Hellepentu
Kirjoittaja: Aura
Yritin potkaista siskoni pois päältäni, mutta Ahvenpentu roikkui selässäni itsepintaisesti. Leikimme Eloklaanin ja Kuolonklaanin päällikköä, ja parhaillaan oli käynnissä suuri taistelu. Mutta koska olin viimeksi saanut olla Eloklaanin päällikkö, jouduin nyt tyytymään Kuolonklaanin päällikkyyteen. Olin aivan varma, että pelkästään leikkimällä sellaista minuun tarttuisi heidän löyhkä. Tosiasiassa minä en tiennyt mitä se ‘löyhkä’ oli, mutta Lieskakajo oli kertonut siitä ja minun isäni oli aina oikeassa!
“Varokaahan nyt. Hellepentu, herätät koko pentutarhan, jos jatkat tuota rääkymistä. Eiköhän tämä leikki ole nyt tässä. Koittakaahan keksiä jotain rauhallisempaa”, Nokkospilvi naukaisi tiukasti ja kaappasi Ahvenpennun pesuhetkeen. Livistin kauemmaksi, en halunnut joutua emoni pestäväksi. Minun turkkini näytti siistimmältä, kun se oli sotkussa. Se sai minut näyttämään aivan oikealta taistelijalta, kuten isini oli sanonut. Ja sellainen minä halusin olla! Mutta nyt kun leikkimme oli keskeytetty, minulla oli tylsää. En halunnut päiväunille, mutta en myöskään halunnut leikkiä yksin. Huomioni kiinnittyi toisen kuningattaren pentuun. En muistanut hänen nimeään, mutta olimme leikkineet muutamia kertoja. Pörriäispentu, nyt se nimi muistui mieleeni. Kollin emo, Kimalaistoive oli kuitenkin omaa emoani paljon suojelevampi ja ei antanut pentujensa leikkiä niin hurjia leikkejä. Sen takia Pörriäispentu vaikutti aika nössöltä. Tassuttelin Pörriäispennun luokse ja pyllähdin ikätoverini viereen. Tapitin tabbykuvioista kollikissaa silmät suurina.
“Miksi sinun emoltasi puuttuu yksi jalka? Aika outoa, menetätkö sinäkin jalkasi joskus?” hölötin ja pystyin tuntemaan Nokkospilven tiukan katseen niskassani. Emo oli niin tarkka kaikista käytöstavoista ja se oli minusta niin tylsää.. Isi oli paljon rennompi ja kertoi kaikkia hienoja taistelutarinoita! Suosikkini oli kertomus taistelusta missä Kujakissayhteisö oli hyökännyt Eloklaaniin. Lieskakajo oli kertonut sen monia kertoja, mutta siitä huolimatta halusin kuulla sen aina uudelleen ja uudelleen. Se oli niin hyvä! Halusin olla isona samanlainen taistelija, vaikka en tiennytkään miksi kissat taistelivat. Oletin, että he tekivät sitä hauskuudesta. Minulla ainakin oli hauskaa, kun haastoin Ahvenpennun tai isin painiin! Onneksi olin aloittanut harjoittelun alussa, se oli ainoa tie parhauteen! Ojensin etutassuni suuriksi ja työnsin ne Pörriäispennun eteen esitelläkseen niitä.
”Minullapa onkin kaikki tassut ja en aio kenenkään ottaa niitä pois”, selitin Pörriäispennulle ja kuulin emoni tuhahtavan.
”Hellepentu! Käyttäydy tai tulet emon syliin jäähylle”, Nokkospilvi sihahti ja pyöräytin silmiäni. Enhän minä ollut edes sanonut mitään!
//Pörri? 🙂
