Hiilihammas
Kirjoittaja: EmppuOmppu
Kun saavuimme Kivikukkulalle, Kuolonklaani oli jo paikalla. Ennen kuin päälliköt aloittivat puheenvuoronsa, kissoille annettiin aikaa asettua mukavasti kivisen kukkulan ympäristöön ja vaihtaa kuulumisia toisen klaanin jäsenten kanssa. Panin kuitenkin merkille, että edelleen osa kuolonklaanilaisista pitäytyi omiensa kanssa.
Tällä kertaa myös Aurinkotassu oli päässyt mukaan kokoontumiseen, ja huomasin nuoresta kollista, että tätä jännitti. Olin kehottanut oppilasta pysyttelemään muiden oppilaiden seurassa ja muistuttanut tätä vielä kokoontumiseen liittyvistä säännöistä. Kun olin varma, että Aurinkotassu pärjäisi, rupesin etsimään itselleni istumapaikkaa ja kenties seuralaista.
Menin istumaan melko korkealle paikalle Kivikukkulalla. Siitä ei ollut kovinkaan pitkä matka Puhujankivelle, jonka päältä päälliköt pitäisivät puheensa. Minulta ei siis ainakaan jäisi mitään tärkeää kuulematta.
Vilkuilin ympärilleni uteliaana; osa eloklaanilaisista oli lipunut lähemmäksi kuolonklaanilaisia tekemään tuttavuutta. Puhe virtasi tasaisena sorinana eri puolilla Kivikukkulaa.
Yhtäkkiä tunsin, kuinka joku törmäsi minuun. Horjahdin hieman ja käännyin katsomaan kissaan korvat valppaasti pystyssä. Punaturkkinen naaras, jolla oli terävät, oranssit silmät, katsahti minuun pahoittelevasti.
”Anteeksi, en ajatuksissani tajunnut katsoa eteenpäin”, tämä pahoitteli ja levitti kasvoilleen sovittelevan hymyn. Kuitenkin jokin kissan hymyssä kertoi, että sen taakse kätkeytyi muutakin kuin vain vilpitöntä pahoittelua.
”Ei se mitään”, vastasin hymyillen, ja naaras jatkoi matkaa mitään sanomatta. Katselin hänen peräänsä vielä vähän aikaa, kunnes Puhujankiven päältä kajahti huomiota herättävä ääni, joka merkitsi kokoontumisen alkamista.
Mesitähti aloitti kokoontumisen toivottamalla kaikki paikallaolijat tervetulleiksi. Sen jälkeen päällikkö jatkoi tavanomaiseen tapaan puhettaan ilmoittaen viime kuun aikana tapahtuneista kuolemista, nimityksistä ynnä muista sellaisista. Kuullessani Kuutamotassun nimen mainittavan nimitysten kohdalla, en voinut olle kokematta pientä ylpeyttä – tyttäreni oli jo oppilas!
Mesitähden puheenvuoron jälkeen Punatähti otti osaa Eloklaania kohdanneisiin menetyksiin ja kertoi oman klaaninsa kuulumiset, kuten tapana oli. Kuolonklaanin päällikön päätettyä puheensa kissoille annettiin vielä hetki aikaa jatkaa kuulumisten vaihtamista.
Kun jo luulin joutuvani istuskelemaan yksinäni siihen asti, että lähtisimme takaisin kotimatkalle, huomasin Mesitähden loikkaavan alas Puhujankiveltä. Kolli katseli ympärilleen sen näköisenä kuin olisi etsinyt seuraa. Heilautin häntääni tervehdykseksi hänen katseensa osuessa minuun. Mesitähti vastasi tervehdykseen ja tassutti luokseni.
”Pidit hyvän puheen”, nau’uin kohteliaasti, kun päällikkö istahti viereeni.
//Mesi?
