Hiilihammas
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Iltakaiku katseli ohitseni, hänen meripihkanväriset silmänsä olivat sumeat ja silmäluomet lipsuivat uhkaavasti kiinni. Hänellä oli selvästi vaikeuksia pitää itsensä hereillä, ja aloin vakavissani miettiä, pitäisikö minun yrittää saada soturi palaamaan takaisin leiriin. Yksin ympäriinsä haahuileminen puoliunessa oli riskaabelia touhua. Siinä voisi käydä vielä huonosti.
”Kuule, haluaisitko kävellä kanssani yhtä matkaa leiriin?” ehdotin pienen hetken kuluttua. Iltakaiku siirsi silmänsä minuun. Hän katsoi minua parin silmänräpäyksen ajan sen näköisenä, ettei ollut aivan varma siitä, kuka minä oikeastaan edes olin, mutta lopulta hän onneksi nyökkäsi ja nousi kanssani yhtä aikaa seisomaan. Olin todella huojentunut siitä, että olin saanut houkuteltua kissan mukaani. En olisi kestänyt ottaa kontolleni toisenkin klaanitoverin loukkaantumista.
Sukeltaessamme aluskasvillisuuden suojiin, aloin ajatella kunnolla Iltakaiun sanoja kaverini – tai siis omaan – ongelmaan liittyen. Niin, kumman kanssa minä halusin viettää loppuikäni: Halavaviiksen vai Korppisiiven? Valitseminen tuntui väärältä, loppuikä aivan kuin kiroukselta. Jos valitsisin väärin, saisin kärsiä seurauksista pitkän aikaa, ehkä jopa koko loppuelämäni.
Joku eläin rapisteli lähistöllä. Vaistomaisesti höristin korviani kuullakseni paremmin, mistä suunnasta ääni oikein tuli. Onnistuinkin paikantamaan sen lähteeksi pienen jyrsijän, joka livahti salamana saniaisten alle piiloon, kun se aisti meidän tulomme. Olisi tehnyt mieli lähteä sen perään, mutta juuri nyt minulla oli tähdellisempää tekemistä.
Katsoin syrjäsilmällä vieressäni kulkevaa Iltakaikua, joka oli vaipunut jälleen omiin pilvilinnoihinsa. Mikä ikinä kollia sitten vaivasikaan, toivoin vilpittömästi hänen löytävän ratkaisun ongelmaansa.
Samassa mieleeni juolahti Ruskatassu, joka oli edelleen toipumassa parantaja pesällä. Muistelin kollin olleen läheisiä Iltakaiun ja tämän kumppanin Taivaslaulun kanssa, olivathan nämä kuitenkin saapuneet yhdessä klaaniin. Nuori kissa oli joutunut kuolonklaanilaisen hyökkäyksen uhriksi, ja hän oli haavoittunut pahoin sen seurauksena. Olin nähnyt hänet muutaman kerran parantajan pesällä ollessani tapaamassa Halavaviikseä, mutta sinäkin aikana hän oli ollut sikeässä unessa, tyystin tiedoton ympärillään tapahtuvista asioista.
”Miten Ruskatassu voi? Kuulin joltain, että hän on viimein hereillä.” Kysymykseni kuullessaan jokin Iltakaiun olemuksessa muuttui. Hänen silmänsä laajenivat, askellus vaihtui väsyneestä laahauksesta terävämmäksi, ripeämmäksi. Jouduin kiristämään omaakin vauhtiani, jotta pysyin hänen mukanaan, vaikka siitä tuskin oli pelkoa, että jäisin jälkeen, sillä uupumukseltaan vanhempi kissa pysyi hädin tuskin tolpillaan. Pelkäsin loukanneeni häntä jotenkin sanoillani, mutta hetken päästä Iltakaiku hiljensi taas vauhtiaan. Kävelin hänen rinnalleen, tällä kertaa jopa hiukan huolestuneena tuon puolesta.
//Ilta? Toivottavasti en hitannu liikaa x)
//394 sanaa
