Helmipilkku
Kirjoittaja: Ruska
Katsoin Kimalaistoivetta iloisesti silmiin, naaras oli juuri kertonut että hänestä ja Irvikidasta oli tullut kumppaneita. Olin iloinen hänen puolestaan, kumppanin saaminen oli aina ihana asia! Kimalaistoiveella olikin jo yksi pentu, Piiskupentu, jonka isä oli Irvikita, joten oli luonnollista että heistä oli tullut kumppaneita. Ajatellessani näitä asioita, mieleeni juolahti kuva Hillasielusta, tästä ihastuttavasta, seikkalullisesta, ja mukavasta kollista, jolle olin jo paljastanut tunteeni, olin ollut helpottunut, kun hän ei ollut hylännyt tunteitani, mutta ei hän suoraan myöntynytkään. Mutta minusta se oli normaalia, sillä Hillasieluhan ei ihastunut helposti. Istahdin alas ja katsoin Kimalaistoivetta ystävällinen pilke silmissäni. Naaras kysyikin minulta, että olinko selvinnyt taistelusta ilman vakavia vammoja, nyökkäsin hitaasti ja nuolaisin lapaani, johon eräs Kuolonklaanin vikkeläliikkeinen soturi oli viiltänyt haavan.
”Kyllä, mutta eräs Kuolonklaanilainen viilsi minulle haavan oikeaan lapaani, mutta ei se ole vakavaa”, vastasin Kimalaistoiveelle. Työnsin toisen hiiren kohti naarasta ja nyökkäsin merkiksi, että hän saa syödä, koska hän oli kuningatar, ja kuningattarien piti syödä ennen sotureita. Olin jo aiemmin vienyt klaaninvanhimmille ja muille kuningattarille ruokaa, joten koin, että voisin nyt itse syödä jotain. Haukkasin palan hiirestäni, ja hymyilin iloisesti kun sen maukas maku tulvi suuhuni, yleensä en piitannut hiiristä, mutta olin väsynyt rankan päivän jälkeen, ja variksenruokakin olisi maistunut hyvälle.
”Kimalaistoive, saanko pyytää erästä palvelusta? Lupaan ettei se ole mitään hiirenaivoista”, sanoin hiljaa, ja laskin katseeni tassuihin, halusin jakaa jollekkin luotettavalle kissalle, että olen rakastunut Hillasieluun, kolli oli pelastanut minut taistelussa monia kertoja, ja rakkauteni häntä kohtaan vain kasvoi ja kasvoi. En vain uskaltanut kertoa siitä hänelle, joten joku muu voisi tehdä sen. Kimalaistoive nyökkäsi, ja hän höristi korviaan. Hivuttauduin lähemmäs häntä, varmistaen ettei kukaan muu kuule.
”Olen rakastunut Hilllasieluun, mutta en uskalla kertoa siitä hänelle. Viimeksi tunnustin ihastukseni kauan ennen taistelua, mutta sen jälkeen olen vain rakastanut ja rakastanut häntä enemmän ja enemmän. Pyydän, voisitko kertoa siitä hänelle, ja pyytää tulemaan luokseni? Kimalaistoive, teen mitä vain, jos kerrot hänelle sen”, kuiskasin naaraan korvaan. Toivoin vain, että Kimalaistoive oli pyyntöni arvoinen kissa, vaikka sisimmässäni tunsin, että hän olisi oikea kissa.
// Kimmo?
