Hiilihammas
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Oloni oli loistava Liljatuulen päästäessä minut menemään. Olin päihittänyt viheryskän, ja saisin nyt palata takaisin normaaliin arkeen. En kuitenkaan voinut olla täysin huolettomin mielin, sillä Korppisiipi oli edelleen parantajan pesällä. Naaras oli jo menossa parempaan päin, mutta toipuminen veisi aikaa. Siihen asti joutuisin taas totuttelemaan tavalliseen eloon soturin tehtävieni parissa.
”Tulen oikein mielelläni”, vastasin Pohjapennulle, joka oli kysynyt, haluaisinko käydä katsomassa Taivaslaulun pentuja hänen ja tämän isän Väärävarjon kanssa. Pohjapennun häntä pysyi korkealla, kun tuo käännähti kannoillaan ja lähti loikkimaan tuttua karhunvatukkapensaikkoa kohti, joka oli nyt saanut ylleen valkoisen lumivaipan. Väärävarjo seurasi poikansa perässä vähän hitaammin, mutta huomasin hänen olemuksestaan, että hänkin oli pirteämpi. Oli varmasti helpottavaa, kun Pohjapentu oli viimein päässyt pois parantajan pesältä. Pentu oli sitkeä tapaus, sitä ei ollut kieltäminen.
Ryömin pentutarhan sisäänkäynnin läpi hämärään tilaan, jossa tuoksui maidolta ja pennuilta. Taivaslaulun valkoinen turkki pomppasi esiin tummasta taustasta. Naaras käänsi eriparisilmänsä meitä kohti kuullessaan tulomme; hänen kasvoilleen piirtyi ilahtunut hymy, kun hän näki Pohjapennun loikkivan luokseen.
”Olet näköjään päässyt pois parantajan pesältä”, kuningatar kehräsi. Pohjapentu nyökytteli innokkaasti päätään ja yritti kuikuilla naaraan vatsan suojissa olevia pentuja. Taivaslaulu naurahti ja siirsi vähän häntäänsä, jotta sen takana piilossa olevat pennut näkyisivät paremmin.
Toinen pennuista muistutti väritykseltään Iltakaikua, pentujen isää, kun taas toinen oli kokonaan tummanharmaa. Ne olivat unessa ja tuhisivat tyytyväisinä. Kasvoilleni hiipi lämmin hymy katsoessani pienokaisia. He toivat mieleeni Tyrskytassun ja Lainepennun silloin, kun he olivat olleet juuri syntyneitä. Niin pieniä ja viattomia – olisin ollut valmis tappelemaan vaikka mäyräarmeijaa vastaan heidän vuokseen. Olisin vieläkin, mikäli mitenkään voisin saada heitä enää takaisin.
”Onnitteluni, Taivaslaulu”, lausuin onnentoivotukseni tuoreelle emolle, joka kääntyi katsomaan minua. Hän hymyili ja nyökkäsi kiitokseksi. ”Oletteko te vielä päättäneet Iltakaiun kanssa heille nimiä?” kysyin uteliaisuudesta. Pohjapentukin näytti siltä, että halusi kuulla uusien pesätoveriensa nimet.
//Taivas tai Pohja?
//287 sanaa
