Helmipilkku
Kirjoittaja: Ruska
Kävelin eteenpäin ja nenääni tulvi metsän hajuja. Olin päättänyt mennä kävelylle metsään, ja se oli mielestäni hyvä päätös. Ilma oli vilpoinen, ja tuuli vasta kylmä olikin. Olin helpottunut, että olin paksuturkkinen kissa, jos minulla olisi yhtään ohuempi turkki, jäätyisin varmasti kylmyyteen. Katsoin taivaalle se oli miltei pilvetön, ja aurinkohuippukin oli jo mennyt. Ehkä olisi parasta palata leiriin, mutta ensin halusin katsoa, onki joki jäätynyt. Hetken päästä saavuin joelle, menin rantaan ja katselin sitä. Joen pinta oli osittain ohuessa jäässä, pörhistin turkkiani ja käännyin ympäri. Nyt palaisin leiriin lämmittelemään, ja jos löydän Hillasielun, ehkä puhuisin tämän ihastuttavan kollin kanssa. Olin jo kovin ihastunut Hillasieluun, tähän mukavaan ja seikkailulliseen kollin, mutta en uskaltanut kertoa hänelle tunteistani, vaikka kovasti haluaisin. Ehkä voisin vihjailla hänelle siitä, hiukan, mutta toivoin, ettei kolli loukkaannu ja jätä minua kun kerron että tykkään hänestä. Matka leiriin oli nopea, kun olin uppoutunut ajatuksiini. Kävelin sisälle leiriin, ja silmäilin aukiota. Ilokseni näin hillasielun istuvan leirin reunalla, kolli pörhisti turkkiaan. Hymyilin ja kävelin tuoresaalis kasalle, nappasin sieltä laihan jäniksen, se kyllä riittäisi kahdelle soturille. Jolkotin jänis hampaissani Hillasielun luokse, ja pudotin jäniksen kollin tassujen juureen.
”Hei Hillasielu, jaettaisiinko saalis?” naukaisin kollille kysyvästi, äänessäni lempeyttä. Hillasielu käänsi ystävällisen katseensa minuun, ja hymyili.
”Totta kai! Istu vain viereeni, täällä on aika vilpoista”, Hillasielu naukui ystävällisesti. Nyökkäsin kollille kiitollisena, ja istahdin tämän viereen. Hillasielu puraisi palan jäniksestä, ja nyökkäsi. Haukkasin ahnaasti palan jäniksestä, minulla tosiaankin oli nälkä. Jäniksen maukas maku tulvi suuhuni, kaikki maistui aina paremmalta kun oli nälkä. Söimme jäniksen loppuun, ja suimme käpäliämme puhtaaksi.
”Miten päiväsi on mennyt?” Hillasielu naukui nuolaisujen välissä. Lopetin käpälieni nuolemisen ja katsoin Hillasielua ystävällisesti.
”Päiväni on mennyt oikein hyvin, olin aamupartiossa ja kävin kävelyllä, entä sinä?” naukaisin ja nuolaisin huultani, johon oli jäänyt jäniksen rippeitä.
”Päiväni on mennyt aika samalla tavalla, muutama partio ja saalistusta”, Hillasielu naukaisi ja pörhisti karvojaan. Nyökkäsin ja katselin leiriä, katseeni osui pentutarhalle. Huokaisin hiljaa, olisipa minullakin pentuja joita hoivata ja kaitsita, se olisi unelma. Hillasielu olisi hyvä isä… Havahduin kun Hillasielu tönäisi hellästi kylkeäni, katsoin kollia hämilläni ja punastuin turkkini alla.
”Mitä oikein ajattelit, kun et edes kuullut minua”, Hillasielu naukui ja hänen viiksensä väpättivät huvittunena.
”Unelmoin vain pennuista”, naukaisin hiljaa, mutta en kertonut koko totuutta. Hillasielu nyökkäsi ja katseli leiriä. Katsoin Hillasielua, minun pitäisi kertoa hänelle tunteistani, nyt.
”Tuota, Hillasilu, minulla on kerrottavaa”, naukuin hiljaa, ja katsoin kollia. Hillasielu käänsi katseensa minuun ja hymyili.
”Mitä?” Hillasielu naukui kysyvästi ja kallisti päätään. Suljin silmäni ja keräsin hetken rohkeutta.
”Minä pidän sinusta, kumppani mielessä, olen pitänyt jo jonkin aikaa mutta en ole uskaltanut kertoa”, sanoin lempeästi ja katsoin kollia silmiin. Hillasielu näytti hiukan hämmentyneeltä, ja kaduin että olin kertonut kollille että tykkään tästä, mutta onnekseni pian kollin ilme lämpeni.
”Niinkö? Mukava kuulla, minäkin pidän sinusta, olet mukava ja lempeä”, Hillasielu naukui lämpöisellä äänellä, ja alkoi kehrätä hiljaa. ”Mutta en ole valmis kumppanuuteen, joten odotetaan vielä että lähennytään”. Kuullessani nuo sanat helpotuin, kehräsin hiljaa, ja Hillasielu koski nenällään poskeani, minä puolestaan nuolaisin kollin korvallista. Tunsin pian oloni uneliaaksi, ja ilmoitin Hillasielulle että menen torkkumaan. Pujahdin sisään sotureiden pesään, jossa ei ollut montaakaan kissaa. Käperryin vuoteelleni, ja hymyilin itsekseni. Pian vaivuin syvään uneen.
