Hiilihammas
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Minun ja Halavaviiksen lisäksi partioon mukaan tulisivat vielä Mesitähti sekä entinen mestarini Utusielu. Jostain syystä minulle oli tullut vähän paineita päällikön liittyessä joukon jatkoksi, mutta en aikonut antaa epävarmuuteni näkyä ulospäin. Mesitähti saattaisi alkaa ajatella, että olin vielä liian epäpätevä johtamaan ihan tavanomaista partiota, jossa oli lisäkseni vain muutama kissa. Onneksi Korppisiipi ei ollut paikalla näkemässä, hän olisi varmasti kiusoitellut minua jälkeenpäin huomatessaan hermostuneisuuteni paras ystävä tietää ja näkee aina kaiken -vaistollaan.
”Joko mennään?” Mesitähti kysyy ja palauttaa minut takaisin maanpinnalle murehtimasta. ”Vai tahdotko partioon enemmän jäseniä?”
Katsoin valkeaa kollia hetken, aivan kuin en olisi muka ymmärtänyt, mitä hän juuri oli sanonut. Sitten räpyttelin nopeasti silmiä, karistin epäillykset omaan suoriutumiseeni liittyen pois mielestäni ja keskityin nykyhetkeen. Ihan sama, mitä Mesitähti ajattelisi johtajan taidoistani partion jälkeen, mutta aioin silti tehdä tämän parhaalla mahdollisella tavalla, eli omalla tavallani.
Nyökkäsin. ”Mennään vain. Neljä on suuri sopiva määrä. Kun meitä ei ole montaa, pystymme liikkumaan vähemmän äänekkäästi ja mahdollisuudet saada saalista kasvavat”, vastasin. Mesitähti räpäytti silmiään hyväksyvästi, ja hänen viereensä tulleen Utusielun kasvoilla oli samanlainen tyytyväinen ilme, jonka olin nähnyt hänellä usein ollessani vielä oppilas ja onnistuttuani hyvin jossain harjoituksessa.
Vein partion piikkihernetunnelin läpi metsään, josta jatkoimme kauemmaksi leiristä. Kun satuimme sopivalle aukealle, päätin pysäyttää meidät ihan vain vähäksi aikaa ja kääntyä kohtaamaan klaanitoverieni kasvot samalla, kun kertoisin heille ohjeistuksen.
”Hajaannutaan tässä. Minä lähden joen suuntaan, ja te muut voitte myös valita metsästyspaikkanne ihan vapaasti, kunhan vain muistatte palata tälle samalle aukealle iltapäivään mennessä. Palaamme sitten yhdessä leiriin.”
Muut tuntuivat sisäistäneen antamani ohjeet, joten jätin heidät puntaroimaan omia valintojaan metsästyspaikan suhteen, ja suuntasin itse joelle päin. Tuntui vapauttavalta käyskennellä metsässä ihan yksin. Yleensä mukanani oli joko Korppisiipi tai Nokkostassu, jonka kanssa kävimme leirin ulkopuolella päivittäin harjoitusten vuoksi.
Aurinko teki metsään varjoja ja valoja, jotka koristivat puiden runkoja ja aluskasvillisuuden lehtiä täplinä. Astelin vuorotellen varjoihin ja sitten taas takaisin valoon, kun kuljin eteenpäin etsien riistaeläinten hajujälkiä. Ei mennyt kauaakaan, kun haistoin hiiren. Lähistöllä oli myös orava hajusta päätellen, mutta juuri nyt kaipasin jotain helppoa ja mutkatonta kiinniotettavaa. Nimittäin orava saattaisi paeta puuhun, enkä minä ollut sillä tuulella, että minua olisi huvittanut kavuta sen perässä latvustoon saakka.
Laskeuduin vaistomaisesti matalemmaksi lähestyessäni hiiren hajua. Varoin astumasta kuivien oksien päälle ja yritin estää häntääni nousemasta liian korkealle tai osumasta maahan niin, että se pitäisi ääntä. Vesi herahti kielelleni, kun näin oikein hyvinsyöneen näköisen pikkuotuksen touhuilemassa omiaan pensaan juurella. Kynteni liukuivat ulos ja lihakseni jännittyivät valmiiksi loikkaa varten – iskisin aivan kohta.
Ohikiitävän hetken aikana en ollut perillä omista tekemisistäni. Jälkeenpäin näin mielessäni etäisiä muistikuvia siitä, kun olin syöksynyt hiirtä kohti ja vanginnut sen armotta kynsieni väliin. Sen jälkeen nopea puraisu, ja elämä oli paennut hiirestä.
Nuoleskelin suupieliäni tyytyväisenä. Hyvä saalis. Vielä oli kuitenkin aikaa jäljellä, joten voisin yhtä hyvin haudata hiiren tähän, palata etsimään lisää hajujälkiä ja tulla myöhemmin hakemaan sen ennen takaisin leiriin lähtöä.
Kaivoin maahan pienen kuopan, johon pudotin hiiren ruumiin. Sen jälkeen peittelin sen huolella lehdillä ja oksilla, mutta jätin tarkoituksella yhden oksista osoittamaan taivasta kohti, että tunnistaisin kätköni myöhemminkin. Sitten suuntasin uusien hajujälkien perään.
//Mesi?
//499 sanaa
