Helmipilkku
Kirjoittaja: Ruska
Istuskelin aukion reunalla ja katselin aukion tapahtumia. Aurinkohuipusta oli jo aikaa, ja ilma oli jo hiukan viileää. Pörhistin tuuheaa turkkiani ja katselin pentutarhaa. Lähiaikoina oli syntynyt niin paljon pentuja, ja välillä toivoin, olisipa minullakin pentuja. Pennut ovat suloisia, pieniä ja niistä on ihanaa pitää huolta ja rakastaa niitä sydämmensä pohjasta. Jos vain, minulla olisi rakastava ja lempeä kumppani. Voi olla, etten saa koskaan kumppania, saati sitten pentuja. Huokaisin hiukan surullisesti, ja käänsin katseeni pois pentutarhasta. Oli minulla sentään hiirenaivoinen veljeni, hän tuo minulle lohtua ja turvaa, vaikka onkin välillä vähän hiirenaivoinen. Ajatuksissani en huomannut että joku käveli vierelleni, ja ustahti ketunmitan päähän minusta. ”Hei Helmipilkuu!” Hillasielu tervehti. Säpsähdin ja käänsin katseeni kolliin, jonka silmät säkenöivät ilosta. ”Ai hei, Hillasielu”, tervehdin takaisin huulillani pieni hymynkaarre. ”Mitä sinulle kuuluu?” kysyin heti tervehdittyäni iloista Hillasielua. ”Oikein hyvää, entä sinulle?” Hillasielu kysyi vuorostaan. ”Ihan hyvää”, sanoin hymyillen vinosti. ”Mitä oikein ajattelit äsken? Olit niin ajatuksissasi”, Hillasielu kysyi omalla uteliaalla ja iloisella tavallaan. Minä pidin hänestä, hän on minulle tosi hyvä ystävä, parempi kuin kukaan muu täällä Eloklaanissa, minä jopa olin hiukan ihastunut tähän seikkailulliseen ja mukavaan kolliin. ”Mietiskelinpähän vain että pennut on söpöjä”, naurahdin iloisesti ja käännyin paremmin kohti Hillasielua. ”Vai niin, tykkäätkö pennuista?” Hillasielu kysyi ja kallisti päätään. Nyökkäsin varovaisesti. ”Pidän, kovasti”, sanoin hiljaa ja katsoin taivaalle. Hillasielu olisi mainio isä pennuille, hän on niin mukava ja iloinen. ”Minäkin pidän pennuista, mutta asiasta toiseen, mennäänkö metsään seikkailulle?” Hillasielu kysyi innoissaan. Katsoin yllättyneenä Hillasielua, seikkailulle, kahdestaan? ”Totta kai, siitä tulee kivaa”, sanoin hymyillen iloisesti. Hillasielu on mukava, totta kai lähden seikkailulle Eloklaanin reviirille hänen kanssaan, jos hän haluaa. Hillasielu nyökkäsi innoissaan. ”Tule mennään”, Hillasielu sanoi ja nousi seisomaan. Nousin myös ylös ja kävelin rauhallisesti tämän perään. Metsä avautui jo mukavasti eteemme ja kitalakeeni tarttui monta metsän tuoksua. ”Mennäänkö nummille?” Hillasielu kysyi kun olimme matkanneet vasta vähän aikaa. ”Mennään vain, en ole ollut kovin montaa kertaa nummilla”, sanoin iloisesti hymyillen. Saavuimme joelle, ja meidän pitäisi ylittää se. Hyppäsin astinkivelle, ja siltä seuraavalle astinkivelle. Hyppelimme Hillasielun kanssa astinkiviä pitkin peräkanaa. Ja olimme toisella puolella. ”Mennään jo!” hoputin naurahtaen rennosti kävelevää Hillasielua eteenpäin. ”Ei nummi mene minnekkään vaikka kävelisimme hitaasti”, Hillasielu tokaisi rennosti ja naurahti. Matka nummille ei ollut pitkä, ja juttelimme sen varrella monen moisista asioista. Hillasielu jopa avautui erakko ajoistaan minulle hiukan. Olin onneni kukkuloilla, rento kävely nummille hyvän ystäväni Hillasielun kanssa on ihanaa. Ja toivon että ystävyytemme kestää kauan. Ennen kuin huomasimmekaan, nummet avautuivat laajoina edessämme. Rupatellessamme emme olleet huomanneet miten aika oli kulunut. Henkäisin iloisesti, nummet olivat kauniit, ja siellä olisi meille psljon tutkittavaa ja löydettävää. ”Juostaanko?” kysyin Hillasielulta ja katsahdin kollia hymyilen. ”Juostaan vain!” Hillasielu tokaisi hymyillen. ”Viimeinen tuon puun luona on mäyrä!” hihkaisin innoissani ja pinkaisin juoksuun. ”Hei!” Hillasielu naurahti ja pinkaisi perääni. Juoksimme hetken samalla linjalla ja yritimme ohittaa toisemme. Hillasielu jäi pikkuhiljaa koko ajan taaemmas ja taaemmas. Puu oli jo lähellä ja juoksin sen luo. Pysähdyin ja olin hengästynyt. Hillasielu oli pian paikalla ja hengitti nopeasti. ”Olen mäy”, Hillasielu totesi lopulta ja naurahti. ”Niin olet”, sanoin iloisesti ja hymyilin. Istahdimme puun juurelle ja katselimme nummia. Aurinko oli jo aloittelemassa laskemistaan. ”On jo parasta mennä leiriin”, Hillasielu totesi ja nousi ylös. ”Niin”, vastasin ja lähdin seurasmaan häntä.
Makasin vuoteellani sotureiden pesässä, ja meinasin nukahtaa, mutta pidin silmiäni auki parhaani mukaan. ”Kiitos tästä päivästä Helmipilkku”, Hillasielu kuiskasi väsyneesti ja ojensi tassuaan eteenpäin. ”Eipä kestä”, vastasin uneliaasti, ja laskin tassuni Hillasielun tassun päälle. Ja nukahdin.
