähelle, mutta en ollut tarpeeksi lähellä nähdäkseni kuka kissa siellä oli. Samassa keksin hyvän idean. Kipitin äkkiä piiloon miettimään suunnitelmaani. Minä halusin kostaa Pörriäispennulle sen, että toinen oli haukkunut minun isääni valehtelijaksi. Ei Lieskakajo ikinä valehtelisi! Pörriäispentu oli ihan siisti tyyppi, mutta ei toisella siltikään ollut oikeutta pilkata minun ja Ahvenpennun isää. Kurkistin puskasta varovaisesti ja näin Pörriäispennun pälyilevän ympärilleen hämmentyneenä. Minusta tuntui hieman pahalta, kun kolli vaikutti aidosti olevan peloissaan, mutta tämän siitä sai, kun kiusasi Lieskakajoa! Hiivin kömpelösti lähemmäksi ja yritin varoa osumasta oksiin, mutta olin kömpelö hiipimään. Päästessäni tarpeeksi lähelle ponkaisin kollin kimppuun ja loikkasin Pörriäispennun kimppuun. Hakkasin toista pienillä käpälilläni ja turkkini oli pörhistynyt.
“Et enää saa kiusata Lieskakajo-isiä!!!” nurisin Pörriäispennulle, joka tuijotti minua silmät selällään pelästyneenä. En voinut hyväksyä sitä, että perheenjäseniäni kiusattiin! Vain minä sain kiusata heitä tai oikeastaan Ahvenpentua. Mutta siskoni oli joskus niin nössö! Lopulta hieman tuima ilmeeni vaihtui taas virneeseen. Olin onnistunut hyökkäyksessäni!
”Sinä säikähdit”, supatin hymyillen, mutta en aikonut kiusata Pörriäispentua siitä. Päätin, että en kertoisi kellekään, että Pörriäispentu oli pelästynyt minua. Ainakaan, jos kolli ei enää kiusaisi Lieskakajoa. Sitä minä en voisi hyväksyä. Lopulta autoin toverini ylös ja katselin ympärilleni. Aukio oli onneksi edelleen autio. Jopa pelottavan aukio. Olin käynyt aukiolla vasta muutamia kertoja enkä vielä tuntenut sitä kovin hyvin, joten en ollut ihan varma minne meidän pitäisi seuraavaksi jatkaa. Mutta luotin Pörriäispentuun ja kollin suunnistustaitoihin.
“Mihin me seuraavaksi mennään?” kysyin Pörriäispennulta hiljaa ja katselin ympärilleni. Pimeä pelotti hieman minuakin, mutta koska meitä oli kaksi, en antanut sen vaivata liikaa. Jostain kaukaa kuului jotain omituista huhuilua ja vaistomaisesti painauduin hieman Pörriäispennun turkkiin kiinni. Ei sillä, että minua olisi pelottanut, mutta siltä varalta, jos Pörriäispentua pelotti! Muistutin itseäni, että me kaksi olimme Mesitähden antamalla erikoistehtävällä ja sain kerättyä seikkailuintoni mielen perukoiltani takaisin. Emmehän me voisi antaa Kuolonklaanin pitää Eloklaanin kissoja panttivankeinaan enää hetkeäkään pidempää!
//Pörri? >:D
