Hellepentu
Kirjoittaja: Aura
Hellepentu otti kömpelöitä askelia kohti nukkuvan isänsä häntää. Hellepennun silmät olivat sirrillä ja kuvitelmissaan kolli oli Eloklaanin suuri soturi – ei, mikähän se olikaan, päällikkö! Hän oli suuri Helletähti. Hänen edessään ei ollut enää nukkuvan kollin häntää, vaan häntä vastassa oli Kuolonklaanin päällikkö. Hän ei ollut täysin varma mitä päällikkö, soturi tai klaanit tarkoittivat, mutta hänen isänsä, Lieskakajo oli kertonut hänelle paljon tarinoita ja ne olivat jääneet pyörimään nuoren kollin päähän.
“Haa, tämä pesä kuuluu meille!” Hellepentu miukaisi ja yritti loikata vihollisensa kimppuun, mutta hänen ilmalentonsa jäi lyhyeksi ja kolli lensi rähmälleen. Hänen kompurointinsa ja huutamisensa sai pentutarhan muiden asukkien päät nousemaan.
“Hellepentu, olehan vähän hiljempaa. Ahvenpentukin nukkuu vielä. Taasko isäsi on kertonut niitä sotatarinoita?” Nokkospilvi naukaisi unisena ja hieman huvittuneena.
Hellepennun suusta pääsi huokaisu, miksi muiden piti nukkua? Hän halusi leikkiä! Hellepentu oli vasta hetki sitten avannut silmänsä ja kollin uteliaisuus kasvoi päivä päivältä.
“Emo, onko maailma näin pieni?” Hellepentu kysyi tylsistyneenä ja katseli pesän seinämiä. Heidän kanssaan pesässä asui myös klaaninvanhimmiksi ja kunimgattareksi kutsutut kissat. Hellepentu ei ymmärtänyt miksi he asuivat heidän pesässään, vaikka eivät Lieskakajon mukaan olleet heidän perhettään. Kollipentu ei ollut täysin varma mitä perhe tarkoitti, mutta hänen isänsä mukaan se oli todella tärkeä asia.
“Voi Hellepentu”, Nokkospilvi naukaisi ja kaappasi poikansa niskanahasta pesuun. Nokkospilvi asetteli poikansa käpäliensä väliin ja hymyili sukaisujen välissä:
“Maailma on niin suuri, että yksi kissa ei pysty näkemään kaikkea.”
Hellepentu käänsi päätään silmät suurina. Oliko tämän pesän ulkopuolella muutakin? Nyt kun kolli mietti, niin niinhän se oli! Olihan hän kuullut ulkopuolisten kissojen käyvän tässä pesässä heidän luonaan.
“Mutta minä haluan nähdä kaiken!” pentu intti vastaan. Hän ei halunnut, että häneltä jäisi mitään näkemättä!
“Hei poika, tehdäänkö sopimus? Kunhan hieman kasvat, niin isäsi vie sinut katsomaan leiriä”, vastaherännyt Lieskakajo ehdotti ja virnisti Hellepennulle. Pennun isän ehdotus sai hänet piristymään.
“Lupaatko?” Hellepentu varmisti vanhemmalta kollilta ja heittäytyi emonsa käpälien väliin rennoksi. Jutteleminen ja maailman ajattelu sai hänet myös väsyneeksi, mutta Hellepentu yritti pysyä väkisin hereillä.
“Isä, vietkö sinä myös minut taistelemaan? Tuleeko minusta päällikkö, mitä se edes tarkoittaa?” Hellepentu jatkoi ja kollin pieni kita avautui suureen haukotukseen. Lieskakajo nousi omilta sammaliltaan, venytteli ja tassutteli lähemmäksi.
“Hellepentu-rakas, kunhan sinä tästä kasvat, niin vien sinut ihan minne tahansa. Sinusta tulee koko leirin paras taistelija ja päällikkö, jos sinä niin vain haluat”, kollisoturi ehdotti ja sukaisi Hellepentua nenään. Se sai kollin kikattamaan, mutta hän ei enää jaksanut vastata.
